Eka blogi - eka kirjoitus

Eli tässä sitä nyt ollaan, ekaa blogia kirjoittamassa. Ensialkuun on sanottava, että tämä on rakkaan puolison syytä. Hänen mukaansa käytän aivan liikaa aikaa eräässä ratsastusfoorumissa kommentoimassa ja vastaamassa ihmisten kyselyihin. Että hänen mukaansa aivan hyvin voisin kirjoittaa kaiken blogiin. Mietiskelin sitä päivän, ja ajattelin, että miksei, kokeillaanpa olisko tää hauskaa.

Hieman itsestäni, muttei liikaa! ;)

Olen siis suomalainen, mutta kotomaasta on tullut oltua pois jo vuosikausia. Alankomaiden ja Skotlannin kautta päädyttiin tänne Ruotsiin Upsalan kupeeseen maalle.

Ratsastanut olen sieltä 9-vuotiaasta. Joo, ja siitähän voidaan sitten keskustella, että mikä on ratsastamista. Mutta tuolta asti siis olen ainakin keikkunut hevosen selässä. Yksi aikaisimmista koulukavereista veti mut hevosien pariin; heillä oli kotona ravureita, kun isänsä treenasi niitä. Muistan lämmöllä sen kerran, kun ratsastettiin yhdellä heidän ravureistaan ilman satulaa pienenä. Huhhuh, oli siinä mielenkiintoinen ravikokemus! Menimme siis paikalliseen ratsastuskouluun ja siellä meillä oli hauskaa tallitöitä (ilmaiseksi muuten) tehdessä ja hevosista huolehtiessa. Ja ratsastettiinhan me kerran viikkoon myös. Tallilla siis kerran viikossa tai sitten koko viikonloppu. Ja kesän leirit päälle.

Lukio- ja yliopistoaikaan alkoi pidempi ratsastustauko mun elämässä. Kesti noin 10 vuotta, kunnes sitten aloitin uudelleen Alankomaissa asuessa. Ja mies aloitti myös ratsastuksen mun kanssa. Olen siis yksi näistä onnellisista, joka voi jakaa tämän harrastuksen miehen kanssa. Ratsastettiin kerran viikkoon noin puolitoista vuotta, kunnes muutettiin Skotlantiin.

Skotlannissa jouduttiin sitten opettelemaan uudestaan koko ratsastushomma. Käytiin kahdella hyvällä tallilla ja ensimmäinen kommentti, joka tuli toiselta erittäin mahtavalta opelta oli:"Ahaa, näen heti, että tulette Euroopan mannermaalta." Ja siitä alkoi käsien ja jalkojen yms uudelleen asettelu ja opettelu. Meidän Alankomaiden tallilla opetus oli isoissa ryhmissä, eikä kenenkään käsiin tai istuntaan puututtu lainkaan, jotta pahoja tapoja oli keräilty vaikka muille jakaa. Ei siinä mitään, kyllähän meistä tuli helläkätisiä hyväistunnallisia ratsastajia sellaisella hyvällä opetuksella.

Yhden Skotlannin vuoden jälkeen aloin halajamaan omaa hevosta. Ratsastettiin molemmat kahdesti viikossa, ja laskeskelin, että oma hevonen tulisi aivan yhtä kalliiksi. Käytiin katsomassa yhteensä kahta hevosta, joista jälkimmäinen lähti mukaan. Ja se olikin se paras eka hevonen, mitä kukaan nyt voi toivoa. Jackillä on tempperamenttia tarpeeksi ollakseen kiinnostava, mutta samalla on täydellinen herrasmies ja yhteistyöhaluinen. Sanoisin, että tästä alkoi meidän hevosmiestaitomatka.
Ratsastettiin itseksemme Jackiä ensin vajaan vuoden verran, ja sitten aloitimme ratsastustunnit sen kanssa. Tallille tuli siis yksi todella hyvä opettaja antamaan yksityistunteja. Ilman tätä hyvää opea ei oltais Jackin kanssa päästy niin pitkälle sen koulutuksessa kun sitten päästiin. Tunteja jatkettiin vuosikausia, aivan siihen asti kun muutettiin tänne Ruotsiin. Jack jäi Skotlantiin. Kyllähän siinä pähkäiltiin, mitä tehdään; otetaanko mukaan vai ei. Mutta viimein järki vei voiton, Jack oli silloin jo lähes eläkeikäinen, eikä haluttu altistaa sitä noin pitkälle matkalle tuntemattomaan. Eräs todella hyvä kaveri otti Jackin huostaansa, ja me kaikki ollaan erittäin tyytyväisiä tähän päätökseen.

Jackin vanhetessa oli tullutkin jo mieleen uuden nuoren hevosen osto. Haaveissa siinsi suokki, tottakai. Ja kun muutto Ruotsiin varmistui, lähdin minä etsimään sellaista isoa körilästä. Tarjonta isoista suokeista siihen aikaan sattui olemaan aika huono, mutta kävi niin onnekkaasti, että sain vinkin yhdestä. Ja se sitten tuli kotiin. Älyttömän hyvää onnea on ollut meidän hevoskaupoilla. Toisaalta ollaan aina tiedetty tarkkaan, minkälaista halutaan, ja sitten on meidän hevosen käsittelytaidoillakin jotain merkitystä ollut. Käsitellään molemmat hevosia rauhallisesti, johdonmukaisesti ja siten, että hevoset ymmärtää, mitä halutaan. Pidetään itsemme aina siellä ekana hierarkiassa ilman turhaa aggressiivisuutta.

Meidän nallekarhu suokki on entinen ravuri, jolla sukupuuta vaikka muille jakaa. Mutta omasi kuulemma vain yhden vaihteen, jotta eihän siitä ura-ravuria tullut. Myytiin sitten ratsastukseen, ja me ostettiin poju edelliseltä omistajalta, jolla ei ollutkaan mahdollisuuksia sen treenaamiseen silleen kun oli suunnitellut. Me lähdettiin ratsastamaan pojua silleen, kun nyt oltiin ratsastettu Jackiä monta vuotta. Pojua oltiin perusratsastettu syksyllä, ennen kun me ostettiin se. Eli oli todella vihreä, ja sille piti opettaa taivuttavat avut sekä lateraalit ihan alusta. Ja laukkahan oli ja on vieläkin se vaikein homma hälle.

Mutta tänä vuonna eksyin yhdelle todella hyvälle verkkosivulle, joka muutti sitten meidän treenit ihan kokonaan. Ja tämähän on Will Faerberin Art2Ride sivu. Eli aloitimme alusta klassiseen tyyliin. Eteen-alas yksinkertaisesti liinassa ja niin poispäin. Will'n blogifilmeistä otettiin mallia ja oppia. Paras päätös, mikä olen tehnyt pojun kanssa.

No niin, eipä tullutkaan paljoa kirjoiteltua itsestä... Näinhän siinä käy, kun rupean kirjoittelemaan, tulee siitä yleensä pitkä tarina! Vaikea lopettaa ja homma rönsyilee joskus käsistä.

Ehkä tähän lopuksi muutama sana siitä, mistä aion noin yleensä kirjoitella. Luulisin, että tulee suurimmaksi osaksi käsittelemään hevosmiestaitoa, hevosia, ratsastusta ja eri treenimenetelmiä. Varoitan kuitenkin, että rakastan myös leipomista, käsitöitä ja puutarhanhoitoa. Jotta aivan varmasti tulee jotain kirjoiteltua myös näistä aiheista. Ja perheen Schapendoes koiruus on juuri aloittanut jäljestyskurssin...

Tässäpä tämä ensimmäinen suomenkielinen postitus sitten on. Kiitoksia lukemisesta!

Minä ja poju, noin pari viikkoa klassisen treenin aloituksen jälkeen, jotta selkälihaksia vielä uupuu aivan selvästi.