Johtaminen = Johtajuutta

Harmillisesti mun otsikko ei oikein käänny yhtä hyväksi sanaleikiksi suomeksi. Kysymyshän on siis hevosen taluttamisesta, ja että siihen tarvitaan johtajuutta.

Meillä oli onnea, kun Jackin tallilla Skottilassa oli todella hyvä ja jämäkkä tallityöntekijä. Siis hevosmiestaidoista ei sillon meillä ollut hajuakaan vielä, kun tultiin suoraan ratsastuskoulumaailmasta. Ilman häntä oltais varmaankin jouduttu vaikeuksiin hetimmiten. Hän piti siis huolen siitä, että Jack käyttäytyi hyvin talutettaessa, ja me voitiin aloittaa hevoshoidon taitojen kehittely positiivisessa ilmapiirissä ilman mitään isoja käyttäytymisongelmia. Nekun kitkettiin heti pois. 

Monty Roberts ja hänen menetelmänsä putkahtivat pinnalle aika nopsaan. Luettiin kirjoja ja käytiin hänen demoissa Gleneaglesissa. Otettiin myös tunteja kahden liinan juoksutuksessa. Seuraavat noin 7-8 vuotta oltiin vapaaehtoisina auttajina Montyn demoissa ja saatiin siellä näkemys koko prosessiin ns. näyttämön takaa. Tää oli todella erinomaista koulutusta, että sai tarkkailla ja havainnoida upeaa hevosihmistä ja hänen hevosten käsittelytaitojaan näin läheltä. Meille hevosmiestaidot on tulleet jokapäiväiseksi normaaliksi käyttäytymiseksi meidän kahden hevosen kanssa. Ei tehdä hommia pyöröaitauksessa, mutta työskennellään liinalla Richard Maxwellin tapaan. (Siinä sitten toinen upea hevosihminen! Suosittelen lämpimästi hänen kirjojaan; ne on selkeästi kirjoitettu ja ovat erittäin käytännönläheisiä, ei vain maastakäsittelyyn vaan myös ratsastusongelmiin.)

Me halutaan varmistaa aina ennen muiden hevosten ulos tai sisään vientiä, että ne kunnioittavat meitä ainakin jonkin verran. Eli meillä on rutiinina väistättää tai peruuttaa muiden hevosia hieman joko karsinassa tai haassa ennen liikkeelle lähtöä. Talutus ei aina suju moitteettomasti, mutta onneksi ei tähän mennessä ole kuitenkaan tullut mitään katastrofeja.

Meidän pojulla on (tai tätä suomentaessa, oikeastaan oli…) haka ja laidunkaveri, ja se tamma on pomo. Siitä ei ole mitään epäilystäkään, tämä tamma on hyvin selkeä kehonkieleltään. Se on ollut aiemmin estehevonen (hypännyt jotain 130cm rataa korkeimmillaan), mutta omistaja ei ole sitä kilpailuttanut sitten viime kesän, eikä ole myös löytänyt enää aikaa treenata hevostaan sitten kesän lopun. Nyt muutaman kuukauden sillä on ollut toinen ratsastaja, eli saa kuitenkin enemmän liikuntaa kun viime syksynä. Mutta me havainnoitiin sen käyttäytymisen progressiivinen huonontuminen syksyn ja talven mittaan, luultavasti liikunnan puutteen takia (ja rehuja syötettiin kuten ennenkin). Me tuotiin se siis talliin iltapäivisin pojun kera varmaan lähes sataprosenttisesti... kun haluttiin pojun olevan ulkona niin kauan kuin mahdollista, eikä sen omistaja ollut tallilla kovinkaan usein (siihen aikaan oli täyshoidossa, kunnes vuodenvaihteessa tallin omistaja sai tarpeekseen..).

Mun tartti kouluttaa sitä aina sillon tällön, että oli ok taluttaa laitumelta. Ihan vaan peruuttelin, pysähdyin ja vaadin sen pysähtymistä, sekä pistin sen liikkumaan puolelta toiselle. Perusjuttuja siis. Toimi aina hyvin, vaikka olihan se siltikin malttamaton. Kehiteltiin myös toinen jippo: tiputeltiin pikkukasoja (siis kourallisia) heinää muutamaan kriittiseen paikkaan. Se on mielettömästi heinän perään ja näin sen huomio saatiin vaihtumaan ilmassa ilkkumisesta ja ympäri huitelusta maahan ja syömiseen. Auttoi todella ihmeellisen paljon rauhoittamaan sitä. Eli siis pään laskeminen ja heinän pureskeleminen.

Mutta sitten homma meni yhtenä päivänä viime viikolla aivan liian överiksi. Ja meidän oli pakko tehdä jotain enemmän oman ja hevosen turvallisuuden takia.

Mies otti sen haasta (ja minä otin pojun). Se hyppäsi heti pystyyn haan portin ulkopuolella. Mies ajatteli:’Okei, katsotaan rauhoittuisiko tuo heinällä ja mutustetulla.’ Eli siis ei tehnyt asiasta numeroa vaan pysyi rauhallisena. No, sillä kohtaa ei olisi muutenkaan ollut kunnon tilaa koulutukselle ja haka oli mutapainiareena. Antoi sitten syödä hieman heinää jonkun metrin päässä ja jatoi matkaa. Ei auttanut. Talutus sujui jotenkuten, kunnes sitten kentän laidalla tuo hyppäsi taas pystyyn ja oikein kunnolla ja pitkään siellä killui... takas maahan tullessaan pyörähti ympäri ja potkaisi.. No niin, nyt oli aivan liian vaarallista kyllä yrittää viedä sitä tässä tilassa talliin oriiden hakojen ohi, asvalttitien yli ja tallirakennuksen ohi. Kaikki nämä kohdat oli aina olleet sille hieman jännittäviä paikkoja. Aivan varmasti olisi tullut lisää ilmaan hyppimisiä jne. ja mahdollisesti myös hevonen olisi saattanut päästä mieheltä irti, se oli nyt sellaisella tuulella. Ja näitä mahdollisuuksia me ei haluttu ottaa. Onneksi siis kenttä oli siinä vieressä, ja mies meni sinne heti suoraan. Aloitti koulutuksen normaalityyliin silläaikaa kun minä vein pojun sisälle, nappasin liinan kouraan ja kiirehdin takaisin kentälle.

Perushommat ei auttaneet tällä kertaa; hevonen pysyi jännittyneenä ja pisti vastaan.

Mies otti haasteen vastaan, ja alkoi liinassa työskentelyn. Eli, klip liina kiinni päitsiin ja niinhän tuo pisti menoksi! Eipä tarvinnut pyytää liikettä! Veti kiito-sekalaukkaa kun höyrypäinen.
Muutaman minuutin jälkeen se haastoi miehen johtajuuden pysähtymällä ja kohti katsomalla ja sitten kääntyi ja vaihtoi suuntaa ilman lupaa. Joo, ei tosiaankaan toiminut! Mies otti paremman tuntuman liinasta ja sai käännettyä sen pään itseensä päin ja käännettyä sen kehon kielellään muutaman yrityksen jälkeen takaisin alkuperäiseen suuntaan. Tämähän sitten ärsytti sitä mielettämästi: kuka ihme tämä ihminen oli, joka muka hänelle sanoi minne mennä! Yritti pari kertaa samaa, mutta mies oli nopeampiliikeinen tällä kertaa ja sai estettyä suunnan vaihdon; tälläkertaa hevosella ei ollut tässä asiassa sananvaltaa.

No, se laukkasi ja laukkasi… aika pitkään, ehkä kymmenisen minuuttia – ei otettu aikaa. Mies oli keskellä aika passiivisena, piti vaan huolen, ettei tuo vaihtanut itse suuntaa ja että meni eteenpäin. Joo, eipä siinä tarvittu paljoa kehonkieltä eteen ajamiseen. Jos olisi nostanutkin kätensä ilmaan, olisi se varmaankin lingonnut itsensä ulos kentältä… :D

Ja sitten vihdoin sen sisäkorva lukkiutui mieheen. Ja laukka hiljeni. Se alkoi vihdoinkin neuvotella ja ajatella asiaa uudelleen! Ei kulunut kauaa sen jälkeen kun tuo pudottautui raviin. Sitten suht nopeaan sen suu alkoi käydä; jep, se nuoleskeli ja pureskeli. Ja me oltiin tyytyväisiä.

Pikkuhiljaa ravi hiljeni, pää laskeutui ja se alkoi kiertämään pienempää ympyrää. Tässä vaiheessa mies kysyi käyntiä, ja tuo totteli. Mies kysyi ’join-up’piin ja tuo tuli. Ei mitenkään voimakaasti, mutta tuli kuitenkin. Meillä ei ollut agendassa muutenkaan täydellinen join-up, vaan tämä oli laastari-koulutusta… Hyvä hevonen, oli lukenut Montyn kirjaa… ;)

Noniin, sitten toinen suunta, ja sama homma; tottelemattomuutta ja haasteita. Mutta saatiin korva, nuolu&pureskelu ja pään alas laskeminen lopuksi, ja hieman nopeammin kuin toisella suunnalla. Homma hyvin tehty, se tuli miehen luo join-up’piin. Mies taputteli ja silitteli sitä ja sitten pyysi peruutusta ja sivulle menemistä ja pysähtymistä. Homma toimi moitteettomasti.

Talutus talliin oli nyt todella helppo homma. Kun otettiin sen loimi pois karsinassa, se oli vain hieman lämmin sen alla, eikä hiestä ollut tietoakaan. Olin oikeastaan yllättynyt, kun työskenneltiin kuitenkin niin kauan, ja hevosessa oli vauhtia vaikka muutamalle laukkahevoselle. Mutta tässä sitten nähdään se, että se ei ollut lainkaan stressaantunut asiasta eikä se ollut fyysisesti vaativa homma, vaan lähinnä kyse oli tahtojen taistelusta. Hevonen ymmärsi täysin, mitä me pyydettiin siltä, se vastusti sitä ensin ja sitten antoi periksi.

Mutta ei ihme, että se vastusti meidän johtajuutta, onhan tuo hakojen pomo... Ja oli myös myöhempi iltapäivä, useimmat hevoset oli jo sisällä, ja tuo varmaankin ajatteli, että tämä peli ei vetele, minun olisi pitänyt olla ensin sisällä... Mutta miten kiivaasti hevonen haluaisikaan sisälle, pitäisi sen kuitenkin kuunnella ihmistä johtajanaan.

Hevoset ovat isoja ja vahvoja, on yksinkertaisesti liian vaarallista antaa huonon käytöksen mennä ilman seurauksia. Me annetaan hevoselle seurauksena joko työtä tai sitten me ’ajamme’ sen pois luotamme ja annamme sen tulla takaisin, sitten kun se osoittaa alemman arvonsa ja halukkuuden meidän johtajuuteen.

Ei siis väkivaltaa, aggressiota, ärsyyntymistä tai pelkoa, vaan rauhallisuutta, johdonmukaisuutta, oikeudenmukaisuutta ja jämeryyttä siinä mitä teemme ja mitä pyydämme sitä tekemään. Se on johtajuutta, ja johtajuus on talutuksen perusta.