Truly bombproof horses!

Well, if you are bored and don't quite know what fun things to do with your horse, have a look at the Willing Partners horses!

Mind you, pay attention to the text:"...over 30 months of training..." and don't go and try it all at once with your horse!

Hotbed making continues...

I finally managed to get the photos out of the camera!

8. Add half rotten compost on top of the muck. About 5cm or so. I had to dig out half rotten compost from both of our compost heaps to fill this up. Half rotten/composted means that you can still identify some of the items in your compost, it's not turned to soil yet. Don't put in raw compost though, it needs to have 'cooked' a little bit in your composter. I think the youngest bits in here are maybe 3 months old. You can see that I have started the next and final phase on the back of the plot already.

9. The final layer is a mix of ready compost and topsoil (about 10+cm). Done!

This should last for about 5-6 years. The mound evens out gradually during the years and in the end it will be flat. Best time to make the hotbed is in fact autumn, so that it can rest over winter before you start using it. But it's ok to make like this during spring as well.

First year plants are the ones needing a lot of energy and nutrition. If you build your hotbed like this in spring pop in it only courgettes and cucumbers. During the second year the bed still contains a lot of nutrients, so plant only veggies that need lots of food: pumpkins, courgettes, tomatoes, cucumbers, cabbages, celery, leek... Do not plant any veggies that need poorer conditions in it before 3rd year! For example spinach, lettuces, red beet. You can also plant strawberries in it in years 4 and 5. And the last sixth year is dedicated to potatoes! Try different varieties for different purposes: Pentland Dell is fabulous for chipping, Highland Burgundy Red for the wow factor (red flesh that stays red!) both for chips and mash, Ratte for small firm sallad potatos, and Yukon Gold for its lovely yellow flesh and it's good for roasting as well. O-dear went into lyrical mode out of tatties!! Mmm, but there is a big difference between the different varieties, and please if you do potatoes, do choose some original and different varieties, not just the same old thing you can buy from the shops.

After the 6th year you can still use the bed, just turn it a bit around, add half rotten compost and manure for nutrients.

From experience I can say that if you fancy even a small kitchen garden, please do a hotbed, it really is worth the efford and will deliver lovely veggies for years for your table.

Lämpöpenkin teko jatkuu...

Vihdoinkin tuli otettua kuvat kamerasta.

8. Lisätään puoliraakaa kompostia lannan päälle. Semmoinen viitisen senttiä. Mun piti kaivella molemmista komposteista kaikki puoliraaka tähän päälle. Puoliraaka siis tarkoittaa sitä, ettei siitä ole vielä tullut multaa, vaan kompostiin laitetut jätteet on vielä jotensakin tunnistettavia. Mutta älä nyt kuitenkaan aivan raakaa kompostia laita, kyllä sen pitää olla jo kypsynyt hieman aikaa; meillä nuorin ehkä pari-kolme kuukautta vanhaa.  Kuvassa näkyy seuraavan vaiheen aloitus jo, eli olen pistämässä päälle ihan multaa.

9. Viimeiseksi laitetaan kunnon kerros (10+cm) valmiin kompostimullan ja pintamaan sekoitusta. Ja valmis!

Tässä pitäisi sitten olla penkkiä ehkä noin 5-6 vuodeksi. Se hiljalleen laskehtii ja tasoittuu vuosien mittaan. Kohopenkin tekoon paras aika on syksy, jolloin se saapi olla rauhassa talven yli. Mutta saapi sen nyt näin keväisinkin tehdä.

Ekan vuoden kasveja ovat sellaiset, jotka tykkää ja tarvitsee paljon energiaa ja ravintoa. Jos tekee penkin näin keväällä, parasta siihen on laittaa kesäkurpitsaa ja kurkkua ensiksi. Toisena vuonna penkissä riittää myös paljon ravintoa, joten silloin kannattaa myös suosia vain ravinteikasta maata tarvitsevia kasveja kuten just kurpitsaa, kesäkurpitsaa, kurkkuja, kaalia, tomaattia, selleriä, purjoa. Älä istuta siihen mitään köyhemmässä maassa viihtyviä liian aikaisin, vasta kolmantena vuonna tai sen jälkeen kannattaa ajatella esim. pinaattia, salaatteja ja punajuuria. Kohopenkkiin voi myös istuttaa mansikoita 4. ja 5. vuotena. Sitten viimeinen kuudes vuosi on omistettu perunoille.

Kuudennen vuodenkin jälkeen voi penkkiä tottakai käyttää, mutta sen jälkeen kannattaa maa kuohkeuttaa ja siihen lisätä puoliraakaa kompostia ja/tai lantaa.

Kokemuksen syvällä rintaäänellä sanoisin, että jos haluaa jonkun pienenkin kasvimaan tehdä, kannattaa tehdä kohopenkki, siitä on iloa vuosiksi ja se on aherruksen väärtti.

Killer rabbits behind the hedges

Horse is a prey animal. His first instinct is to vanish into the horizon as fast as possible, if he thinks that there may be some dangerous fiend jumping after him, such as horse eating rabbit. There is no other thought going through a horse’s brain at that particular moment but to get away right now, let’s see later on if it was in fact needed.

Well, there are no such things as killer rabbits, but how would the horses know? No-one has ever told them… or even how they look like. But the instinct is there, and they will have to obey it.

Our Jack had these kinds of spooky days every now and then. Rustle in the bushes or any type of strange sound made him spook or jump sideways. What helped during hacks was to kick him on. Once I was having a nice and early morning hack in the fields with some lovely fast canters. But I was a bit sleepy still and did not react fast enough into one sideways jump in the middle of an uphill canter, and so he did another one, and I fell off sideways. Gaaaahk, and I was properly winded… well, luckily nothing was broken and Jack was munching grass beside me like nothing had ever happened and this was the most natural thing to do whilst hacking out. I hopped on him again (luckily managed to climb on him!) and straight to canter and continue our hack. That is the best way to get rid of any nagging fears; just get on with it and properly! I proceeded to do some real nice and fast trot and canter work before returning to the stables. And made sure that I reacted fast enough to any hint of any spookiness.

If Jack did not want to pass some obviously hugely dangerous spots, like gates, we stopped him, backed him up, stopped, moved forward, etc. Sometimes we’d turn him around and back towards the way we wanted to go etc. So, we kept him in motion and schooled him extra, slowly approaching the item of the devil…

In the school it helped to keep him in constant motion in trot and make him do tasks continuously. That is, lots of transitions, some laterals, and massive amounts of circle work. He would then after a while settle and forget about the horse eating killer rabbits.

Our teddybear Finnhorse is a completely different kettle of fish. Backing up does not work with him – he backs up even more. But what does help is to keep him in a tiny circle. That is, I turn him where he wants to go or the way he is leaning to so that his head is almost touching me (other hand gives a loose rein), and woops, he is suddenly back the way I want to go. I make a volt without him realising what is happening. Then I ask him to move forward with my legs. If he doesn’t move, I do another small circle. And so on. He usually gives up and moves forward after a couple circles.

It is really important that you observe and try out immediately in the beginning, what works with your horse in these kinds of situations. It may be backing up, laterals, turning around, circling… if one thing does not work, try something else, or combination of things. You have to be smarter and faster than your horse.

Will Faerber has a very good comment on spooky horses in his blog. 

I did this as well with our boy. That is, I strengthened his spookiness with stopping and letting him look at the dangerous thing while patting him! Woops, shouldn’t have done that…

Early last winter, when the days were getting shorter, our boy started to spook on one side of the school or even all sides every now and then. We thought that he was scared of the darkness and shadows beyond the lit school. Sometimes he was good, but other times he was so bad that we were able to ride only on a circle in the middle of the school! As mentioned earlier, with Jack we’d always put him to work, but this did not work with our Finnhorse, who actually became even spookier as the schooling went on. And at the same time unbeknownst to me I was strengthening the spookiness by letting him stop at the dangerous spots to have a look while I patted him… So, I was doing things pretty wrong.

Well, winter came and the school became pretty bad at times. It melted one day and got refrozen another, so was impossible to ride for a couple weeks. But we could just about lunge our boy in the school. After the school was ok again for riding we were completely astonished to find out that he did not spook anymore in any part of the school!!

Lunging solved our problem with his spookiness with 100% efficacy! We lunged him in every part of the school; just basically let him go until he calmed down. And then when we started riding again, we had read Faerber’s advice and did not reward his spooking. This problem has not returned and if it does, we know what to do. On the other hand, this may be also due to our new classical training style (á la Faerber); our boy has become even more relaxed due to it.

Thus, depending on the horse, spookiness may be worked away with making him work harder or by lunging. But in any case, do not reward spookiness with stopping, patting etc.. Avoid putting your own attention into perceived spooky things as this already draws his attention to it as well. If you are tensing up, your horse will surely follow suit and tense up as well.

Don’t let the killer rabbits rage around your horse! Lets face the problems and solve them intelligently.

Sapelihammastiikerit aidan takana

Hevonen on saaliseläin. Sen ensimmäinen vaisto on häipyä huitsin nevadaan niin nopeasti kun mahdollista, jos jostain aidan takaa sattuisi esimerkiksi sapelihammastiikeri hyökkäämään kimppuun. Sillon ei sen päässä liiku mitään muita ajatuksia, kun että pois täältä ja heti, katsotaan sitten myöhemmin, että oliko pukkikiitolaukka oikeastaan tarpeellinen vai ei.

Sapelihammastiikerit on tosin kuolleet sukupuuttoon jo aikaa sitten, mutta mistäs hevoset sen tietäis? Kukaan ei ole kertonut edes miltä ne näyttävät. Mutta vaisto on jäänyt ja sitä on toteltava.

Meidän Jackillä oli tämmöisiä säikkypäiviä silloin tällöin. Pusikoiden rahina tai mikä tahansa outo ääni sai sen säpsähtelemään tai tekemään sivuhyppyjä. Maastossa auttoi näihin aina kunnon pohjeavut eteenpäin. Kerran aamulaukkamaastossa niityillä olin vielä hieman unissani, enkä reagoinut pohkeilla tarpeeksi nopeasti sivuloikkaan laukassa. No, sitä seurasi toinen sivuloikka ja meikä mätkähti maahan. Äähpuuh, ja ilmat pihalle... no, onneksi ei mennyt mitään rikki ja Jack tyytyväisenä mutusteli ruohoa vieressä kuin ei mitään ihmeellistä olisi tapahtunutkaan. Jeespoks, pääsin takaisin selkäänkin vaikkei niityllä ollut mitään nousuapuja ja vaikka paikat tutisivatkin hieman, ei muuta kun takaisin kunnon laukkaan. Silleenhän siitä pelosta pääsee eroon: het vaan takasin kunnon vauhtiin. Saman maastolenkin aikana ravailin ja laukkailin vielä kunnolla, pidin vaan huolen, että pohkeet ja reaktiot oli kohdallaan.

Jos Jack ei joskus halunnut mennä sapelihammastiikereitä kuhisevan kohdan ohi maastossa, sille toimi aina peruutus, pysähdys, eteen, kääntö, peruutus, pysähdys, eteen, kääntö....jne. Eli pidettiin sitä todella kunnollisessa treenissä. Yleensä esim. kamalan portin kohdalla pysähdys, peruutus, eteen toimi todella hyvin niin, että aina mentiin hieman lähemmäksi porttia ennenkuin taas pysähdyttiin ja peruutettiin. Lopulta oltiin kohdalla ja sitten siitä läpi. Joskus tosiaan sitten piti kääntyä muutamaan otteeseen tai jopa peruuttaa menosuuntaan välillä.

Poju on taas aivan toisenlainen. Sillä ei peruuttelut auta. Mutta sillä taasen maastossa auttaa pikkuriikkiset voltit. Eli käännän se sinnepäin kunnolla minne se haluaa kääntyä tai minne se väistää niin, että pää on melkein mussa kiinni (toisella kädellä myötään niin, että ohja on löysä), ja hupsista se onkin takaisin menosuuntaan! Ha, eli humpsautan voltin ennenkun se on tajunnutkaan mitä tapahtui. Sitten pyydän eteen määrätietoisesti pohkeilla. Jos ei mennä eteen, niin taas voltti samaan tyyliin. Ja eteen, jos ei, niin voltti jne. Muutaman kerran jälkeen tuo luovuttaa ja kävelee eteenpäin.

Eli on todella tärkeää, että havainnoit ja kokeilet heti alussa, mikä omalla hevosellasi toimii näissä tilanteissa. Onko se väistö, peruutus, kääntyminen, voltit... jos joku ei toimi, kokeile jotain muuta. Tai jotain yhdistelmää. Pitää olla hevostaan nopeampi ja viisaampi.

Will Faerberilla on hyvä kommentti blogissaan säikkyvistä hevosista.

Minäkin tein tätä tietämättäni aiemmin pojun kanssa. Eli siis vahvistin hevosen säikkymistä pysähtymällä ja antamalla sen katsoa asiaa ja taputtelemalla sitä! Hupsista! Eihän sen niin pitänyt mennä...

Mutta siis viime alkutalvena kun päivät pimeni, alkoi poju säikkyä kentän toista laitaa, tai kaikkia laitoja sillon tällön. Luultiin, että poju pelkää pimeää ja varjoja valaistun kentän ulkopuolella. Välillä oli hyvä mutta toisinaan todella huono ja voitiin mennä vaan ympyrää keskellä kenttää. Jackillä toimi aina näissä tapauksissa enemmän työskentely, eli siis jatkuvasti voltteja joka paikassa, väistöjä, siirtymiä, suunnan vaihtoja yms. kivaa. Pidin sitä siis joka sekunti jossain tehtävässä. No tämä ei toiminut pojulla, se tuli treenin aikana aina vaan säikymmäksi. Ja siis samalla palkitsin sen säikkymistä silleen, että annoin sen pysähtyä ja kohdata ne ’pahat paikat’. Hehheh, tietämättäni tein siis aivan väärin sen kanssa.

No, tuli talvi, ja kelirikko kentällä oli aikalailla paha. Oli jäistä kun välillä oli pakkasta ja sitten taas lauhaa. Kentällä ei siis voinut kunnolla ratsastaa muutamaan viikkoon. Me sitten juoksutettiin, kun se oli just turvallista vielä. Ja hämmästys oli suuri, kun sitten parin viikon tauon jälkeen päästiin taasen selkään: pojulla ei ollut hajuakaan säikkymisestä missään kentän kohdassa!!

Juoksutus toi täydellisen ja 100% ratkaisun ongelmaan. Eli siis me juoksutettiin sitä kentän joka kulmissa ja kohdissa. Ihan annettiin mennä vaan, kunnes rauhoittui. Ja sitten kun ruvettiin tosiaan taas ratsastamaan, oltiin jo luettu Faerberin neuvot, eikä enää palkittu säikkymistä. Ei tuo ongelma ole tullut takaisin, ja jos tulee, niin tiedetään mitä tehdään. Toisaalta tämä voi myös olla meidän uuden klassisen tyylin ansiota (á la Faerber sekin); poju on tullut vieläkin rauhallisemmaksi sen aloittamisen jälkeen.

Eli siis riippuen hevosesta voi enemmän työskentely auttaa, tai sitten juoksuttaminen. Mutta kaikissa tapauksissa säikkymisen palkitsemista taputtelulla, pysähtymisellä yms. pitäisi välttää... Älä edes katso ’pelottavaan’ kohtaan, sekin vie jo huomiota asiaan, jännityt ja hevonenkin jännittyy...

Ei anneta sapelihammastiikereille mahdollisuutta jahdata hevosiamme! Eli kohdataan ongelmat ja ratkaistaan ne.

Johtaminen = Johtajuutta

Harmillisesti mun otsikko ei oikein käänny yhtä hyväksi sanaleikiksi suomeksi. Kysymyshän on siis hevosen taluttamisesta, ja että siihen tarvitaan johtajuutta.

Meillä oli onnea, kun Jackin tallilla Skottilassa oli todella hyvä ja jämäkkä tallityöntekijä. Siis hevosmiestaidoista ei sillon meillä ollut hajuakaan vielä, kun tultiin suoraan ratsastuskoulumaailmasta. Ilman häntä oltais varmaankin jouduttu vaikeuksiin hetimmiten. Hän piti siis huolen siitä, että Jack käyttäytyi hyvin talutettaessa, ja me voitiin aloittaa hevoshoidon taitojen kehittely positiivisessa ilmapiirissä ilman mitään isoja käyttäytymisongelmia. Nekun kitkettiin heti pois. 

Monty Roberts ja hänen menetelmänsä putkahtivat pinnalle aika nopsaan. Luettiin kirjoja ja käytiin hänen demoissa Gleneaglesissa. Otettiin myös tunteja kahden liinan juoksutuksessa. Seuraavat noin 7-8 vuotta oltiin vapaaehtoisina auttajina Montyn demoissa ja saatiin siellä näkemys koko prosessiin ns. näyttämön takaa. Tää oli todella erinomaista koulutusta, että sai tarkkailla ja havainnoida upeaa hevosihmistä ja hänen hevosten käsittelytaitojaan näin läheltä. Meille hevosmiestaidot on tulleet jokapäiväiseksi normaaliksi käyttäytymiseksi meidän kahden hevosen kanssa. Ei tehdä hommia pyöröaitauksessa, mutta työskennellään liinalla Richard Maxwellin tapaan. (Siinä sitten toinen upea hevosihminen! Suosittelen lämpimästi hänen kirjojaan; ne on selkeästi kirjoitettu ja ovat erittäin käytännönläheisiä, ei vain maastakäsittelyyn vaan myös ratsastusongelmiin.)

Me halutaan varmistaa aina ennen muiden hevosten ulos tai sisään vientiä, että ne kunnioittavat meitä ainakin jonkin verran. Eli meillä on rutiinina väistättää tai peruuttaa muiden hevosia hieman joko karsinassa tai haassa ennen liikkeelle lähtöä. Talutus ei aina suju moitteettomasti, mutta onneksi ei tähän mennessä ole kuitenkaan tullut mitään katastrofeja.

Meidän pojulla on (tai tätä suomentaessa, oikeastaan oli…) haka ja laidunkaveri, ja se tamma on pomo. Siitä ei ole mitään epäilystäkään, tämä tamma on hyvin selkeä kehonkieleltään. Se on ollut aiemmin estehevonen (hypännyt jotain 130cm rataa korkeimmillaan), mutta omistaja ei ole sitä kilpailuttanut sitten viime kesän, eikä ole myös löytänyt enää aikaa treenata hevostaan sitten kesän lopun. Nyt muutaman kuukauden sillä on ollut toinen ratsastaja, eli saa kuitenkin enemmän liikuntaa kun viime syksynä. Mutta me havainnoitiin sen käyttäytymisen progressiivinen huonontuminen syksyn ja talven mittaan, luultavasti liikunnan puutteen takia (ja rehuja syötettiin kuten ennenkin). Me tuotiin se siis talliin iltapäivisin pojun kera varmaan lähes sataprosenttisesti... kun haluttiin pojun olevan ulkona niin kauan kuin mahdollista, eikä sen omistaja ollut tallilla kovinkaan usein (siihen aikaan oli täyshoidossa, kunnes vuodenvaihteessa tallin omistaja sai tarpeekseen..).

Mun tartti kouluttaa sitä aina sillon tällön, että oli ok taluttaa laitumelta. Ihan vaan peruuttelin, pysähdyin ja vaadin sen pysähtymistä, sekä pistin sen liikkumaan puolelta toiselle. Perusjuttuja siis. Toimi aina hyvin, vaikka olihan se siltikin malttamaton. Kehiteltiin myös toinen jippo: tiputeltiin pikkukasoja (siis kourallisia) heinää muutamaan kriittiseen paikkaan. Se on mielettömästi heinän perään ja näin sen huomio saatiin vaihtumaan ilmassa ilkkumisesta ja ympäri huitelusta maahan ja syömiseen. Auttoi todella ihmeellisen paljon rauhoittamaan sitä. Eli siis pään laskeminen ja heinän pureskeleminen.

Mutta sitten homma meni yhtenä päivänä viime viikolla aivan liian överiksi. Ja meidän oli pakko tehdä jotain enemmän oman ja hevosen turvallisuuden takia.

Mies otti sen haasta (ja minä otin pojun). Se hyppäsi heti pystyyn haan portin ulkopuolella. Mies ajatteli:’Okei, katsotaan rauhoittuisiko tuo heinällä ja mutustetulla.’ Eli siis ei tehnyt asiasta numeroa vaan pysyi rauhallisena. No, sillä kohtaa ei olisi muutenkaan ollut kunnon tilaa koulutukselle ja haka oli mutapainiareena. Antoi sitten syödä hieman heinää jonkun metrin päässä ja jatoi matkaa. Ei auttanut. Talutus sujui jotenkuten, kunnes sitten kentän laidalla tuo hyppäsi taas pystyyn ja oikein kunnolla ja pitkään siellä killui... takas maahan tullessaan pyörähti ympäri ja potkaisi.. No niin, nyt oli aivan liian vaarallista kyllä yrittää viedä sitä tässä tilassa talliin oriiden hakojen ohi, asvalttitien yli ja tallirakennuksen ohi. Kaikki nämä kohdat oli aina olleet sille hieman jännittäviä paikkoja. Aivan varmasti olisi tullut lisää ilmaan hyppimisiä jne. ja mahdollisesti myös hevonen olisi saattanut päästä mieheltä irti, se oli nyt sellaisella tuulella. Ja näitä mahdollisuuksia me ei haluttu ottaa. Onneksi siis kenttä oli siinä vieressä, ja mies meni sinne heti suoraan. Aloitti koulutuksen normaalityyliin silläaikaa kun minä vein pojun sisälle, nappasin liinan kouraan ja kiirehdin takaisin kentälle.

Perushommat ei auttaneet tällä kertaa; hevonen pysyi jännittyneenä ja pisti vastaan.

Mies otti haasteen vastaan, ja alkoi liinassa työskentelyn. Eli, klip liina kiinni päitsiin ja niinhän tuo pisti menoksi! Eipä tarvinnut pyytää liikettä! Veti kiito-sekalaukkaa kun höyrypäinen.
Muutaman minuutin jälkeen se haastoi miehen johtajuuden pysähtymällä ja kohti katsomalla ja sitten kääntyi ja vaihtoi suuntaa ilman lupaa. Joo, ei tosiaankaan toiminut! Mies otti paremman tuntuman liinasta ja sai käännettyä sen pään itseensä päin ja käännettyä sen kehon kielellään muutaman yrityksen jälkeen takaisin alkuperäiseen suuntaan. Tämähän sitten ärsytti sitä mielettämästi: kuka ihme tämä ihminen oli, joka muka hänelle sanoi minne mennä! Yritti pari kertaa samaa, mutta mies oli nopeampiliikeinen tällä kertaa ja sai estettyä suunnan vaihdon; tälläkertaa hevosella ei ollut tässä asiassa sananvaltaa.

No, se laukkasi ja laukkasi… aika pitkään, ehkä kymmenisen minuuttia – ei otettu aikaa. Mies oli keskellä aika passiivisena, piti vaan huolen, ettei tuo vaihtanut itse suuntaa ja että meni eteenpäin. Joo, eipä siinä tarvittu paljoa kehonkieltä eteen ajamiseen. Jos olisi nostanutkin kätensä ilmaan, olisi se varmaankin lingonnut itsensä ulos kentältä… :D

Ja sitten vihdoin sen sisäkorva lukkiutui mieheen. Ja laukka hiljeni. Se alkoi vihdoinkin neuvotella ja ajatella asiaa uudelleen! Ei kulunut kauaa sen jälkeen kun tuo pudottautui raviin. Sitten suht nopeaan sen suu alkoi käydä; jep, se nuoleskeli ja pureskeli. Ja me oltiin tyytyväisiä.

Pikkuhiljaa ravi hiljeni, pää laskeutui ja se alkoi kiertämään pienempää ympyrää. Tässä vaiheessa mies kysyi käyntiä, ja tuo totteli. Mies kysyi ’join-up’piin ja tuo tuli. Ei mitenkään voimakaasti, mutta tuli kuitenkin. Meillä ei ollut agendassa muutenkaan täydellinen join-up, vaan tämä oli laastari-koulutusta… Hyvä hevonen, oli lukenut Montyn kirjaa… ;)

Noniin, sitten toinen suunta, ja sama homma; tottelemattomuutta ja haasteita. Mutta saatiin korva, nuolu&pureskelu ja pään alas laskeminen lopuksi, ja hieman nopeammin kuin toisella suunnalla. Homma hyvin tehty, se tuli miehen luo join-up’piin. Mies taputteli ja silitteli sitä ja sitten pyysi peruutusta ja sivulle menemistä ja pysähtymistä. Homma toimi moitteettomasti.

Talutus talliin oli nyt todella helppo homma. Kun otettiin sen loimi pois karsinassa, se oli vain hieman lämmin sen alla, eikä hiestä ollut tietoakaan. Olin oikeastaan yllättynyt, kun työskenneltiin kuitenkin niin kauan, ja hevosessa oli vauhtia vaikka muutamalle laukkahevoselle. Mutta tässä sitten nähdään se, että se ei ollut lainkaan stressaantunut asiasta eikä se ollut fyysisesti vaativa homma, vaan lähinnä kyse oli tahtojen taistelusta. Hevonen ymmärsi täysin, mitä me pyydettiin siltä, se vastusti sitä ensin ja sitten antoi periksi.

Mutta ei ihme, että se vastusti meidän johtajuutta, onhan tuo hakojen pomo... Ja oli myös myöhempi iltapäivä, useimmat hevoset oli jo sisällä, ja tuo varmaankin ajatteli, että tämä peli ei vetele, minun olisi pitänyt olla ensin sisällä... Mutta miten kiivaasti hevonen haluaisikaan sisälle, pitäisi sen kuitenkin kuunnella ihmistä johtajanaan.

Hevoset ovat isoja ja vahvoja, on yksinkertaisesti liian vaarallista antaa huonon käytöksen mennä ilman seurauksia. Me annetaan hevoselle seurauksena joko työtä tai sitten me ’ajamme’ sen pois luotamme ja annamme sen tulla takaisin, sitten kun se osoittaa alemman arvonsa ja halukkuuden meidän johtajuuteen.

Ei siis väkivaltaa, aggressiota, ärsyyntymistä tai pelkoa, vaan rauhallisuutta, johdonmukaisuutta, oikeudenmukaisuutta ja jämeryyttä siinä mitä teemme ja mitä pyydämme sitä tekemään. Se on johtajuutta, ja johtajuus on talutuksen perusta.

Näin tehdään lämpöpenkki!

No niin, nyt poiketaan taasen pääasiallisesta aihepiiristä. Väsäsin eilen itselleni lämpöpenkin kooltaan 1x4 metriä. Tai siis, ei tullut kyllä aivan valmiiksi, kun päivästä loppui tunnit kesken eikä kompostikaan ollut yhteistyöhaluinen...

Mutta tässäpä tulee kuvallinen lämpöpenkinteko-ohje.

1. Valitse paikka ja poista ruohikko. Säästä ruohikonpalat, laita ne vaikka pressun päälle odottamaan käyttöä. Minä leikkasin pinnan neliöiksi aika suoralla lapiolla ensiksi ja sitten nostelin palat talikolla. Toimi muuten yllättävän hienosti ja helposti. Tämä taitaa olla parasta aikaa tähän hommaan, siis ennenkuin ruoho on alkanut kasvamaan ja juuristo vankistumaan. Niinkun näkyy kuvan taustalta, lunta löytyy vielä... mutta maa on tässä kohti jo sula.

Ja sananen noista mustista link-a-board levyistä. Ovat muuten erinomaisia! Nämä ostettu Skotlannista, jotta en tiedä, myykö kukaan näitä Suomessa? Erittäin kestäviä (mun on kestäneet ilman yhtäkään vikaa jo ainakin 6 vuotta, ellei tästä nyt ole jo kaueminkin), helppoja kasata ja purkaa... Kestää myös talvet pihalla - eli ei siis tarvitse ottaa pois talveksi. Suosittelen siis! Ovat 15cm korkeita, jotta näitä käyttämällä ei tarvinnut kaivaa kovinkaan syvälle.

2. Kun olet ottanut ruohikkokerroksen pois, ota pois näkyvät ja ilkeät rikkaruohot.

3. Ja sitten lapioi vielä vähän multaa pois, että syvyydeksi tulee noin 25cm vähintään. Mulla tuli tässä täyteen kolme 90 litran ja yksi 70 litran paljua. Eli siis mun tartti kaivaa noin 10 cm, kun linkaboardit on 15cm. Tässä vaiheessa kantsii myös asentaa kanaverkko pohjalle, jos alueella on yhtään myyriä. Sen pitäisi estää niiden pikkupaholaisten pääsy apajille.

4. Seuraavaksi alkaakin sitten penkin täyttäminen! Ekaksi risuja kasataan penkin keskelle. Älä siis levitä niitä koko penkin alueelle, vaan laita kasaksi. Muista jättää risutonta tilaa myös penkin päihin. Meikä kävi tätä varten leikkaamassa kaikki tontin ruusupuskat ja piikkipensaat; paras paikka niiden leikkuujätteelle on kohopenkissä, eivätpä sieltä pistele ketään! Ja sinne menivät myös joulukuusen jättöset.

5. Nyt alkaa näkymään hyvin tuo penkin kumpumainen muoto. Risukeon päälle laitetaan ruohikon palat alaspäin. Eli siis ruohopuoli alas, juuret ylös. Palasista voi laittaa kaksikin kerrosta, mulla on tässä osittain kaksi, osittain yksi kerros. Muista 'sulkea' keko ruohikkopalasilla myös penkin päistä.

6. Sitten on aika käyttää kaikki ne lehdet, jotka tuli haravoitua viime syksynä! Eli 5cm kerros märkiä lehtiä menee ruohikkopalasten päälle. Ja hieman multaa päälle/lehtien väliin.  

 7. Päivän viimeinen kuva. Tässä olen laittanut seuraavaksi noin 5-10cm tuoretta hevosen olkilantaa. Pelkkä lantakin toimii ihan hyvin, mutta olki on hyvä siinä mielessä, että hidastaa hieman energian vapauttamista. Todella hyvä lämpöpenkkiin. Kutterinpurullista lantaa olis hyvä välttää. Puru kun ei maadu kovin helposti tai nopeasti. Ollaan kuitenkin tehty yksi penkki kutterinpurullisesta lannasta, ja ihan hyvin se toimi. Mutta me luotiin se karsinasta niin, että mukaan tuli erittäin vähän purua.

Seuraavaksi vielä tähän päälle:
8. Lisätään puoliraakaa kompostia.
9. Ylin kerros on kompostimullan ja pintamaan sekoitus.

Laitan vielä lisää kuvia, kunhan pääsen pihalle lopettamaan homman; tällä hetkellä sataa kuin ... no joo, sataa siis aikalailla. Ei tuonne viitsi mennä kompostia kaivelemaan. Niin, siinä kompostissa oli se vaikeus, että toinen oli jäässä ja toinen (jota käytettin talven mittaan) oli niin tiivis, että aika mahdotonta saada mitään siitä irti siitä pienestä alaluukusta. Täytynee ottaa koko kompostori pois ja lappaa raaka komposti toiseen maatumaan ja ottaa puoliraaka sitten käyttöön...

Ja kerron sitten vielä, mitä kasveja lämpöpenkin eka vuonna kannattaa tuossa kasvattaa.

Ei muutakun pihalle vaan ja kaivelemaan multaan, se on hauskaa hommaa! :D

How to make a hotbed!

Right, here comes gardening for a change! Was at it whole day yesterday, and unfortunately did not quite finish due to stubborn compost...

But here is a pictorial guide to hotbed making.

1. Select your area and remove turf. Here you can see that I used link-a-boards to give some more edge to the bed. This means I didn't have to dig that deep. I'd recommend these handy plastic boards to anyone! They are durable (mine have lasted without any cracks or problems already at least 6 years or so), lightweight and really easy to put up or dismantle. Excellent invention! But indeed, this bed is then approximately 25-30cm at its lowest depth. Keep the turf! As you can see, I put it on a tarp to wait until I needed it again. I found that removing the turf was really easy now when the grass has not yet started to grow after winter. I cut the turf into smaller squares with a quite flat spade and then picked them up with a fork. Worked amazingly easy.

2. After removing the turf, remove any visible nasty weeds.  

3. Shovel soil out into tubs or on tarp. I've got 3 90 litre and one 70 litre tubs full. Remove enough soil so that you have a nice depth for the bed. 25 cm depth should do. The linkaboards are 15cm, so I didn't have to dig but about 10cm more; and most of that was turf. If you have moles about, remember at this point to lay down chickenwire on the bottom! That will hopefully prevent the blighters from getting into your crop!

4. And now begin to build the mound! First in goes twigs and minor branches. I went around the garden pruning all the roses and thornbushes... Perfect place to put those nasty cuttings! And in went also our chirstmastree remains. Make a pile of them in the middle of the bed, that is, don't spread them all across the bed. The idea is to make a mound. Also, leave space twig-free in the ends.

5. Next lay down the turf again. Lay it the grass-side down and roots up. Now you can see the mound-shape forming. That is, you cover the twig-mound with upsidedown turf. One layer is ok, but you can put two layers of turf as well. Remember to 'close' the mound also from the ends.

6. Time to add in all that lovely leafmould you raked in last autumn! 5 cm of wet leaves on top of the turf. And a bit of soil mixed in.

7. And here is the last photo of the day. I have added 5-10cm of straw-muck. Fresh from the nice neighbours! Strawless horsepoop is good as well, but not as good. Straw makes the energy release slower, and it is a lot better in this case. Poop with lots of shavings is not optimal at all... because shavings takes quite a while to compost and is not so good for growing crops. We did make a hotbed with shavings-poop once and it did work fine, but we were careful to muck out so that we took only very little shavings with the poop.

Next items to go on:
8. Adding half rotten compost.
9. Adding a mix of topsoil and mature compost.
And there is your hotbed ready for use!

Will add the last photos later on, when the weather agrees: at the moment it is pissing down over here! No weather for digging into stubborn compost heap! Older one was frozen up still and the one we used during winter was incredibly difficult to get into via the low hatch. I think I will just remove the compost container and shovel things around...
I'll also enlighten you about the plants that work best during the first hotbed year next time.

Go on, get digging, it's fun!

Päivän puutarhaniksi

Koko talo on nyt täynnä taimia! Melkein joka ainoalla ikkunalla on armeija ruukkuja, joissa joko kasvisten tai kukkien taimia. Aluslautaset loppui jo aikoja sitten ja rupesin käyttämään muovilaatikoiden kansia ruukkujen alla, mutta nyt nekin on loppuneet!

Tänä aamuna sitten aivoissa välähti: leikkasin tukevasta muovista (tyhjästä kissanhiekkapussista) suorakulmaisen palan, jonka sitten niittasin jokaisesa kulmasta. Tadaa! Ongelma ratkaistu.

Tip of the day: Gardening

At the moment the house is full of seedlings! Almost every window has an army of pots with either veggie or flower plantlets... I ran out of underplates a long time ago, started using plastic lids from bigger containers, and now have ran out of those!

This morning I had an idea: I cut a rectangular piece of plastic out of a sturdy plastic bag (empty cat grit bag) and stapled it from each corner! Tadaa! Problem solved.

Leading = Leadership

We were lucky to have an excellent yard-worker at the stables we took our first horse Jack. We had no clue about real horsemanship at that point, since we came from just riding school lessons. Without her we would have been in a bit of a trouble from the word go. She made sure Jack behaved when taken out to the field every morning and we could start our learning on horse care in a positive atmosphere without any major problem behaviours since they were nipped in the bud.

Monty Roberts and his methods came up quite quickly on our radar. We read books and went to his demos at Gleneagles. Also took lessons with an intelligent horsemanship associate on long lining. During the next 7 years we volunteered at Monty’s demos just about every year and got an inside view on the whole process. This was really a brilliant education to observe such a great horseman in action. Intelligent horsemanship methods have become a second nature to our handling of Jack and our teddybear of a Finnhorse. We’ve not worked in a round pen, but with a longline in a way Richard Maxwell does most of his work. (Now there is another brilliant horseman! Highly recommend his books; they are very clearly written and are extremely practical, not just for ground work, but also tackling ridden problems.)

Making sure that any horse (apart from our own, since we know him) we are about to take out or in the stables is respecting our space is part of our routine these days. That is, we always ask the horse to step back before we start leading it. They don’t always lead immaculately, but luckily so far there have been no disasters.

Our boy has a paddock and field companion, and she is the boss. No doubt about it and he submits quite happily. She has been a showjumper, but her owner has not been competing her for a while now and furthermore hasn’t found much time to exercise her since last summer. She has some exercise during the week, since she now has a part-time sharer as well but we can tell that the lack of something to put her energy into has really affected her behaviour. It all started during the autumn; she got progressively worse to lead back in the stables from the paddock. We took her in more often than not so that our boy could be out as long as possible.

I had to teach her some basic manners every now and then. Just some backing off, stopping when I stopped and going sideways from my command. That always worked, although she still was impatient. And we use quite often a trick as well to get her more obedient: hay on the ground at intervals. Lowering her head and chewing helps amazingly much to calm her down and pay attention.

Well, that brown stuff definitely hit the fan yesterday.

My husband took her out of the paddock while I was taking our boy. She reared immediately outside of the paddock. Husband thought:’Ok, it’s just her, lets see if she calms down with some chewing…’ So, didn’t make a fuss about it – although at that spot there is not much good space to do much schooling anyway – and let her have some hay that had been dropped on the ground from lunchtime. Well, they made another couple tens of meters ok’ish, and up she went again. This time a high and long rear followed by twisting and kicking back. That’s it, it was now too dangerous to try and lead her in this state past stallions’ paddocks, across a tarmac road and past the stable building. All these places where we know she gets tenser. We would have certainly had several more rears and spins on our hands with a possibility of a loose horse. That chance we did not want to take. Luckily our paddocks are beside the outdoor school, so in they went there. He started schooling her on the halter rope while I took our boy in, snatched a longline and hurried back to the school.

Basic backing up and sideways movements did not work this time; she remained tense and resisting.

My husband took on the challenge to work him on the long line. So, clip went the longline on her halter ring… and off she went! Did not have to ask her to move off much! She was galloping like she wanted to change profession and elope to Newmarket!
After some minutes she challenged him by stopping and facing him and then turning herself without permission to other way. Well, that was not on. He took better hold of the longline and managed to turn her head facing him and then turn her back the way he wanted. This pissed her off enormously! She tried again to change rein a couple more times, but he was faster to block her this time and she had no choice on the matter.

So, she galloped and galloped… Quite a long while, maybe ten minutes – we didn’t take time. He was quite passive in the middle, just making sure that she kept the direction and was moving. Heck, there was no need for any encouragement with bodylanguage. If he had done any lifting of the hand or such, I think she may have centrifuged herself out of the arena… :D

Then finally her inside ear started to lock on him. And she took a steadier canter instead of gallop. She started to negotiate and think finally! Not too long after that she dropped down to trot. I have to say that she has a really nice airy trot alright. And soon we saw her jaw and mouth going; yep, she was licking and chewing. ‘Now we’re talking’, we both said with satisfaction!

And there it slowly came: trot calmed down and she lowered her head and started on a slightly smaller circle. At this point we asked her to walk, and she actually obeyed. He invited her to joinup with him and so she did. Not very strongly, but she did come. We also were not planning on full blown joinup, we just wanted to establish some emergency patch on her behaviour. Well, good horse, having read Monty’s book as well! ;) All horses seem to have done it…

Anyway, it was then time for the other direction, and he got it all again; disobedience and challenges. But we got the ear, lick&chew and lowering the head eventually, and a bit faster than on the other side. Job well done, she joined up with him. He patted and stroked her, and then asked backing up and sideways movements as well as stopping when he stopped. All functioned now well.

And she was now a doddle to lead to the stable. When we took off the rug, she was only a bit warm and no sweat was evident at all. A bit surprising since we were out with her for a while and she did move .. quite a lot. But this shows again that she was not at all stressed or physically exhausted and it was all more of a battle of wills than anything else.

It is no wonder she questioned our leadership, after all she is the boss in the paddock and she likes to boss about across the paddocks as well if at all possible. Furthermore, it was later in the afternoon, and almost all other horses were in, I think she felt that was not right, and showed her annoyance on the state of affairs. But no matter how annoyed the horse is or eager to get in, it should always follow the human as its leader.

Horses are big and strong, it is simply too dangerous to let bad behaviour go without consequences. The consequence we give a horse for its unwanted behaviour is work, or we ‘chase it away’ in a longline and let it join up with us when she shows submission and willingness to let us be the leader over her. 

No violence, aggression, irritation or fear, just calmness, consistency, fairness and firmness in what we do and what we ask her to do. That is leadership, and that is the base of leading.

Satulaannousu ilman liikkumisia

No enpä aikonut kirjoitella tänään, mutta kun nyt satuin parin mielenkiintoisen Youtube filmin kohdalle, niin minkäs teet…

Siis eikö ole todella ärsyttävää, että kun olet just nousemassa hevosen selkään, niin se liikkuu jonnekinpäin..! Siinä sitten roikut ei ihan satulassa, mutta ei myöskään maassa. Ei ollut ongelmana kyllä vanhanherran kanssa, mutta pojulla on sitten sen mielestä kiva leikki nimeltään:’yksi askel sivuun’. Eli astuu takasillaan askeleen sivuun, niin että satulaannousu ei kyllä onnistu kuin voimistelijalta!

Me reagoidaan tähän niin, että laskeudutaan maahan ja paruutetaan pojua tai sitten käännetään se kertaalleen ympyrän kautta takaisin selkäännousupallille. Tai sitten joskus on mahdollista vaan seisoa pallilla ja johtaa se sen ympäri pariin otteeseen. Sitten se seisoo hiljaa kyllä jossain vaiheessa. Mutta olishan se kiva, jos voisi sen tehdä heti ilman tämmöisiä venkuiluja.

Sen jälkeen kun aloitettiin toi klassinen yläpuolen lihasten treenaus juoksuttamalla, ja ollaan lähes joka kerta nyt juoksutettu poju ennen ratsastusta – siis lämmittelymielessä, ollaa siis oltu aivan äimänkäkenä siitä, että se seisoo kuin tappi tämän jälkeen selkäännousun aikana! Tässä voi olla monta tekijää takana; juoksuttaminen ehkä vahvistaa meidän johtajuutta, poju pääsee eroon ylimääräisestä energialatauksesta, selkä on lämmennyt... Ei aavistustakaan, mikä lienee takana ihan oikeasti, vaiko kaikki tekijät yhdessä, mutta toimii.

No, eihän sitä aina huvita juoksuttaa hevosta ennen ratsaille nousua, jotta katsohan tuosta alta parin lehmäpojan neuvoja!

Rick Gorella  on muutama hyvä mielipide ja pointti!

Ja sama neuvo lopussa kun tossa seuraavassa klipissäkin – taivuta hevosesi kaulaa puolelta toiselle, ennenkuin lähdet liikkeelle.

Hei, entäs noi narupäitset ratsastukseen? Vautsi!

Tässä sitten vinkkejä Jedi Horsemanshipiltä.

Perusideana on pitää hevonen liikkeessä ja antaa sen levätä vain selkäännousupallin vieressä. Sitten kun hevonen seisoo liikkumatta pallin vieressä, voit ruveta ensin makaamaan sen selässä, sitten laitat jalustimen jalkaan ja nojailet, ja viimeksi nouset selkään. Kaikkien näiden liikkeiden välissä laskeudut maahan ja näin palkitset hevosta, että on seissyt hiljaa. Jos hevonen liikkuu, laitat sen liikkeelle vähäksi aikaa ja pyydät paikalla oloa taas pallin kohdalla, jne. Kun sitten vihdoin olet selässä, älä missään nimessä lähde heti liikkeelle vaan istu kaikessa rauhassa ja taputtele hevosta. Sitten tosiaan voit vaikka taivuttaa hevosen kaulaa puoleta toiselle ja sitten vasta lähteä liikkeelle. Eli siis, opetat sille sen, että ei liikuta ennen taivutteluja. Yksinkertaista, vai mitä?

Hyvä idea, ja varmasti koklaan!

Standing still while mounting

I was not planning to write anything today, but came across some interesting Youtube films again and couldn’t help myself.

Isn’t that annoying, when your horse just shifts off when you are hanging on the stirrup just not quite on the saddle but definitely off the ground..! Didn’t happen that often with our old Jack, but our teddybear thinks it’s enormous fun to step just one sept aside with hind legs when you’re about to get on him. What we do is to get down and back him up or turn him around, then bring him back to the mounting block and try again. Sometimes we’re able to strand on the block and lead him around it once or twice. Eventually he stands still. However, it would be nice to have a horse, which doesn’t move at all in the first place.

Since we started with our classical topline basic training with lunging, and more often than not lunge him to warm him up before riding, we were astonished to find out that he stands perfectly still for mounting after that exercise. This could be due to many things; lunging perhaps reinforces our leadership, he gets excess energy off, he is warmed up on his back… No idea, but it does work.

Now instead of lunging your horse everytime you want to get on him without him moving off, you might like to take the advice from these two cowboys!

Rick Gore has some good points!

And the same tip in the end as the following clip – flex your horse’s neck before you walk off.

Hey, how about that rope halter for riding then? Fab.

Here’s one from Jedi Horsemanship.

The basic idea he is showing here is to keep the horse in motion and let him rest only by the mounting block. Then when he stands by it nicely, you can start leaning over him, then putting a stirrup on, then getting on him. And between each further movement you get off him. If he moves, you put him into motion for a while and then again ask for stillness by the block. When you then finally are on the saddle, don’t move off with the horse, but sit still and pat and stroke him. Here he is then also giving the advice of flexing the horse’s neck from side to side before you finally start moving with him. That is, you are teaching the horse that we are not moving before I have flexed you. Simples!

What a clever idea! I shall try it certainly!

Lastaus

Jokainen, joka on ollut hevosten kanssa tekemisissä pitenpään, on varmasti nähnyt vaikeasti lastattavia hevosia. Meidän Jack oli sellainen. Se ei pelännyt boksia tai traikkua, muttei vaan nähnyt mitään hyvää syytä kävellä sisään ihan noin vaan. Siis miksi lähteä kotoa heinän/niityn/kavereiden luota jonnekin tuntemattomaan, 'ei kiitos, viekää mut takaisin niitylle'… Kun saatiin se vihdoin sisään, tuo näytti aina omahyväiseltä syöden heinäänsä kaikessa rauhassa! Todella ärsyttävää! Siis ei se, että oli rauhallinen ja tyytyväinen boksissa tai traikussa, vaan se, että piti pitää sellainen hulabaloo ensiksi!

Ekojen vaikeiden ja pitkien lastauskertojen jälkeen päätettiin, että asialle on nyt tehtävä jotain. Ekaksi vietiin ruoka aina traikkuun ja sai syödä siellä. Toimi hyvin. Mutta kun oltiin oikeasti lähdössä tai lastattiin sit ilman ruokaa, sama ongelma tuli takasin.

Hankittiin Dually-päitset ja maastakäsiteltiin paljon Monty Robertsin oppien mukaan. Täytyy sanoa, että homma parani huomattavasti. Mutta tuo silti jumitti rampille aina, ja siitä oli sitä vaikea saada eteenpäin. Tottakai sitten viimeksi Montyn niksit toimi, mutta aikaa meni vieläkin.  

Sitten satuin lukemaan Richard Maxwellin neuvoja asiaan, ja tämä olikin sitten sen viimeinen pala meidän pelissä! Kun Jack jumitti rampille, piti sitä pitää jatkuvassa ja tylsässä liikkeessä, ja aina nopeesti se sitten kyllästyi siihen (muutamassa minuutissa), nousi takajaloilleen ja sitten käveli sisään rauhassa ja rentona! Jippiii! :D Toi tylsä liike oli pään edestakainen heiluttelu puolelta toiselle, kun mikään muu ei enää liikkunut hevosen puolesta. Kovasti kyllä yritti pistää vastaan tätä pään liikettä, mutta kyllä se liikkui kun otti kunnon otteen päitsistä sivulta ja käytti käsivoimia. Ja tottakai takajaloille nousu sen jälkeen on aika vaikuttava, mutta se on se Jackin viimeinen mielipide asiasta ennenkuin kävelee sisään kuin mitään ei olisi tapahtunut. Me tiedettiin tämä, pysyttiin täysin rauhallisina, eikä siinä mitään. Lastauksesta oli tullut yhtäkkiä todella paljon helpompaa! 

Tätä postitusta varten halusin kaivaa esiin käytännöllistä tietoa ja apua, miten käsitellä vaikeasti lastattavaa hevosta. Lukemalla oppii todella paljon, mutta asiaan pääsee sisälle joskus paljon paremmin katsomalla käytännön esimerkkejä joko paikanpäällä tai filmeistä.

Etsiskelin siis Youtubesta filmejä, joissa näytetään, miten homma toimii. Valkkasin kolme filminpätkää eri kouluttajilta, jotka työskentelee hieman eri tavoin ja sitten tässä kommentoin niitä. Yhteinen tekijä näillä kaikilla on se, että he kaikki välttävät aggressiivisuutta, ruuan käyttöä tai tiimiä hevosen takana ’auttamassa’. Niin ja kommentoin hieman enemmän ja tarkemmin näitä filmejä suomeksi.

Ensimmäinen on Cornish Mutual filmi:

Tämä hevonen ei ole vaikea tapaus, vaan lähinnä haluton kävelemään autoon, ja käveleekin sitten boksiin aika helposti. Ajattelin ottaa tän filmin mukaan tähän, koska se on kivan selkeä ja siinä käydään läpi perusjutut.

Eli siis kypärä päähän, kunnon käsineet ja kengät/saappaat. Hevoselle voi laittaa ihan vaan normaalit ratsastussuojat isojen matkustussuojien sijaan, parempi näin hankalan hevosen kanssa. Tässä käytetään Dually-päitsiä. Duallyn mukana tulee käyttöohje-DVD. Dually on tosi hyvä maastakäsin treenaamisessa, koska siinä on siis samassa normaali päitset myös, eli siis hevosen voi laittaa kiinni tai sitä voi taluttaa normaalista päitsien rinkulasta, mutta tarvittaessa voidaan myös käyttää opetusrengasta hevosta treenatessa. Minä myös juoksutan pojua Duallyssä silloin kun haluan vaan rentouttaa sitä tai antaa jonkinmoista liikuntaa hieman paremmalla kontrollilla kuin pelkillä päitsillä juoksuttaessa, ja Duallyä voi käyttää myös ratsastukseen – sillä me ollaan ihan maastoiltu Jackin kanssa. Jos käytät Duallyä lastaamiseen, muista laittaa hevonen kiinni normaaliin päitsien rinkulaan ja opetusrinkulat päitsiin kiinni vaikka nippusiteellä, etteivät ne vaan vahingossa ajon aikana sotkeennu johonkin ja aiheuta onnettomuutta.

Pitkä juoksutusliina antaa enemmän kontrollia ja on erittäin tärkeä hankalan hevosen lastaamisessa, jos se esim. peruuttaa pois sinusta tai nousee pystyyn.

Eka asia, jonka kouluttaja sanoo filmillä on, että hevonen pitää olla sulla kontrollissa kokonaan ja kunnolla. Hevosen täytyy olla herkästi reagoiva sinuun ja vastaanottavainen sun kehon kielelle ja sen käskyille. Siis hevosta ei pitäisi tarvita vetää tai työntää saadakseen sen liikkumaan, vaan hevosen pitäisi liikkua aktiivisesti reagoiden sun kehon kieleen. Sitten pitäisi myös havainnoida, pelkääkö hevonen tosissaan traileria/boksia, vai onko se vaan oppinut pahoille tavoille ja saamaan oman tahtonsa läpi. Pelkäävä hevonen alkaa vapista, hengittää nopeasti, hikoaa helposti ja saattaa mennä suoranaiseen paniikkiin. Todella pelkäävä hevonen on hankalampi tapaus ja silloin kannattaa pyytää kokenut ja asiansa osaava henkilö auttamaan.

6:40 kohdalla kouluttaja kysyy hevosta astumaan eteenpäin, taaksepäin ja sivuille. Tämä hevonen on herkkä avuille ja hän pystyy kontrolloimaan sen liikettä ilman sen kummempaa vaivaa. Kun hevonen on tässä vaiheessa, voit ruveta näyttämään sille traikkua/boksia. Tässä vaiheessa hän myös sanoo, että lastaajan täytyisi olla vähintäänkin hevosen pään kohdalla. Jos on lavan kohdalla ja hevonen säikähtää jotain tai väistää yllättäen sivulle rampilla, voi se hyvin helposti hypätä päällesi tai työntää sut rampilta. Että joko pään kohdalla tai edenpänä.

9:18 kohdalla kouluttaja selittää, että antaa hevosen nuuskia ja kokeilla ramppia. Tässä vaiheessa ei saisi koskaan vetää hevosta eteenpäin liinasta tai muuten estää sitä tekemästä tätä. Jos hevonen ei saa testata tai haistella ramppia, ei se tule laittamaan jalkojaan sille. Hän myös laittaa hevosen liikkeeseen, jos se jumittuu paikoilleen liian kauaksi aikaa. Kun hevonen on rampilla, on tosi tärkeää päästää paine pois liinasta ja siten palkita hevosta.

Tämä hevonen kävelee sisään aika nopeasti ja mitä lastaaja tässä painottaa on, että tätä prosessia pitää toistaa ja paljon. Ainakin semmonen 10-15 kertaa per sessio. Eli niin, että lastaus tulee ihan normitehtäväksi, aivankuin karsinaan kävely. Myös kun hevonen kävelee ramppia alas, pitäisi sitä kannustaa kävelemään hitaammin. 

Kouluttaja kommentoi aika hyvin kaikenlaisien ylimääräisten lastausapuväineiden perushaitasta; kaikenlaiset takana olevat jutut, kuten harjat peffassa, liinat takapuolen ympäri, immeiset raippojen kanssa, saa hevosen keskittymään siihen, mitä takana tapahtuu, sen sijaan, että keskittyisi itse lastaajaan ja eteenpäin menemiseen hänen kanssaan.

Seuraavaksi sitten Michael Peace filmi:

Tämä hevonen on ollut Michaelilla jo 4-5 viikkoa käsiteltävänä ja ratsutettavana. Ei ole siis aivan raaka tapaus, vaan jo monta viikkoa työstetty ongelmatapaus. Aiemmin lastattaessa se kuulemma lääkittiin rauhoittavilla sen verran hyvin, että käytännössä nostivat puolinukuksissa olevan hevosen kyytiin. Tässä Michael lastaa ihan normipäitsillä hevosen autoon.

Huomaa miten hän ei laita ollenkaan painetta liinaan ja antaa myös hevosen haistella ja kuopia ramppia ja palkitsee hevosta. Tällatavoin hevonen siis kokeilee, mitä alla on ja onko se turvallinen.

Jos hevonen jumittuu paikoilleen, hän liikuttaa hevosta jollaintavoin. Jos hevonen astuu taaksepäin, hän ottaa vakaan paineen liinaan. Ja päästää paineen pois, kun hevonen on utelias tai liikkuu eteenpäin.

Kun hevonen jumittuu kunnolla rampille, hän käyttää lautas-köyttä lautasten ympärillä, joka sitten kannustaa hevosta astumaan eteenpäin. Michael on tosi herkkä ja tietää, milloin hevonen tarvitsee tätä takaapäin kannustusta, eli tietää milloin hevonen on huolissaan hommasta (ei takaapäin painetta) ja milloin se vaan on uppiniskainen (takaa paine päälle). En suosittele tätä kellekkään, joka ei ole yhtä herkkä, tai tunne hevosta hyvin. Muistakaa, että Michael on työskennellyt tän hevosen kanssa tiiviisti jo ton 4-5 viikkoa, ja tietää tarkkaan, miten se reagoi. Ja on myös totuttanut tähän lautas-köyteen aiemmin, ei tässä ekaa kertaa laita sitä hevoselle. Jos hevonen jumittuu näin rampille, suosittelen pikemminkin hevosen liikkeelle laittoa, vaikka sitten vaan kaulan ja pään edestakaista liikettä, kunnes hevonen kyllästyy ja tarjoaa joko taaksepäin tai eteenpäin menoa.  

Ja viimeiseksi sitten rapakon takaa Gord Searle filmi:

No niin, ja sitten kunnon vaikea tapaus. Mietin kyllä kauan, laittaisinko tämän esimerkin tähän vai ei. Ihan sen takia, kun Gord käyttää apuvälineenä raippaa, joka saattaa joillekin näyttää/tuntua pahalta. Mutta päätin kuitenkin sen laittaa tähän, kun tässä näkyy koko prosessi todella hyvin oikeasti hankalalla hevosella, jonka kanssa ei olla työskennelty aiemmin. Kommentoin sitten tähän enemmän siitä mitä Gord tekee, että tulee kaikille selväksi.

Ekaksi kommenttia apuvälineistä, ja siitä, että Gord ei todellakaan käytä väkivaltaa missään vaiheessa. Eli hän käyttää naru-opetuspäitsiä, pitkää köyttä ja raippaa, johon on laitettu köydenpätkä päähän. Ekaksi hän totuttaa hevosen raippaan ja siinä olevaan köyteen. Eli siis niinkuin näkyy hän heilauttaa köyden hevosen kaulalle/keholle ja siten totuttaa sitä sen liikkeeseen ja kosketukseen. Hevonen oppii, että tämä ei satu. Missään vaiheessa hän ei ruoski hevosta, vaan siis heilauttaa köyden hevosen päälle raipan avulla. Raippa on siinä antamassa käteen pituutta ja tarkkuutta. Saman voi tehdä ihan juoksutusköydellä/liinalla ilman raippaa. Eli kyseessä tosiaankaan ei ole ruoskinta, eikä tämä tosiaankaan satuta hevosta. Ja filmistä näkyy hevosen rentoutuminen, kun hevonen oppii homman. Gord käyttää raippaa myös hevosen kylkeen koskettamiseen, ei lyömiseen. Ja sen päällä edestä tökkäämiseen, ei iskemiseen, vaan siis tökkäämiseen. Molemmat voidaan tehdä kädelläkin, siis kylkeen kosketus ja edestä tökkääminen, mutta raippa on tietysti pidempi kuin käsi ja sillä yltää helpommin/paremmin/nopeammin esim. hevosen sivuille. Okei, toivottavasti nyt tuli selväksi tämä raipan käyttö? Siis ei väkivaltaa, vaikka käytetäänkin raippaa ja köyttä.  

Jos käytät tällaisia narupäitsiä, muista ottaa normipäitset mukaan ja vaihtaa vempaimet kun sitten viimeksi laitat hevosen kiinni traikkuun ja lähdet ajamaan. Eli älä koskaan laita hevosta kiinni traikkuun tällaisissa narupäitsissä.

Tää on pidempi filmi, joka siis näyttää todella hyvin koko prosessin vaikean tapauksen kanssa. Vaikeita tapauksia ei hinata traikkuun minuuteissa (ellet ole Monty Roberts tai Buck Brannaman), siihen tarvitaan paljon enemmän maastatyöskentelyä. Noissa aiemmissa filmeissä on ollut helpompia tapauksia tai sitten niitä on käsitelty kauemmin. Tämä hevonen tässä filmissä on lastattu kerran aikaisemmin, ja silloin se ajettiin traikkuun, ovi kiinni ja ajoon heti. Hevonen tuli traikusta aikalailla huterassa kunnossa… ja sen jälkeen ollut vaikea.

Gordilla on tosi hyvää tietoa jaettavana, jotta kuuntele tarkasti ihan alusta asti.

Sanoo, että hevosen täytyy liikkua silloin ja sinne, milloin ja minne haluat. Hevosen täytyisi myös olla rentoutunut. Eli homma toimii siis pakottamatta hevosta, opettamalla sen tekemään rentoutuneena sen mitä haluat. Ensin Gord haluaa totuttaa hevosen mahdollisiin apuvälineisiin ja rentouttaa sen. Sen jälkeen hän haluaa hevosen liikkuvan minne hän haluaa sen liikkuvan. Hän haluaa myös varmistaa, että hevonen kunnioittaa hänen omaa aluettaan, eikä tule siihen kutsumatta. Ja sitten myös kommentoi, että tällaisen hevosen kanssa hän yleensä työskentelee maasta käsin monta kertaa, ennenkuin alkaa ehdottaakaan traikun lähelle menoa, mutta filmin aiheena on lastaus, ja sen takia sitten tekee homman tässä yhdellä kertaa...   

Aluksi Gord toteaa, että hevonen kyllä liikkuu, mutta se liikkuu liian ärhäkästi, eikä rennosti ja rauhallisesti. Eli hän pyrkii energian alas saamikseksi ja siihen että hevonen on rauhallisempi. Hevonen ei myös keskity häneen lainkaan, vaan pyörii ympärillä kuin hyrrä. Eli haluaa hevosen keskittyvän häneen ja rauhoittuvan.

Hän alkaa myös viemään hevosta trailerin ohitse, päämääränä on sen ohitus rauhallisesti. Myöhemmin filmissä, kun hevonen on rauhallisempi, hän myös pysäyttää hevosen trailerin kohdalle. Yhdessä kohtaa (6:50) hevonen alkaa peruuttamaan, huomaa, miten hän seuraa hevosta pitämällä kuitenkin tasaisen tuntuman narulla hevoseen. Heti, kun hevonen tarjoaa eteenpäin menoa, hän myötää ja poistaa paineen. Eli ei mitään hösöttelyä, vihastumista, huutamista, vaan ihan rauhallisesti pitää paineen samana hevosen päähän, ja kun hevonen tarjoaa mitä hän haluaa (eteenpäin), paine otetaan pois. Huomaa myös, että naru on löysä, hän ei raahaa hevosta missään vaiheessa.

Noin 7:50 hän pyytää raipan avulla hevosta astumaan taakse ja hetkeä myöhemmin muistuttaa hevosta, ettei hänen tilaansa saa tulla. Tämän tilanteen jälkeen hevonen alkaa rentoutumaan.

Noin 9:00 hevonen rupeaa tarkastelemaan traikkua rauhallisen näköisesti. Gord kommentoi, että haluaa hevoselta uteliaisuutta, eikä käytä pakottamista tai kisko köydestä. Älä koskaan kisko köydestä hevosen tutkiessa uteliaana tai kuopiessa traikun sisätilaa (tai ramppia) tarkastaakseen, onko se turvallinen. Justiin niin kun tossa ekassa filmissä sanottiin, jos nyt nykäiset hevosen pois nuuskimasta tai estät sitä tamppaamasta kertoo se hevoselle, että siinä on jotain vialla, eikä se ole turvallinen. Eli anna hevoselle aikaa rauhassa nuuhkia ja kokeilla traikkua/ramppia.

9:46 hevonen peruuttaa traikusta ja Gord laittaa painetta köyteen. Hän sanoo tässä kohtaa, että kun hevoselle on antanut aikaa tutkia hommaa hieman ja se on rauhallinen traikun kohdalla pää sisällä, hän haluaa laittaa vähän painetta peliin. Eli pyytää hevosta astumaan eteenpäin pitämällä paineen köydessä tasaisena, ja kun hevonen astuu eteen, hän poistaa paineen. Hevosta ei siis raahata köydestä eteenpäin, vaan paine pidetään, kunnes hevonen itse liikkuu. Gord puhuu myös selkeästi antamisesta ja ottamisesta; kun hevonen antaa sulle jotain, et voi vaan jatkuvasti ottaa ja ottaa, sun pitää myös antaa sille rauhaa ja taukoa aina välillä. Siis, kun se on tehnyt jotain hyvin tai enemmän, vie hevonen pois trailerin luota, taputtele ja hyvittele sitä. Ja sitten takaisin hommiin, eli siis edestakaisin näiden kahden välillä. Paineistaminen ja paineen poistaminen.

Noin 12:00 hevonen ylireagoi hänen laittamaan paineeseen. Hän siis vain pitää paineen päällä ja poistaa sen, kun hevonen liikkuu taas eteenpäin. Kommentoi siinä, että näitä ylireagoimisia tulee aivan varmasti, ja että niihin ei kannata sen kummemmin reagoida tai niitä pelätä, pysy vaan rauhallisena ja rentona.

Sama tapahtuu noin 13:00. Hevonen ylireagoi ja peruuttaa, hän pitää paineen päällä kunnes hevonen rauhoittuu ja liikkuu eteen. Tässä kohden pitävät sitten 15min tauon hommassa. Jatkaa siitä sitten varmistamalla, että hevonen liikkuu sinne, minne hän haluaa, eikä ylireagoi raippaan.  

Noin 14:45 Gord alkaa asettamaan hevosta suoraan linjaan traikkuun astumista varten. Tämän hän tekee siis taputtamalla hevosta raipan avulla sen sivuille.

Noin 16:18 hevonen pyörähtää ympäri ja näyttää Gordille takapuoltaan – tämähän ei ole koskaan ok, jotta Gord näpäyttää hevosta lautasille. 16:50 hän heiluttelee köyttä enemmän koskettamatta kuitenkaan hevosta. Tämän ideana on hevosen liikuttaminen haluttuun suuntaan, koska se rupesi vastustamaan Gordia ja tunkemaan itseään hänen tilaansa. Tämän takia siis Gord palasi ns. alkuun varmistaakseen uudestaan hevosen kuuliaisuuden.

16:57 Gord kommentoi, että tämä on se viimeinen purkaus ennenkuin hevonen alkaa tosissaan tulla yhteistyöhaluiseksi. Hevonen on siis yrittänyt kaikin tavoin välttää traikkuun menemistä siinä onnistumatta, ja tämä on sen yritys lyödä kaikki peliin ja katsoa, josko välttäisi homman. Aiemmin Gord totesi, että hevosen käsittely ei ole kuulemma ollut mitenkään johdonmukaista aiemmin, jotta sen takia palaa aina väillä perusasioihin sen kanssa. Ja sen takia hevonenkin kokeilee kaikki ne temput, millä on aiemmin päässyt asioista eroon. Ja se rauhoittuukin nopeasti ja 17:20 käyttäytyy jo paremmin. Gord kommentoi 17:32, että hevonen ei enää tule hänen tilaansa ja kunnioittaa sitä.

17:57 Gord alkaa pyytämään hevosta pysähtymään traikun edessä. Kommentoi hieman aikaisemmin myös, että tässä ei traikulla ole mitään tekemistä asian kanssa, hän pyytää hevostta luottamaan häneen ja tekemään niinkuin hän pyytää. Traikku on vain sitten tämän työn jatke.

Ja vain pari minuuttia suuren mielenpurkauksen jälkeen, hevonen nostaa etujalkansa traikkuun (18:47). Huomaa, miten Gord seisoo traikussa täysin rauhallisena ja antaa hevosen tutkia traikun sisäpuolta kaikessa rauhassa. Se kuulemma myös kaapi traikun lattiaa kovasti pitkään varmistaakseen sen turvallisuuden. Sitten hän näyttää, että aina kun hevonen tekee jotain enemmän tai uutta, hän palkitsee hevosta ottamalla paineen pois ja johtamalla hevosen pois traikun läheltä. Sanoo myös, että vaikka pysyt rauhallisena, annat hevosen tutkia uutta paikkaa, sun täytyy myös osata pyytää enemmän joka kerran, että homma edistyisi. Jos et kysy lisää hevoselta, jäät junnaamaan paikallesi.

19:45 taas yksi esimerkki, miten saat hevosen suoraksi raipan avulla. Myöhemmin hän myös painottaa, että sun kehon kieli on erittäin tärkeä. Jos olet jännittynyt, suuttunut, ärsyyntynyt tai pelokas, hevonen havannoi sen, eikä homma toimi. Sun täytyy pitää itsesi rauhallisena ja rentona koko ajan, tapahtui mitä tapahtui, jotta viestittäisit samaa hevoselle.

Huomaa 22:45 miten hevonen vihdoin liikauttaa takajalkaansa traikkua kohden ja hieman myöhemmin Gord kommentoi myös sitä, miten sen takajalat alkavat lähetä traikkuun astumista.

Noin 25:00 Gord kommentoi, että hän ei halua käyttää ruokaa johdattaakseen hevosensa traikkuun. Hän haluaa, että hevonen kävelee traikkuun sen takia, kun hän sitä pyytää, ei makupalojen takia. Tällälailla hän on varma, että hevoset aina kävelevät traikkuun, vaikka hänellä ei sattuisi olemaan ruokaa mukana. Eli palkitsee hevosensa paineen poistolla, ei ruualla.

Ja sitten asteittaisen eteenpäin menon jälkeen 27:00 hevonen astuu vihdoin sisälle traikkuun kokonaan. Gord kääntää hevosen viimeksi ympäri traikussa, odottaa kunnes hevonen on rauhallinen (palkitse hyvää käytöstä, älä huonoa) ja sitten johtaa sen ulos. Ja tätä toistaa sitten monta kertaa.

Gord puhuu lopuksi siitä, että sun täytyy ensiksi saada hevonen kontrollin alaiseksi ja rauhalliseksi ennenkuin viet sitä minnekään traikun lähelle. Eli paljon maastatyöskentelyä, ja sitten kun hevonen kunnioittaa sun tilaa ja liikkuu rauhallisesti sun haluamiin suuntiin, niin sitten vasta lähestytään traikkua ja aletaan näyttämään sitä hevoselle. Jos hevonen kuuntelee sua ja luottaa suhun, ei traikku tule olemaan mikään ongelma.

Eli kaikilla näillä filmeillä on yhteistä se, että hommaa hoidetaan rauhallisesti, johdonmukaisesti ja jämäkästi, mutta väkivallattomasti. Kukaan ei näissä käytä lisäjuttuja, siis esim. sivupaneeleita tai seiniä tai liinoja. Näitähän voi myös käyttää, mutta normitilanteessa ei nämä yleensä ole käytännöllisiä.

Tämmöstä tällä kertaa. Toivottavasti sait näistä jotain vinkkejä ja infoa, jos vaikka tulevaisuudessa sattuu hankalampi tapaus kohdalle.