My horsemanship gurus; Monty Roberts, Buck Brannaman, Ray Hunt

I got into riding when I was only a kid. Back at those times we just enjoyed riding and mucking out at the local stables. I have to say that I didn’t really think about anything else when it came to horses, it was just riding. And riding we did according to what we were told by the teacher. Luckily we had good instructors and I learned to sit well on horses and treat them with fairness without really thinking that it was anything extraordinary.

I was lucky enough to have good self esteem with natural leadership qualities concerning horses. I also did not know that at the time, this I have actually realised only quite recently. It was just a natural way for me to handle the slightly tricky horses that they had at the stables; I wouldn’t take their intimidation even as a child, I just bravely marched to them with confidence and they would listen to me. I was attracted to the more difficult horses, they somehow presented me with a challenge and I loved working through the difficulties.

Only a lot later on, perhaps 20 years later, with our first own horse I started to think more about how does one handle the horse from the ground and communicate with it other than by riding it? We were lucky back then to live nearby one of the places Monty Roberts frequents in his yearly tours. I cannot quite remember how I came to read about him and the Intelligent Horsemanship, it may just have been one of those chance events of buying a book… In any case, I was determined to get to his next demo at Gleneagles! And there our journey into real horsemanship started.

It’s a never-ending journey that. Every new horse you come across is a new relationship that you have to figure out and work at. Some horses are sensitive and require ‘whispering’ with impeccable timing, others are robust and self assured that need more of a ‘shout’ and while timing is always important, it is not as crucial… I have come across both types; although my own ones have been more the latter type. 

Reading about Monty’s methods and seeing them close by in action year after year was a great education. At one point in my life I had the opportunity to go and train myself with Kelly Marks, but I decided that I wanted to keep horses as my hobby, not my profession. How I now regret that decision! As they say; you always regret the things you did not try or do in life! And how true it is! I did not have to become a professional trainer at that point, but that course would have given me more options. I guess I was afraid of the new and unknown, as so many of us are. If I just had let go and thought at that time ‘why not! Lets go for it!’…

But I (and my husband too) started to use those methods with our horse with success. And I have continued with the same attitude ever since. If I handle other people’s horses I always make sure that they know that I’m the leader and that they can relax and trust me. It is a matter of just checking them out and having a small ‘conversation’ with the horse before you take them out or in. Nothing to do with force or aggressive actions. Calm firmness with consistency. If a horse plays up on you or acts up naughty, there is no use getting upset or angry, it is far more useful to remain non-aggressive, calm and consistent at how you react and what you do.

So, ever since seeing him in that first demo, I’ve been an advocate of Monty’s methods. I believe this is why our two horses are calm and happy, without losing their personalities, by the way! And perhaps we have been also lucky with the choice of our horses, but we have never come across a problem with them that couldn’t be solved in a calm and consistent manner. But I would attribute a big chunk of our ‘luck’ with our horses to the way we handle them. In other hands, these two fellows may have been quite different – especially our lovely Mr Big Pony Finnhorse.

 

Mr Big Pony got his nickname naturally because he looks like a pony, but in a much larger frame. And he also has a clever mind of a pony. He is in fact a typical smart Finnhorse. They learn immensely quickly. If you let him get away with something once, he will make a habit out of it! So, we had to learn to be very observant and correct any unwanted behaviour either from the ground or while ridden immediately when it occurs. If we miss the moment, we have to work twice as hard and long to get rid of this behaviour; Finnhorses can be stubborn as well!  

However, another trait of a Finnhorse is, that they are incredibly willing to work for you if you ask properly. They can also be very calm, kind and curious once they feel settled and confident within themselves. This is our horse. He is confident and happy within himself, and I’m hoping that he is mirroring our qualities.

During the past year I happened to watch the documentary ‘Buck’ from the telly. Well! What an amazing horseman! Never realised (even though have been a Monty follower for a long time) that cowboys could be that sensitive and in tune with their horses. To me the working cowboys had always been the sort you see in a Western movie… Naïve, I know, but one doesn’t really think about these things that happen so far away from one’s own existence… Mind you, one of the best ever riding experiences was with a cowboy in South Dakota. Andy had some fabulous horses and we went on a trail for one afternoon crisscross meadows and up and down steep hills where no paths are apparent. We loped with our hands stretched out on our sides like imitating an aeroplane and standing on the stirrups, galloped across prairie. It was a joy and such a feeling of pure freedom. 

Well, I simply had to know more about Buck, so on I went reading his books and watching the documentary a couple more times. He seems an unbelievable horseman, so calm and present all the time. He has a fabulous connection with horses – and people – that one can only aspire to emulate. I think I will try though. Maybe one day I could take a trip across the pond and watch one of his clinics live.

One of Buck’s words of wisdom is that what ever happens in life to you, it is the attitude that you have that determines your happiness. This is actually shared by a Finnish positivity movement; their slogan is:’Attitude determines everything’. It means that even if you don't have any control over the things that happen to you, you can choose how you react to them, you choose your attitude. You can choose to be negative and unhappy, but at the same time you can also choose to be positive and happy. I know myself that this is not as easy as it sounds. I have had to struggle with negativity and self doubt. But these words are true; you choose. It may be (and at first will be!) hard to change and choose to be positive, but with practice it will become eventually automatic and your life will be happier no matter what happens in it.

So, Buck is a true horseman, but he is also a great person, who has a lot to teach us about ourselves.

What Buck and Monty have in common is their connection to Ray Hunt and Tom & Bill Dorrance. Now there were three fabulous horsemen as well.

I’ve recently read Ray’s book, and was in awe of the message that he had put across in it. It is a small book, but almost every sentence is heavy with deep meaning. It is more of a philosophical book than a quick fix ‘how-to’ manual, just to warn anyone, who is looking for the latter type of advice. Here're some snippets and some of the central things in his book:

“Feel, timing and balance.” Now, there it is in a nutshell. The whole art or riding. In every imaginable discipline. But it takes a lifetime to perfect that art, although I think these gurus mentioned here are pretty close to perfection in my opinion.

“Think. Be aware and alert, visualize what you want.” It’s a good reminder for us all that riding is not just tricks and performing certain movements, it is a process where you have to think. You have to be aware of your horse, his movement, mood and attitude. You have to be alert at all times so that you will stay in tune with your horse and know where his attention lies. Lastly visualising what you want will help you immensely to get the right message across to your horse; to make it his idea to do the thing you want. "Your idea should become his idea..."

“Make the wrong thing difficult and the right thing easy.” Yea, this is also what Buck teaches. The horse will learn that your way is the easy way, and he will make it his idea to do it for you. With this, you will have to allow the process to take as long as it is necessary to sink into the horse’s head. I spent one day quite a while with our Big Pony going in small circles when returning from a hack he thought he wanted to spurt the final bit. From the first hint of alert movement from him, I turned him calmly into a small circle. And round we went, after a couple loops I would ask if he would like to stand for me, if not, round and round we went again. After maybe 15 min of this he finally decided that stopping and even going away from home is actually easier than wanting to rush home. And then we could walk home in a relaxed manner.

These horsemen have all improved my relationship with horses and with life in general. Go on, get into Youtube, buy some of their books or borrow them from library, go and watch the documentaries and learn from their DVDs or better still; sign up for a clinic or a demo if at all possible. You won’t regret it. You know what you will regret…  
 

Muovinen kasvihuone pienellä budjetilla

Ja tämä on nyt ihan pakko jakaa kaikkien teidän netti-ihmisten kanssa!

Alkuperäinen idea on Isältä, ja todella mahtava.

Vuosikausia olen yrittänyt päästä samalle tomaatin ja paprikan kasvatustasolle Äidin kanssa… Mutta en ole koskaan onnistunut kasvattamaan noita ihania makupommeja yhtä hyvin. Ensin haittasivat kauheat tuulet ja jatkuvat sateet Skottilan kukkuloilla ja sitten en vaan tiennyt tarpeeksi eri lämpötilojen ja valon merkityksestä tomaatintaimiin. Tänä vuonna ajattelin antaa mennä ja oikein kunnolla. Nyt onnistun!

Viime kesänä tätini antoi todella hyviä ohjeita tomaatin taimien kasvattamisesta. Ja sitten se Isän hyvä idea, joka putkahti keskustellessamme kasvihuoneiden kalleudesta ja siitä, että olimme päättäneet tehdä itse kasvihuonetunnelin muovista.

Haluttiin myös jonkinlainen suoja autolle talveksi, kun se ei mahdu meidän autotalliin – ja sitäpaitsi se on täynnä puutarhatyövälineitä yms… Jotta Isä sitten ehdotti, että ostaisimme pressuautotallin. Niitähän löytyy Suomesta pienemmästäkin kaupungista, eivätkä ole edes kalliita. Ja sitten isälle välähti, että kesäksi sitten voi ottaa pressun pois ja laittaa kasvihuonemuovin sen sijaan.

Jepulis! Todella mahtava idea meidän mielestä! Eli ostettiin autotalli, vietiin mukanamme Ruotsiin ja laitetiin se pystyyn viime syksynä talveksi. Toimi erittäin hyvin. Ja sitten, kun lumet sulivat, otettiin pressu pois ja vaihdettiin se muoviin!

En voisi olla tyytyväisempi tuloksesta! Saatiin ihanan avara kasvihuone kymmenesosaan ’normaalin’ ostohinnasta.

Tässä kuvia ja kommentteja prosessista:

Autotalli pressuineen. Me oltiin laitettu ekstrapressu tallin oman pressun alle tueksi, ja se toimi todella hyvin. Etupuolen oviosassa oli kaksi todella heikkoa vetoketjua, jotka menivät rikki melkein heti... mutta ei muuta kun ensi talveksi ompelen siihen kiinni pari parempaa vetoketjua.

 

 

Niin, ensimmäinen tehtävä pressun poisoton jälkeen oli laittaa pehmuste-teippiä kaikkiin paikkoihin, missä muovi tulee koskemaan metallirunkoon. Teippi on siis sellaista vaahtomuoviteippiä, sitä pitäis saada samasta kaupasta, mistä tuota muoviakin voi ostaa.

 

 

Tässä näkyy koko autotallin rakenne. Me oltiin jo aiemmin laitettu isot puupalkit alaputkiin kiinni, niin ettei kasvihuonetta tarvinnut enää ruveta ankkuroimaan. Mies siinä laittaa ovenkarmia.

 

 

Ovenkarmi laitettiin kiinni putkiin metallinauhalla. Hyvin ja tukevasti se siihen istahti. Myöhemmin teippasin metalliosat vielä hieman paremmin kuin mitä tässä näkyy.

 

 

Karmin alapuoli ruuvattiin kiinni etupalkkiin. Hevosenkenkä on hyvä luotiviivan paino…

 

 

Tässä ollan jo vedetty muovi päälle ja laitettu se kiinni pitkiltä sivuiltaan. Ovi tehtiin vanhan kirjahyllyn sivuista… Yhdistettiin ne kahdella sopivan paksuisella puun palalla.

Huomaa punaiset nipistimet! Niitä on kaksi per kulma. Ne pitää muovia paremmin paikallaan. Otin yhden pois päiväksi pariksi, mutta laitoin sen äkkiä takas, kun muovi rupes repeämään alhaalta siitä kohti.

 

 

Tässä kuva etupuolesta. Tilasin muovin sellaisena palana, että voitiin se vetää suoraan rakenteen päälle pitkältä sivultaan, laittaa kiinni alhaalta ja sitten kerätä etu ja takapuolen muovit niiden karmeihin.

 

 

Tässä vielä näkymä oven karmin yläpuolesta. Nyt näkyy hyvin toi pehmuste-teippi.

 

 

Valmis!

Kerättiin siis muovi edestä napakasti ovenkarmiin. Taitettiin se kaksinkerroin missä tarvitsi, eli lähinnä siinä kohdalla, mistä katto alkaa. Ja listat päälle muovin pidikkeiksi.

Oven sivulle jätettiin kolminkertainen muovitaite, joka sitten eristää oven kohdan. Ovi ei jatku maahan asti, vaan ollaan oven alaosa tehty muovitaitteesta. Sen saa sitten kivasti auki vähän viileämmällä säällä tuuletusluukuksi. 

 

 

Näin sitten istutin tomaatit, paprikat, munakoisot, kurkut ja chillipaprikat. Eli siis paljuihin. Ne on muistaakseni 70 ja 90 litraisia. Jokaiseen menee kaksi kasvia, ja 3-4 basilikaa per tomaattipalju!

Mulla ei ole nyt kuvia tosta takaosan muovin laitosta, mutta ehkä se nyt tästäkin tulee selväksi. Laitettiin muovi kahden lankun väliin alalaidassa ja sitten keskelle laitettiin roikkumaan lauta kattoputkesta, samaan tyyliin kuin ovenkarmitkin. Muovi kerättiin sitten keskilautaan ja taitettiin se kaksinkerroin katonrajasta. Siihen sitten toinen lauta päälle pitämään muovi tiukasti kiinni. Siinä se!

Myöhemmin teippasin noi isot taitteet sisältä kiinni, kun sinne rupes menemään perhosia ja muita ötököitä kuolemaan… Käytin muovihuoneen korjausteippiä.

 

 

Ja tässä mun kasvihuone viime viikolta! Tomaatit on erittäin tyytyväisiä, kuten myös muut kasvit. Kurkut rupes melkein heti kukkimaan ja nyt niissä on jo viiden sentin pikkukurkkuja! Ja tomaatit on ruvenneet tällä viikolla kukkimaan! Basilikaa ollaan syöty jo tomaattisalaateissa ja chilipaprikaa kokeiltu. Chilipaprikat on nuo isot kasvit huoneen perällä, ne ovat talven yli eläneitä, sen takia jo noin isoja. Niissä on kukkia ja chilejä vaikka muille jakaa. Ne on Numex Twilight lajiketta, pieniä, mutta pippurisia.

Nyt on siis todella hyvät edellytykset mahtavaan satoon. Peukut vaan pystyyn…  

Niin, voisin tässä vielä mainita, mitä meni noihin paljuihin.  

Aloitin poraamalla yhteensä kuusi reikää paljujen alasivuihin. Pohjalle laitoin haketta, jota oltiin tehty tontilta kaadettujen puiden pikkuoksista; se on paljon kevyempää kuin kivet tms. Sitten aikalailla (ehkä puoleen väliin asti paljua) hevosen olkilantaa ja päälle hieman hiekkaa. Ylin kerros oli puutarhamullan, kompostimullan ja hiekan sekoitusta.

 

Kasvit näyttää tykkäävän ainakin tähän asti.

Ruokin niitä silloin tällöin tomaattilannoitteella, mutta en käytä sitä säännöllisesti, kun tuota lantaa on kuitenkin paljussa ihan tarpeeksi. Ja kasvit näyttää oikein hyviltä ja terveiltä, ovat tanakoita, hyvät lehdet ja todella paljon kukintojen alkuja.

 

Suosittelen tämmöistä vaihtoehtoa kasvihuoneelle. Ainoa asia, joka ajateltiin tehdä toisin ensi vuonna on se, että laitetaan takaosaan myös joko ovenkarmi tai tuuletusluukun karmi, niin että ilma pääsee vaihtumaan paremmin. Nyt lämpötila nousee huonessa herkästi yli 30 asteen, eikä oven pitäminen auki aina auta asiaan.

Eli siis, ensi syksynä otetaan muovi ja ovenkarmi pois, ja laitetaan pressu takaisin. Sitten ensi vuonna nähdään, miten hyvin saadaan vanha muovi takaisin kehikon päälle! Jätettiin kyllä vähän ylimääräistä muovia karmien kohdalle, jotta pitäisi onnistua. Peukut pystyyn…

 

How to make a greenhouse with a budget!

Well, this I have just got to share with you internetting people!

This idea was originally my Dad's, and it's simply brilliant.

I really have aspired for years to the tomato and pepper growing standard of my Mum's... But I have never managed to grow those wonderfully flavoursome sweet bombs. First it was the howling gales and driving rains of a Scottish hillside that prevented my ambitions, then just lack of proper knowledge on growing temperatures and so forth. This year I decided to go for it with all guns blazing! Last summer my aunt provided me with some really good practical advice on the importance of temperature and light on different tomato seedling stages. And then Dad had this brilliant idea, when we were discussing the expensiveness of buying a greenhouse and us thinking of building a polytunnel ourselves...

We wanted to have shelter for our car for the winter, since our garage is not wide enough for our car - and besides is full of gardening stuff and tools and all sorts... So, Dad suggested that we'd buy one of these tarpaulin garages and put that up. Lots of them about in Finland and cheap as well! And then when we were thinking about the building of a polytunnel, dad suggested that for summer we could change the tarpaulin into greenhouse plastic!

Wow, we thought that was fab idea! So, we went ahead and bought the garage, took it along to Sweden with us and put it up last autumn for winter. Worked really nicely for the car for winter, managed only to bend one of the metallic bars of the front... And then when the snow melted, we took the tarpaulin away and changed it into plastic! I cannot be happier with the result! We got a really nice and spacious greenhouse for one tenth of the price of a 'normal' one.

Here you are: some photos and comments of the process.

 

The garage with tarpaulin on still. We had put an extra tarpaulin on the roof part to give extra support and it did work like a dream. The front doorflap had two very weak normal zippers which broke pretty soon... I'm going to replace them with some sturdier stuff for next winter.

 

 

 

Well, the first thing after taking off the tarpaulin was to 'hot-tape' all the parts that may come in touch with the greenhouse plastic. With hot-tape I mean tape that is very spongy and will cushion any hard surfaces. You should be able to get this from the same place as you got your plastic from. I cushioned all the metal tubes and fixings that I thought might touch the plastic.

 

 

Here you see the overall frame of the original garage. We had already attached the bottom rails into heavy duty treated wood when we made the garage last autumn, so we did not have to anchor the greenhouse in any way. You see my husband there fixing the doorframe.  

 

 

The doorframe was fixed onto the frame with metal strips. It actually hang there pretty snugly and easily. Later on I hot-taped the metal bits of the frame.

 

 

And the bottom of the doorframe was attached into the treated timber that we had used to anchor the whole structure with. You can see the clever use of a horseshoe as a straight-line-weight...

 

 

Here we have already pulled the greenhouse plastic over the structure and attached it in the bottom frame with some wood strips. And the door was made from old bookshelf sides... Just attached them together with two bits of similar width wood pieces.

Notice the red clips! We put two of them per corner with some padding in between. Actually they are very important in keeping the plastic from ripping away from the bottom when it's breezy. I took one off for a couple days to use it elsewhere, but put it quickly back after I noticed that without it, one bottom side started to rip away. The clips add stability to the whole structure.

 

 

Here you have a front view. I had ordered the plastic in such a size that we could just pull it from one long side of the frame to the other and then gather the ends and attach them at the front and back frames.

 

 

Here is a view of the top of the doorway frame. You can see how I have taped anything that comes into contact with the plastic.

 

 

Here is the finished article!

We gathered the plastic first at the front and tacked it lightly on the doorframe, folding it at the spot where the roof starts. Then we screwed strips of wood on top. 

We left a double fold of plastic on the side of the door so that it will isolate a bit more. The door does not go all the way on the ground as you may see from the picture. We folded plastic double there as well, here you see that it can then also be used as a small hatch that can be opened for some ventilation in cooler weather.  

 

 

Tadaa! And this is the way I've planted my tomatoes, peppers, aubergines, cucumbers and chillipeppers. In big tubs. I think they are 70 and 90 litre tubs. Two plants per tub, plus some basil plants with the tomatoes!

I did not have photos separately of how we made the back part, but here you should be able to see it as well. The plastic was wedged between two planks in the bottom and then we hang one vertical plank from the top and attached in the bottom plank. The plastic was gathered there and folded as you see. Another plank on top to fasten the plastic and we were done!

Later on I had to tape the fold shut from inside, since it gathered some amount of butterflies and other insects... I used the greenhouse repair tape.

 

 

And here is my greenhouse view just last week! The tomatoes are extremely happy as are other plants. I have lots of cucumber flowering and this week my first tomatoflowers opened up as well!

I have high hopes for nice crop. Fingers crossed!

 

And maybe some words on what soil did I put in them tubs.

I started by drilling six holes on the long sides of the tub. Then I poured in a layer of wood chop for drainage; that's a lot lighter alternative to stones or such. Then a nice and thick layer of strawmuck. A thin layer of sand went on that and then I added on a mix of topsoil, bought compost and sand.

The plants seem to really like their soil so far.

I have occationally fed them with tomato fertiliser, but am hesitant of using it as often as they say, since I do have that strawmuck there as well. And the plants look brilliant, stocky, good leaves and with lots of flowerbuds.

 

I heartily recommend anyone to try this alternative for a greenhouse. The only thing we are thinking of changing next year is to add another doorframe or hatch-frame to the back of the greenhouse so that we have proper ventilation. Now keeping the door wide open is not always enough to keep the temperature below 30C.

So, next autumn we are going to take the plastic and door frame away and fit the tarpaulin back again. And we will see in a year, how well we are able to fit the plastic back again! We did leave quite some extra plastic around the edges, so it should work. Wish us luck!

Mistä link-a-bordeja...?

Suomestapäin tuli kysymys (netin ulkopuolelta), että saako näitä 'link-a-bord'eja Suomesta. No, suora vastaus on, että en tiedä. Mutta, valmistaja myy kyllä niitä Briteistä netin kautta ja lähettää ulkomaillekin. Sanovat sivullaan, että kannattaa lähettää heille sähköpostin tai nettilomakkeen kautta kysely postimaksuista ennen tilausta. Sitten ei tule mitään kauheita yllätyksiä laskuun. Voihan sitä vaikka kavereiden kanssa tehdä yhteistilauksen, jos vaan innostusta riittää. Silleen postimaksukin pitäisi tulla halvemmaksi.

Niinkun sanottu aiemmin tuolla lämpöpenkin teossa, nää on kestäneet mulla vuosikausia, eivätkä tunnu menevän miksikään edes talvella lumen alla. Ainoastaan niiden keskussauvojen (jotka pitää isomman penkin sivuja yhdessä) metallikoukut on ruostuneet vuosien saatossa ja jotkut laitapalat on himpun verran vääntyneet. Mutta kun käyttöä on ollut näin monta vuotta ja kaikki palat on vieläkin helposti koottavissa ja purettavissa, niin ei ole valittamista.

Jotta tämmöinen pieni mainospätkä tässä.

Truly bombproof horses!

Well, if you are bored and don't quite know what fun things to do with your horse, have a look at the Willing Partners horses!

Mind you, pay attention to the text:"...over 30 months of training..." and don't go and try it all at once with your horse!

Hotbed making continues...

I finally managed to get the photos out of the camera!

8. Add half rotten compost on top of the muck. About 5cm or so. I had to dig out half rotten compost from both of our compost heaps to fill this up. Half rotten/composted means that you can still identify some of the items in your compost, it's not turned to soil yet. Don't put in raw compost though, it needs to have 'cooked' a little bit in your composter. I think the youngest bits in here are maybe 3 months old. You can see that I have started the next and final phase on the back of the plot already.

9. The final layer is a mix of ready compost and topsoil (about 10+cm). Done!

This should last for about 5-6 years. The mound evens out gradually during the years and in the end it will be flat. Best time to make the hotbed is in fact autumn, so that it can rest over winter before you start using it. But it's ok to make like this during spring as well.

First year plants are the ones needing a lot of energy and nutrition. If you build your hotbed like this in spring pop in it only courgettes and cucumbers. During the second year the bed still contains a lot of nutrients, so plant only veggies that need lots of food: pumpkins, courgettes, tomatoes, cucumbers, cabbages, celery, leek... Do not plant any veggies that need poorer conditions in it before 3rd year! For example spinach, lettuces, red beet. You can also plant strawberries in it in years 4 and 5. And the last sixth year is dedicated to potatoes! Try different varieties for different purposes: Pentland Dell is fabulous for chipping, Highland Burgundy Red for the wow factor (red flesh that stays red!) both for chips and mash, Ratte for small firm sallad potatos, and Yukon Gold for its lovely yellow flesh and it's good for roasting as well. O-dear went into lyrical mode out of tatties!! Mmm, but there is a big difference between the different varieties, and please if you do potatoes, do choose some original and different varieties, not just the same old thing you can buy from the shops.

After the 6th year you can still use the bed, just turn it a bit around, add half rotten compost and manure for nutrients.

From experience I can say that if you fancy even a small kitchen garden, please do a hotbed, it really is worth the efford and will deliver lovely veggies for years for your table.

Lämpöpenkin teko jatkuu...

Vihdoinkin tuli otettua kuvat kamerasta.

8. Lisätään puoliraakaa kompostia lannan päälle. Semmoinen viitisen senttiä. Mun piti kaivella molemmista komposteista kaikki puoliraaka tähän päälle. Puoliraaka siis tarkoittaa sitä, ettei siitä ole vielä tullut multaa, vaan kompostiin laitetut jätteet on vielä jotensakin tunnistettavia. Mutta älä nyt kuitenkaan aivan raakaa kompostia laita, kyllä sen pitää olla jo kypsynyt hieman aikaa; meillä nuorin ehkä pari-kolme kuukautta vanhaa.  Kuvassa näkyy seuraavan vaiheen aloitus jo, eli olen pistämässä päälle ihan multaa.

9. Viimeiseksi laitetaan kunnon kerros (10+cm) valmiin kompostimullan ja pintamaan sekoitusta. Ja valmis!

Tässä pitäisi sitten olla penkkiä ehkä noin 5-6 vuodeksi. Se hiljalleen laskehtii ja tasoittuu vuosien mittaan. Kohopenkin tekoon paras aika on syksy, jolloin se saapi olla rauhassa talven yli. Mutta saapi sen nyt näin keväisinkin tehdä.

Ekan vuoden kasveja ovat sellaiset, jotka tykkää ja tarvitsee paljon energiaa ja ravintoa. Jos tekee penkin näin keväällä, parasta siihen on laittaa kesäkurpitsaa ja kurkkua ensiksi. Toisena vuonna penkissä riittää myös paljon ravintoa, joten silloin kannattaa myös suosia vain ravinteikasta maata tarvitsevia kasveja kuten just kurpitsaa, kesäkurpitsaa, kurkkuja, kaalia, tomaattia, selleriä, purjoa. Älä istuta siihen mitään köyhemmässä maassa viihtyviä liian aikaisin, vasta kolmantena vuonna tai sen jälkeen kannattaa ajatella esim. pinaattia, salaatteja ja punajuuria. Kohopenkkiin voi myös istuttaa mansikoita 4. ja 5. vuotena. Sitten viimeinen kuudes vuosi on omistettu perunoille.

Kuudennen vuodenkin jälkeen voi penkkiä tottakai käyttää, mutta sen jälkeen kannattaa maa kuohkeuttaa ja siihen lisätä puoliraakaa kompostia ja/tai lantaa.

Kokemuksen syvällä rintaäänellä sanoisin, että jos haluaa jonkun pienenkin kasvimaan tehdä, kannattaa tehdä kohopenkki, siitä on iloa vuosiksi ja se on aherruksen väärtti.

Killer rabbits behind the hedges

Horse is a prey animal. His first instinct is to vanish into the horizon as fast as possible, if he thinks that there may be some dangerous fiend jumping after him, such as horse eating rabbit. There is no other thought going through a horse’s brain at that particular moment but to get away right now, let’s see later on if it was in fact needed.

Well, there are no such things as killer rabbits, but how would the horses know? No-one has ever told them… or even how they look like. But the instinct is there, and they will have to obey it.

Our Jack had these kinds of spooky days every now and then. Rustle in the bushes or any type of strange sound made him spook or jump sideways. What helped during hacks was to kick him on. Once I was having a nice and early morning hack in the fields with some lovely fast canters. But I was a bit sleepy still and did not react fast enough into one sideways jump in the middle of an uphill canter, and so he did another one, and I fell off sideways. Gaaaahk, and I was properly winded… well, luckily nothing was broken and Jack was munching grass beside me like nothing had ever happened and this was the most natural thing to do whilst hacking out. I hopped on him again (luckily managed to climb on him!) and straight to canter and continue our hack. That is the best way to get rid of any nagging fears; just get on with it and properly! I proceeded to do some real nice and fast trot and canter work before returning to the stables. And made sure that I reacted fast enough to any hint of any spookiness.

If Jack did not want to pass some obviously hugely dangerous spots, like gates, we stopped him, backed him up, stopped, moved forward, etc. Sometimes we’d turn him around and back towards the way we wanted to go etc. So, we kept him in motion and schooled him extra, slowly approaching the item of the devil…

In the school it helped to keep him in constant motion in trot and make him do tasks continuously. That is, lots of transitions, some laterals, and massive amounts of circle work. He would then after a while settle and forget about the horse eating killer rabbits.

Our teddybear Finnhorse is a completely different kettle of fish. Backing up does not work with him – he backs up even more. But what does help is to keep him in a tiny circle. That is, I turn him where he wants to go or the way he is leaning to so that his head is almost touching me (other hand gives a loose rein), and woops, he is suddenly back the way I want to go. I make a volt without him realising what is happening. Then I ask him to move forward with my legs. If he doesn’t move, I do another small circle. And so on. He usually gives up and moves forward after a couple circles.

It is really important that you observe and try out immediately in the beginning, what works with your horse in these kinds of situations. It may be backing up, laterals, turning around, circling… if one thing does not work, try something else, or combination of things. You have to be smarter and faster than your horse.

Will Faerber has a very good comment on spooky horses in his blog. 

I did this as well with our boy. That is, I strengthened his spookiness with stopping and letting him look at the dangerous thing while patting him! Woops, shouldn’t have done that…

Early last winter, when the days were getting shorter, our boy started to spook on one side of the school or even all sides every now and then. We thought that he was scared of the darkness and shadows beyond the lit school. Sometimes he was good, but other times he was so bad that we were able to ride only on a circle in the middle of the school! As mentioned earlier, with Jack we’d always put him to work, but this did not work with our Finnhorse, who actually became even spookier as the schooling went on. And at the same time unbeknownst to me I was strengthening the spookiness by letting him stop at the dangerous spots to have a look while I patted him… So, I was doing things pretty wrong.

Well, winter came and the school became pretty bad at times. It melted one day and got refrozen another, so was impossible to ride for a couple weeks. But we could just about lunge our boy in the school. After the school was ok again for riding we were completely astonished to find out that he did not spook anymore in any part of the school!!

Lunging solved our problem with his spookiness with 100% efficacy! We lunged him in every part of the school; just basically let him go until he calmed down. And then when we started riding again, we had read Faerber’s advice and did not reward his spooking. This problem has not returned and if it does, we know what to do. On the other hand, this may be also due to our new classical training style (á la Faerber); our boy has become even more relaxed due to it.

Thus, depending on the horse, spookiness may be worked away with making him work harder or by lunging. But in any case, do not reward spookiness with stopping, patting etc.. Avoid putting your own attention into perceived spooky things as this already draws his attention to it as well. If you are tensing up, your horse will surely follow suit and tense up as well.

Don’t let the killer rabbits rage around your horse! Lets face the problems and solve them intelligently.

Sapelihammastiikerit aidan takana

Hevonen on saaliseläin. Sen ensimmäinen vaisto on häipyä huitsin nevadaan niin nopeasti kun mahdollista, jos jostain aidan takaa sattuisi esimerkiksi sapelihammastiikeri hyökkäämään kimppuun. Sillon ei sen päässä liiku mitään muita ajatuksia, kun että pois täältä ja heti, katsotaan sitten myöhemmin, että oliko pukkikiitolaukka oikeastaan tarpeellinen vai ei.

Sapelihammastiikerit on tosin kuolleet sukupuuttoon jo aikaa sitten, mutta mistäs hevoset sen tietäis? Kukaan ei ole kertonut edes miltä ne näyttävät. Mutta vaisto on jäänyt ja sitä on toteltava.

Meidän Jackillä oli tämmöisiä säikkypäiviä silloin tällöin. Pusikoiden rahina tai mikä tahansa outo ääni sai sen säpsähtelemään tai tekemään sivuhyppyjä. Maastossa auttoi näihin aina kunnon pohjeavut eteenpäin. Kerran aamulaukkamaastossa niityillä olin vielä hieman unissani, enkä reagoinut pohkeilla tarpeeksi nopeasti sivuloikkaan laukassa. No, sitä seurasi toinen sivuloikka ja meikä mätkähti maahan. Äähpuuh, ja ilmat pihalle... no, onneksi ei mennyt mitään rikki ja Jack tyytyväisenä mutusteli ruohoa vieressä kuin ei mitään ihmeellistä olisi tapahtunutkaan. Jeespoks, pääsin takaisin selkäänkin vaikkei niityllä ollut mitään nousuapuja ja vaikka paikat tutisivatkin hieman, ei muuta kun takaisin kunnon laukkaan. Silleenhän siitä pelosta pääsee eroon: het vaan takasin kunnon vauhtiin. Saman maastolenkin aikana ravailin ja laukkailin vielä kunnolla, pidin vaan huolen, että pohkeet ja reaktiot oli kohdallaan.

Jos Jack ei joskus halunnut mennä sapelihammastiikereitä kuhisevan kohdan ohi maastossa, sille toimi aina peruutus, pysähdys, eteen, kääntö, peruutus, pysähdys, eteen, kääntö....jne. Eli pidettiin sitä todella kunnollisessa treenissä. Yleensä esim. kamalan portin kohdalla pysähdys, peruutus, eteen toimi todella hyvin niin, että aina mentiin hieman lähemmäksi porttia ennenkuin taas pysähdyttiin ja peruutettiin. Lopulta oltiin kohdalla ja sitten siitä läpi. Joskus tosiaan sitten piti kääntyä muutamaan otteeseen tai jopa peruuttaa menosuuntaan välillä.

Poju on taas aivan toisenlainen. Sillä ei peruuttelut auta. Mutta sillä taasen maastossa auttaa pikkuriikkiset voltit. Eli käännän se sinnepäin kunnolla minne se haluaa kääntyä tai minne se väistää niin, että pää on melkein mussa kiinni (toisella kädellä myötään niin, että ohja on löysä), ja hupsista se onkin takaisin menosuuntaan! Ha, eli humpsautan voltin ennenkun se on tajunnutkaan mitä tapahtui. Sitten pyydän eteen määrätietoisesti pohkeilla. Jos ei mennä eteen, niin taas voltti samaan tyyliin. Ja eteen, jos ei, niin voltti jne. Muutaman kerran jälkeen tuo luovuttaa ja kävelee eteenpäin.

Eli on todella tärkeää, että havainnoit ja kokeilet heti alussa, mikä omalla hevosellasi toimii näissä tilanteissa. Onko se väistö, peruutus, kääntyminen, voltit... jos joku ei toimi, kokeile jotain muuta. Tai jotain yhdistelmää. Pitää olla hevostaan nopeampi ja viisaampi.

Will Faerberilla on hyvä kommentti blogissaan säikkyvistä hevosista.

Minäkin tein tätä tietämättäni aiemmin pojun kanssa. Eli siis vahvistin hevosen säikkymistä pysähtymällä ja antamalla sen katsoa asiaa ja taputtelemalla sitä! Hupsista! Eihän sen niin pitänyt mennä...

Mutta siis viime alkutalvena kun päivät pimeni, alkoi poju säikkyä kentän toista laitaa, tai kaikkia laitoja sillon tällön. Luultiin, että poju pelkää pimeää ja varjoja valaistun kentän ulkopuolella. Välillä oli hyvä mutta toisinaan todella huono ja voitiin mennä vaan ympyrää keskellä kenttää. Jackillä toimi aina näissä tapauksissa enemmän työskentely, eli siis jatkuvasti voltteja joka paikassa, väistöjä, siirtymiä, suunnan vaihtoja yms. kivaa. Pidin sitä siis joka sekunti jossain tehtävässä. No tämä ei toiminut pojulla, se tuli treenin aikana aina vaan säikymmäksi. Ja siis samalla palkitsin sen säikkymistä silleen, että annoin sen pysähtyä ja kohdata ne ’pahat paikat’. Hehheh, tietämättäni tein siis aivan väärin sen kanssa.

No, tuli talvi, ja kelirikko kentällä oli aikalailla paha. Oli jäistä kun välillä oli pakkasta ja sitten taas lauhaa. Kentällä ei siis voinut kunnolla ratsastaa muutamaan viikkoon. Me sitten juoksutettiin, kun se oli just turvallista vielä. Ja hämmästys oli suuri, kun sitten parin viikon tauon jälkeen päästiin taasen selkään: pojulla ei ollut hajuakaan säikkymisestä missään kentän kohdassa!!

Juoksutus toi täydellisen ja 100% ratkaisun ongelmaan. Eli siis me juoksutettiin sitä kentän joka kulmissa ja kohdissa. Ihan annettiin mennä vaan, kunnes rauhoittui. Ja sitten kun ruvettiin tosiaan taas ratsastamaan, oltiin jo luettu Faerberin neuvot, eikä enää palkittu säikkymistä. Ei tuo ongelma ole tullut takaisin, ja jos tulee, niin tiedetään mitä tehdään. Toisaalta tämä voi myös olla meidän uuden klassisen tyylin ansiota (á la Faerber sekin); poju on tullut vieläkin rauhallisemmaksi sen aloittamisen jälkeen.

Eli siis riippuen hevosesta voi enemmän työskentely auttaa, tai sitten juoksuttaminen. Mutta kaikissa tapauksissa säikkymisen palkitsemista taputtelulla, pysähtymisellä yms. pitäisi välttää... Älä edes katso ’pelottavaan’ kohtaan, sekin vie jo huomiota asiaan, jännityt ja hevonenkin jännittyy...

Ei anneta sapelihammastiikereille mahdollisuutta jahdata hevosiamme! Eli kohdataan ongelmat ja ratkaistaan ne.

Johtaminen = Johtajuutta

Harmillisesti mun otsikko ei oikein käänny yhtä hyväksi sanaleikiksi suomeksi. Kysymyshän on siis hevosen taluttamisesta, ja että siihen tarvitaan johtajuutta.

Meillä oli onnea, kun Jackin tallilla Skottilassa oli todella hyvä ja jämäkkä tallityöntekijä. Siis hevosmiestaidoista ei sillon meillä ollut hajuakaan vielä, kun tultiin suoraan ratsastuskoulumaailmasta. Ilman häntä oltais varmaankin jouduttu vaikeuksiin hetimmiten. Hän piti siis huolen siitä, että Jack käyttäytyi hyvin talutettaessa, ja me voitiin aloittaa hevoshoidon taitojen kehittely positiivisessa ilmapiirissä ilman mitään isoja käyttäytymisongelmia. Nekun kitkettiin heti pois. 

Monty Roberts ja hänen menetelmänsä putkahtivat pinnalle aika nopsaan. Luettiin kirjoja ja käytiin hänen demoissa Gleneaglesissa. Otettiin myös tunteja kahden liinan juoksutuksessa. Seuraavat noin 7-8 vuotta oltiin vapaaehtoisina auttajina Montyn demoissa ja saatiin siellä näkemys koko prosessiin ns. näyttämön takaa. Tää oli todella erinomaista koulutusta, että sai tarkkailla ja havainnoida upeaa hevosihmistä ja hänen hevosten käsittelytaitojaan näin läheltä. Meille hevosmiestaidot on tulleet jokapäiväiseksi normaaliksi käyttäytymiseksi meidän kahden hevosen kanssa. Ei tehdä hommia pyöröaitauksessa, mutta työskennellään liinalla Richard Maxwellin tapaan. (Siinä sitten toinen upea hevosihminen! Suosittelen lämpimästi hänen kirjojaan; ne on selkeästi kirjoitettu ja ovat erittäin käytännönläheisiä, ei vain maastakäsittelyyn vaan myös ratsastusongelmiin.)

Me halutaan varmistaa aina ennen muiden hevosten ulos tai sisään vientiä, että ne kunnioittavat meitä ainakin jonkin verran. Eli meillä on rutiinina väistättää tai peruuttaa muiden hevosia hieman joko karsinassa tai haassa ennen liikkeelle lähtöä. Talutus ei aina suju moitteettomasti, mutta onneksi ei tähän mennessä ole kuitenkaan tullut mitään katastrofeja.

Meidän pojulla on (tai tätä suomentaessa, oikeastaan oli…) haka ja laidunkaveri, ja se tamma on pomo. Siitä ei ole mitään epäilystäkään, tämä tamma on hyvin selkeä kehonkieleltään. Se on ollut aiemmin estehevonen (hypännyt jotain 130cm rataa korkeimmillaan), mutta omistaja ei ole sitä kilpailuttanut sitten viime kesän, eikä ole myös löytänyt enää aikaa treenata hevostaan sitten kesän lopun. Nyt muutaman kuukauden sillä on ollut toinen ratsastaja, eli saa kuitenkin enemmän liikuntaa kun viime syksynä. Mutta me havainnoitiin sen käyttäytymisen progressiivinen huonontuminen syksyn ja talven mittaan, luultavasti liikunnan puutteen takia (ja rehuja syötettiin kuten ennenkin). Me tuotiin se siis talliin iltapäivisin pojun kera varmaan lähes sataprosenttisesti... kun haluttiin pojun olevan ulkona niin kauan kuin mahdollista, eikä sen omistaja ollut tallilla kovinkaan usein (siihen aikaan oli täyshoidossa, kunnes vuodenvaihteessa tallin omistaja sai tarpeekseen..).

Mun tartti kouluttaa sitä aina sillon tällön, että oli ok taluttaa laitumelta. Ihan vaan peruuttelin, pysähdyin ja vaadin sen pysähtymistä, sekä pistin sen liikkumaan puolelta toiselle. Perusjuttuja siis. Toimi aina hyvin, vaikka olihan se siltikin malttamaton. Kehiteltiin myös toinen jippo: tiputeltiin pikkukasoja (siis kourallisia) heinää muutamaan kriittiseen paikkaan. Se on mielettömästi heinän perään ja näin sen huomio saatiin vaihtumaan ilmassa ilkkumisesta ja ympäri huitelusta maahan ja syömiseen. Auttoi todella ihmeellisen paljon rauhoittamaan sitä. Eli siis pään laskeminen ja heinän pureskeleminen.

Mutta sitten homma meni yhtenä päivänä viime viikolla aivan liian överiksi. Ja meidän oli pakko tehdä jotain enemmän oman ja hevosen turvallisuuden takia.

Mies otti sen haasta (ja minä otin pojun). Se hyppäsi heti pystyyn haan portin ulkopuolella. Mies ajatteli:’Okei, katsotaan rauhoittuisiko tuo heinällä ja mutustetulla.’ Eli siis ei tehnyt asiasta numeroa vaan pysyi rauhallisena. No, sillä kohtaa ei olisi muutenkaan ollut kunnon tilaa koulutukselle ja haka oli mutapainiareena. Antoi sitten syödä hieman heinää jonkun metrin päässä ja jatoi matkaa. Ei auttanut. Talutus sujui jotenkuten, kunnes sitten kentän laidalla tuo hyppäsi taas pystyyn ja oikein kunnolla ja pitkään siellä killui... takas maahan tullessaan pyörähti ympäri ja potkaisi.. No niin, nyt oli aivan liian vaarallista kyllä yrittää viedä sitä tässä tilassa talliin oriiden hakojen ohi, asvalttitien yli ja tallirakennuksen ohi. Kaikki nämä kohdat oli aina olleet sille hieman jännittäviä paikkoja. Aivan varmasti olisi tullut lisää ilmaan hyppimisiä jne. ja mahdollisesti myös hevonen olisi saattanut päästä mieheltä irti, se oli nyt sellaisella tuulella. Ja näitä mahdollisuuksia me ei haluttu ottaa. Onneksi siis kenttä oli siinä vieressä, ja mies meni sinne heti suoraan. Aloitti koulutuksen normaalityyliin silläaikaa kun minä vein pojun sisälle, nappasin liinan kouraan ja kiirehdin takaisin kentälle.

Perushommat ei auttaneet tällä kertaa; hevonen pysyi jännittyneenä ja pisti vastaan.

Mies otti haasteen vastaan, ja alkoi liinassa työskentelyn. Eli, klip liina kiinni päitsiin ja niinhän tuo pisti menoksi! Eipä tarvinnut pyytää liikettä! Veti kiito-sekalaukkaa kun höyrypäinen.
Muutaman minuutin jälkeen se haastoi miehen johtajuuden pysähtymällä ja kohti katsomalla ja sitten kääntyi ja vaihtoi suuntaa ilman lupaa. Joo, ei tosiaankaan toiminut! Mies otti paremman tuntuman liinasta ja sai käännettyä sen pään itseensä päin ja käännettyä sen kehon kielellään muutaman yrityksen jälkeen takaisin alkuperäiseen suuntaan. Tämähän sitten ärsytti sitä mielettämästi: kuka ihme tämä ihminen oli, joka muka hänelle sanoi minne mennä! Yritti pari kertaa samaa, mutta mies oli nopeampiliikeinen tällä kertaa ja sai estettyä suunnan vaihdon; tälläkertaa hevosella ei ollut tässä asiassa sananvaltaa.

No, se laukkasi ja laukkasi… aika pitkään, ehkä kymmenisen minuuttia – ei otettu aikaa. Mies oli keskellä aika passiivisena, piti vaan huolen, ettei tuo vaihtanut itse suuntaa ja että meni eteenpäin. Joo, eipä siinä tarvittu paljoa kehonkieltä eteen ajamiseen. Jos olisi nostanutkin kätensä ilmaan, olisi se varmaankin lingonnut itsensä ulos kentältä… :D

Ja sitten vihdoin sen sisäkorva lukkiutui mieheen. Ja laukka hiljeni. Se alkoi vihdoinkin neuvotella ja ajatella asiaa uudelleen! Ei kulunut kauaa sen jälkeen kun tuo pudottautui raviin. Sitten suht nopeaan sen suu alkoi käydä; jep, se nuoleskeli ja pureskeli. Ja me oltiin tyytyväisiä.

Pikkuhiljaa ravi hiljeni, pää laskeutui ja se alkoi kiertämään pienempää ympyrää. Tässä vaiheessa mies kysyi käyntiä, ja tuo totteli. Mies kysyi ’join-up’piin ja tuo tuli. Ei mitenkään voimakaasti, mutta tuli kuitenkin. Meillä ei ollut agendassa muutenkaan täydellinen join-up, vaan tämä oli laastari-koulutusta… Hyvä hevonen, oli lukenut Montyn kirjaa… ;)

Noniin, sitten toinen suunta, ja sama homma; tottelemattomuutta ja haasteita. Mutta saatiin korva, nuolu&pureskelu ja pään alas laskeminen lopuksi, ja hieman nopeammin kuin toisella suunnalla. Homma hyvin tehty, se tuli miehen luo join-up’piin. Mies taputteli ja silitteli sitä ja sitten pyysi peruutusta ja sivulle menemistä ja pysähtymistä. Homma toimi moitteettomasti.

Talutus talliin oli nyt todella helppo homma. Kun otettiin sen loimi pois karsinassa, se oli vain hieman lämmin sen alla, eikä hiestä ollut tietoakaan. Olin oikeastaan yllättynyt, kun työskenneltiin kuitenkin niin kauan, ja hevosessa oli vauhtia vaikka muutamalle laukkahevoselle. Mutta tässä sitten nähdään se, että se ei ollut lainkaan stressaantunut asiasta eikä se ollut fyysisesti vaativa homma, vaan lähinnä kyse oli tahtojen taistelusta. Hevonen ymmärsi täysin, mitä me pyydettiin siltä, se vastusti sitä ensin ja sitten antoi periksi.

Mutta ei ihme, että se vastusti meidän johtajuutta, onhan tuo hakojen pomo... Ja oli myös myöhempi iltapäivä, useimmat hevoset oli jo sisällä, ja tuo varmaankin ajatteli, että tämä peli ei vetele, minun olisi pitänyt olla ensin sisällä... Mutta miten kiivaasti hevonen haluaisikaan sisälle, pitäisi sen kuitenkin kuunnella ihmistä johtajanaan.

Hevoset ovat isoja ja vahvoja, on yksinkertaisesti liian vaarallista antaa huonon käytöksen mennä ilman seurauksia. Me annetaan hevoselle seurauksena joko työtä tai sitten me ’ajamme’ sen pois luotamme ja annamme sen tulla takaisin, sitten kun se osoittaa alemman arvonsa ja halukkuuden meidän johtajuuteen.

Ei siis väkivaltaa, aggressiota, ärsyyntymistä tai pelkoa, vaan rauhallisuutta, johdonmukaisuutta, oikeudenmukaisuutta ja jämeryyttä siinä mitä teemme ja mitä pyydämme sitä tekemään. Se on johtajuutta, ja johtajuus on talutuksen perusta.

Näin tehdään lämpöpenkki!

No niin, nyt poiketaan taasen pääasiallisesta aihepiiristä. Väsäsin eilen itselleni lämpöpenkin kooltaan 1x4 metriä. Tai siis, ei tullut kyllä aivan valmiiksi, kun päivästä loppui tunnit kesken eikä kompostikaan ollut yhteistyöhaluinen...

Mutta tässäpä tulee kuvallinen lämpöpenkinteko-ohje.

1. Valitse paikka ja poista ruohikko. Säästä ruohikonpalat, laita ne vaikka pressun päälle odottamaan käyttöä. Minä leikkasin pinnan neliöiksi aika suoralla lapiolla ensiksi ja sitten nostelin palat talikolla. Toimi muuten yllättävän hienosti ja helposti. Tämä taitaa olla parasta aikaa tähän hommaan, siis ennenkuin ruoho on alkanut kasvamaan ja juuristo vankistumaan. Niinkun näkyy kuvan taustalta, lunta löytyy vielä... mutta maa on tässä kohti jo sula.

Ja sananen noista mustista link-a-board levyistä. Ovat muuten erinomaisia! Nämä ostettu Skotlannista, jotta en tiedä, myykö kukaan näitä Suomessa? Erittäin kestäviä (mun on kestäneet ilman yhtäkään vikaa jo ainakin 6 vuotta, ellei tästä nyt ole jo kaueminkin), helppoja kasata ja purkaa... Kestää myös talvet pihalla - eli ei siis tarvitse ottaa pois talveksi. Suosittelen siis! Ovat 15cm korkeita, jotta näitä käyttämällä ei tarvinnut kaivaa kovinkaan syvälle.

2. Kun olet ottanut ruohikkokerroksen pois, ota pois näkyvät ja ilkeät rikkaruohot.

3. Ja sitten lapioi vielä vähän multaa pois, että syvyydeksi tulee noin 25cm vähintään. Mulla tuli tässä täyteen kolme 90 litran ja yksi 70 litran paljua. Eli siis mun tartti kaivaa noin 10 cm, kun linkaboardit on 15cm. Tässä vaiheessa kantsii myös asentaa kanaverkko pohjalle, jos alueella on yhtään myyriä. Sen pitäisi estää niiden pikkupaholaisten pääsy apajille.

4. Seuraavaksi alkaakin sitten penkin täyttäminen! Ekaksi risuja kasataan penkin keskelle. Älä siis levitä niitä koko penkin alueelle, vaan laita kasaksi. Muista jättää risutonta tilaa myös penkin päihin. Meikä kävi tätä varten leikkaamassa kaikki tontin ruusupuskat ja piikkipensaat; paras paikka niiden leikkuujätteelle on kohopenkissä, eivätpä sieltä pistele ketään! Ja sinne menivät myös joulukuusen jättöset.

5. Nyt alkaa näkymään hyvin tuo penkin kumpumainen muoto. Risukeon päälle laitetaan ruohikon palat alaspäin. Eli siis ruohopuoli alas, juuret ylös. Palasista voi laittaa kaksikin kerrosta, mulla on tässä osittain kaksi, osittain yksi kerros. Muista 'sulkea' keko ruohikkopalasilla myös penkin päistä.

6. Sitten on aika käyttää kaikki ne lehdet, jotka tuli haravoitua viime syksynä! Eli 5cm kerros märkiä lehtiä menee ruohikkopalasten päälle. Ja hieman multaa päälle/lehtien väliin.  

 7. Päivän viimeinen kuva. Tässä olen laittanut seuraavaksi noin 5-10cm tuoretta hevosen olkilantaa. Pelkkä lantakin toimii ihan hyvin, mutta olki on hyvä siinä mielessä, että hidastaa hieman energian vapauttamista. Todella hyvä lämpöpenkkiin. Kutterinpurullista lantaa olis hyvä välttää. Puru kun ei maadu kovin helposti tai nopeasti. Ollaan kuitenkin tehty yksi penkki kutterinpurullisesta lannasta, ja ihan hyvin se toimi. Mutta me luotiin se karsinasta niin, että mukaan tuli erittäin vähän purua.

Seuraavaksi vielä tähän päälle:
8. Lisätään puoliraakaa kompostia.
9. Ylin kerros on kompostimullan ja pintamaan sekoitus.

Laitan vielä lisää kuvia, kunhan pääsen pihalle lopettamaan homman; tällä hetkellä sataa kuin ... no joo, sataa siis aikalailla. Ei tuonne viitsi mennä kompostia kaivelemaan. Niin, siinä kompostissa oli se vaikeus, että toinen oli jäässä ja toinen (jota käytettin talven mittaan) oli niin tiivis, että aika mahdotonta saada mitään siitä irti siitä pienestä alaluukusta. Täytynee ottaa koko kompostori pois ja lappaa raaka komposti toiseen maatumaan ja ottaa puoliraaka sitten käyttöön...

Ja kerron sitten vielä, mitä kasveja lämpöpenkin eka vuonna kannattaa tuossa kasvattaa.

Ei muutakun pihalle vaan ja kaivelemaan multaan, se on hauskaa hommaa! :D