fredag 12 april 2013

Satulaannousu ilman liikkumisia



No enpä aikonut kirjoitella tänään, mutta kun nyt satuin parin mielenkiintoisen Youtube filmin kohdalle, niin minkäs teet…

Siis eikö ole todella ärsyttävää, että kun olet just nousemassa hevosen selkään, niin se liikkuu jonnekinpäin..! Siinä sitten roikut ei ihan satulassa, mutta ei myöskään maassa. Ei ollut ongelmana kyllä vanhanherran kanssa, mutta pojulla on sitten sen mielestä kiva leikki nimeltään:’yksi askel sivuun’. Eli astuu takasillaan askeleen sivuun, niin että satulaannousu ei kyllä onnistu kuin voimistelijalta!

Me reagoidaan tähän niin, että laskeudutaan maahan ja paruutetaan pojua tai sitten käännetään se kertaalleen ympyrän kautta takaisin selkäännousupallille. Tai sitten joskus on mahdollista vaan seisoa pallilla ja johtaa se sen ympäri pariin otteeseen. Sitten se seisoo hiljaa kyllä jossain vaiheessa. Mutta olishan se kiva, jos voisi sen tehdä heti ilman tämmöisiä venkuiluja.

Sen jälkeen kun aloitettiin toi klassinen yläpuolen lihasten treenaus juoksuttamalla, ja ollaan lähes joka kerta nyt juoksutettu poju ennen ratsastusta – siis lämmittelymielessä, ollaa siis oltu aivan äimänkäkenä siitä, että se seisoo kuin tappi tämän jälkeen selkäännousun aikana! Tässä voi olla monta tekijää takana; juoksuttaminen ehkä vahvistaa meidän johtajuutta, poju pääsee eroon ylimääräisestä energialatauksesta, selkä on lämmennyt... Ei aavistustakaan, mikä lienee takana ihan oikeasti, vaiko kaikki tekijät yhdessä, mutta toimii.

No, eihän sitä aina huvita juoksuttaa hevosta ennen ratsaille nousua, jotta katsohan tuosta alta parin lehmäpojan neuvoja!


Rick Gorella  on muutama hyvä mielipide ja pointti!

Ja sama neuvo lopussa kun tossa seuraavassa klipissäkin – taivuta hevosesi kaulaa puolelta toiselle, ennenkuin lähdet liikkeelle.

Hei, entäs noi narupäitset ratsastukseen? Vautsi!


Tässä sitten vinkkejä Jedi Horsemanshipiltä.

Perusideana on pitää hevonen liikkeessä ja antaa sen levätä vain selkäännousupallin vieressä. Sitten kun hevonen seisoo liikkumatta pallin vieressä, voit ruveta ensin makaamaan sen selässä, sitten laitat jalustimen jalkaan ja nojailet, ja viimeksi nouset selkään. Kaikkien näiden liikkeiden välissä laskeudut maahan ja näin palkitset hevosta, että on seissyt hiljaa. Jos hevonen liikkuu, laitat sen liikkeelle vähäksi aikaa ja pyydät paikalla oloa taas pallin kohdalla, jne. Kun sitten vihdoin olet selässä, älä missään nimessä lähde heti liikkeelle vaan istu kaikessa rauhassa ja taputtele hevosta. Sitten tosiaan voit vaikka taivuttaa hevosen kaulaa puoleta toiselle ja sitten vasta lähteä liikkeelle. Eli siis, opetat sille sen, että ei liikuta ennen taivutteluja. Yksinkertaista, vai mitä?

Hyvä idea, ja varmasti koklaan!

Inga kommentarer:

Skicka en kommentar