Kuntoutusprosessi

Paljon käyntiä oikealla. Mutta kunnollista sellaista. 

Huokaistiin helpotuksesta, kun neljän viikon kävelyn jälkeen, tuo vaikutti ookoolta kentällä. Oli kyllä todella jäykkä lavaltaan, mutta kuitenkin se oli parantunut. Nyt vaan piti sitä ruveta jumppaamaan ja käyttämään pikkuhiljaa enemmän. Mutta tosiaankin pikkuhiljaa… Yhtenä päivänä tuo voi olla todella hyvä, toisena sitten saattaa olla hirveän jäykkä ja liikerata rajoittunut lavassa. Ihan normaalia, mutta tietysti turhauttavaa, kun selkeää edistymistä ei heti nää. Kävelytettiin sitä eteen-alas sekä liinassa että ratsailta kentällä. Kiva venytys ja hyvä tahti, Poju pystyi askeltamaan todella hienosti, vaikka lapalihas olikin jäykkä.

Tajusin nopsaan, että ratsastus oli parempaa liikuntaa sille tässä kuntoutuksen ensivaiheessa. Pystyin pyytämään siltä parempaa venytystä ja pitämään sen paremmin mahdollisimman isolla ympyrällä kentällä. Mutta jos juoksutin, tuolla oli tapana välttää työtä säntäämällä raviin tai laukkaankin kun pyysin vain kunnon käyntiä. Myös tuntuman pitäminen liinassa oli todella vaikeaa, koska tuo vältteli sitä nojaamalla sisäänpäin ja leikkaamalla ympyrää pienemmäksi. Ja tietysti haluttiin pitää se mahdollisimman suurella ympyrällä... Eli ratsastettiin paljon enemmän kuin aiemmin. Pääasiassa käynnissä ja pyytäen vain sitä eteen-alas venytystä.

Ravia ruvettiin lisäämään repertuaariin ensiksi maastossa suorissa linjoissa. Eli metsälenkillä ja niityn vieressä. Se toimi hyvin, eikä ollut mitään hajuakaan epätasaisuudesta tai ontumisesta. Jotta sitten aloitettiin ravaaminen myös pikkuhiljaa kentällä. Ensin liinassa vasemmalla ja sitten, kun se sujui hyvin, myös ratsailta. Ravi oikealla oli liinassakin ensi alkuun todella epätasaista. Ravattiin oikealla liinassa vain hyvin lyhykäisesti, lähinnä tarkastaen asian laadun. Ravi ratsailla oikealla aloitettiin todella varovaisesti ja ensin ravattiin vain suorissa linjoissa muutaman kerran per treenisessio.

Metsässä ruvettiin ravailemaan satulasta käsin. Tässä tosin vain käyntiä.

Vaikka Poju oli epätasainen oikeassa ravissa, ei tuo ollut enää kipeä. Tää oli siis hieman erilainen epätasaisuus kuin aiemmin; meille oli selvää, että lapalihas oli nyt tiukka, eikä kipeä. Huolellisen videon analysoinnin kautta havaitsin helmikuussa, että Poju laski oikean jalkansa maahan jännittyneesti. Nyt lapalihaksen ollessa vain kireä, oikea jalka laskeutui maahan yhtä rennosti kuin vasenkin. Eli siis oikean lapalihaksen jäykkyys aiheutti sen, ettei Poju pystynyt liikuttamaan oikeaa etujalkaansa vapaasti tarpeeksi eteen jotta meno olisi ollut tasaista. Eli siitä tämä epätasaisuus.

Ensimmäisiä ravipätkiä maastossa ratsain.
Huomaa muuten, ettei pömppömahaa ole lainkaan päässyt tulemaan!
Eteen-alas vaikka sitten vaan käynnissä pitää vatsalihakset kuitenkin jonkinmoisessa kunnossa.
Siis eihän massulihakset tässä ihan priimakunnossa ole, mutta me ollaankin tämän kuvan vaiheessa pääasiassa kävelty melkein 4 kuukautta... ;) Ei ole muuten selkäkään kamalasti notkahtanut, vaikka ei olekkaan pelissä aivan kunnolla.
Tyytyväinen pitää olla.   

Sanovat, että paraneminen kokonaan hevosen lapalihasvauriosta kestää kauan. Ovat oikeassa. Helmikuussa ajattelin, että no jaa… täähän on vain ihan pikkujuttu, eihän tuo ole kuin hieman epätasainen... ei kai tähän nyt kauhean kauan mene. Eihän? Joo, tiedän nyt paremmin. Menee aikaa ja paljon! Ja pitää olla varovainen sen kanssa, ettei tee vaan liikaa, ja täytyy olla todellakin kärsivällinen homman kanssa. Pitää kyllä vähän aina pyytää enemmän työtä, muttei koko ajan, eikä liikaa... ja täytyy muistaa pystähtyä välillä ja arvioida asiat uudelleen. On todellakin helppoa tehdä liikaa ja aiheuttaa uusi revähtymä… varsinkin alussa.

Yhtenä päivänä säikähdettiin oikein kunnolla. Taisin pyytää hieman liikaa työtä Pojulta (muttakun hommat meni niin himputin hyvin...;) ja se väsyi ja kompastui... todella pahasti. Hyppi könkkää pari askelta ja oli sitten todella epätasainen sen jälkeen. Tottakai siihen loppui heti meidän treeni ja vietiin poju sisään. Arvatkaas potkinko itseäni takapuoleen… himputti, kun olisi pitänyt vaan lopettaa muutamaa minuuttia aiemmin. Miksi, voi miksi pitikin vielä pyytää lisää työtä! No, me reagoitiin nopsaan ja annettiin myös kipulääkettä, kun sitä oli vielä hieman jäljellä kuurin loputtua. Päivä lepoa. Kyllä sitten huokaistiin kunnolla helpotuksesta, kun seuraavalla treenisessiolla kaikki oli ok! Mutta siis todella hyvä muistutus siitä, että Pitää Ottaa Rennosti!

Kahden kuukauden kuntoutuksen jälkeen tuntui siltä, että voitiin lähettää Willille päivitysmeidän työstä. Eli se oli sitten kompilaatio viimeisten viikkojen työstä. Todella hyviä kommentteja Williltä. Oli myös hyvä kuulla, että pitäisi ottaa askel taaksepäin ja antaa Pojun parantua vieläkin enemmän ennenkuin lisätään työtaakkaa oikealla. Ja tehtiin just niin. Työskentely oikealla oli sitten lähinnä käyntiä. Nyt sitten taas liinattiin enemmän kuin ratsastettiin. Juoksutettiin 5-6 päivää viikossa ja ratsastettiin ehkä kerran viikkoon. Tässä vaiheessa, kun tuo oli notkeampi ja vähemmän epätasainen, oli siis taasen parempi juoksuttaa kuin ratsastaa. Poju pysyi nyt taas isolla ympyrällä ilman mitään ryntäilyjä tai oikoteitä. Eli todella selkeää edistystä oli tapahtunut.

Me tehtiin suurin osa vaativammasta työstä vasemmalla. Meidän treenirutiiniksi tuli aluksi 10 minuutin kävely oikealla, sitten 5 minuuttia ravia oikealla. Ravia niin suurella alalla kuin mahdollista ja pidettiin jatkuvasti Pojun askellusta silmällä. Jos näytti siltä, että tuo oli epätasainen lähes koko ajan, palattiin takaisin käyntiin. Mutta onneksi tuon ravi parani jatkuvasti (vaikka se parannus tuntui hitaalta) oikealla tällä rutiinilla. Näytti olevan epätasainen vain parissa kohtaa kenttää; silloin kun kulma oli liian äkillinen sen lavalle... Pienemmät (siis pienemmät kuin noin 20x25m) ympyrät oli tosin hyvin vaikeita, eli niitä ei harrastettu sitten lainkaan ensi alkuun ja niitä yritettiin välttää. Pysyttiin siis mahdollisimman suurella ympyrällä (20x30-35m). Ja sitten noin 15-20min jälkeen oikealla käännyttiin vasemmalle. Ensin käyntiä 5 minuuttia ja sitten ravia 10 minuuttia. Vasemmalla vaadittiin enemmän ja enemmän työtä. Eli siis parempaa tahtia ja enemmän venytystä satunnaisilla pienemmillä volteilla. Intensiivisempää työtä siis. Ja tälleen ruvettiin kohottamaan Pojun kuntoa. Eli ravattiin kaksi kertaa enemmän ja intensiivisemmin vasemmalla kuin oikealla. Tämä rutiini me pidettiin pari viikkoa, ja se toimi todella hyvin Pojun kanssa! Paraneminen oli hidasta, mutta edistystä todellakin tapahtui aivan selvästi!

Viimeisen puolentoista viikon aikana ollaan sitten lisätty paljon enemmän laukkaa treeniin. Laukkaa oltiin kyllä harjoitettu aiemminkin, mutta lähinnä vasta paljon ravin jälkeen kun tuo oli kunnolla lämmennyt. Silloin jo huomasin, että laukka auttoi ravin laatuun. Se ikäänkuin aukaisi ravin paremmin. Mutta kun laukka oli todella jäykkää, ja varsinkin vasemmalla, niin jätettiin todellakin laukka ihan minimiin. Mutta nyt aloitin kokeilemaan laukkaa heti käynnin jälkeen. Siis pari raviaskelta ja siitä suoraan laukkaan. Ei mitään pitkiä laukkapätkiä vaan ihan vaan kierros pari ja sitten takaisin raviin. Ravi kuntoon ja sitten taas laukkasiirtymiä muutama tällätavoin. Kuten siis olin tehnyt tuossa tammikuun alussa ennen haveria. Mutta tosiaan vain puolenkymmentä siirtymää korkeintaan, ei sen enempää. Tämä tuntui auttavan todella paljon varsinkin oikean lavan liikkuvuuteen ja rentoutumiseen ravissa. Nyt ei ole kuin pieni aavistus epätasaisuudesta oikealla tiukimmissa kulmissa. Laukka tuntuu auttavan tosiaan lavan notkistamiseen ja yläpuolen lihasten aktivointiin. Oikealla tuo on myös ruvennut venyttelemään, mikä on aivan fantastista! Nyt voinkin työskennellä sen kanssa ihan tuollaisella 15-20m ympyrällä oikeallakin ilman suurempia ongelmia. Mutta pidän siltikin oikean puolen ravisessiot siinä 5 minuutissa. Hiljaa hyvä tulee, ja haluan olla täysin varma, että tuo on ok tämän rankemman työn kanssa, ennenkuin lisään treeniaikaa oikealla.

Vasemmalla teen saman homman. Siis laukkaa heti käynnin jälkeen. Laukka vasemmalla on paljon heikompaa kuin oikealla, mutta silti se auttaa todella paljon ravityöskentelyyn sen jälkeen. Ravi on paljon laadukkaampaa laukan jälkeen. Ravityöskentelyn laatu on huomattavasti parempaa huomattavasti nopeammin. Eli aiemmin sain hyvää, kunnollista ravityöskentelyä ehkä 5 minuutin ravaamisen jälkeen, mutta nyt se tulee heti laukan jälkeen.

Laukka siis todellakin irroittelee Pojun lihakset tällähetkellä todella hienosti.

Ehkä homma taas muuttuu parin viikon kuluttua… tästä näkee, miten dynaaminen pitää olla kuntoutusprosessissa. Hevosen liikkeen havainnointi ja analysointi, miten se reagoi erilaisiin treenimuotoihin, se on se homman avainasia. Mikä toimii tällä viikolla, voi vaatia optimointia seuraavalla.

Ja entäs sitten ratsastus?

Joo, on sekin parantunut. Tunnen, että sillä on paljon enemmän voimaa, se on notkeampi ja kantaa mua paremmin kaiken tämän juoksutustyön jälkeen. Mitä epätasaisuutta on vielä oikealla, sitä en edes tunne epätasaisuutena askeleessa ratsailta, se vaan näkyy hienoisena pään nousuna tiukemmissa kaarissa. Oikea ravi on oikeastaan paljon tasaisempi kuin vasen! Ei aavistustakaan miksi, mutta Pojun venytys ja rytmi on paljon tasaisempia oikealla ravissa. Katsotaan, mitä tulevaisuudessa tapahtuu!

Mutta viimeisellä ratsastuskerralla muutama päivä sitten oli taasen homma parantunut älyttömästi. Uskomatonta, miten paljon tällaisesta juoksuttamisesta tulee voimaa lisää... mutta niin sitä vaan tulee. Tapahtui jopa niin, että Poju teki aivan upean laukkasiirtymän oikealla kierroksella. Ihan noin vain kysymättä lähti laukka... ;) Asiaa auttoi iso pressusäkki, joka tuulessa liikkui läheisessä tarhassa. Mutta laukka ei ollut säikähdyksenomaista, vaan siirtymä oli lähes huomaamaton (!) ja laukka pysyi rauhallisena sen pari askelta, jonka annoin mennä. Tottakai pyysin heti raviin kun ymmärsin yllätykseltäni...

Mutta aivan selkeästi mennään oikeaan suuntaan! Ja melkein puoli vuotta haverista... kuten sanoin, nämä lihasvammat vaatii aikaa ennenkuin paranevat kokonaan. Henkilöt, jota ovat käyneet saman läpi, eivät todellakaan valehdelleet, kun kommentoivat, että siinä menee aikaa ja paljon.

Kärsivällisyyttä tarvitaan näissä asioissa.... Onneksi mulla on sitä vähän.

Juu ja tosiaan, Poju ei ole ollut lainkaan karsinalevossa. On ollut koko ajan ulkona päivät tarhassa kaverin kanssa, ja nyt yötkin laitumella muutaman muun hevosen kanssa. Tekee vaan hyvää lapalihakselle, kun on jatkuvasti pienessä liikkeessä ja nenä maassa samalla venytellen... Ja sosiaaliselle mielelle tekee hyvää olla laumassa.

Toivotaan, että seuraavalla kirjoituskerralla on lisää hyviä uutisia kuntoutuksesta. 

Rehabilitation process

A lot of walking on the right. 

To our relief after the 4 weeks of walking out only, he seemed to be ok. That is, he was very stiff on his shoulder, but it was healed. Now it would be just a matter of working it progressively more. But gently… easy does it. One day he would be completely fine and no sign of any unevenness or stiffness, then the next day he was completely stiff and restricted by the shoulder. All very normal I suppose, but oh so frustrating. We walked him long and low on the lunge and when ridden. Nice stretching and good pace, he could really stride despite his shoulder stiffness.

Pretty quickly I realised that riding was better at this early stage of rehabilitation. I could ask him to stretch more efficiently and keep him in as big a circle or oval as possible in the school whereas if I was lunging, he tended to avoid proper work by rushing off into trot and even canter as well as falling in on the circle and making the maintaining of contact with the lunge line almost impossible in a big circle. And we didn’t want to keep him in any small circle of course in the beginning. So, we rode a lot more than previously. Mainly walking in good pace and asking for a stretch.

Still lots of hacking, and introducing trot back into riding. Here in walk though! ;) 

Trotting we introduced first on straight lines. That is, while we were hacking out in the forest or the field. That seemed to go really well and there was no sign of any unlevelness. So, we gradually started to ask for trot in the school as well. First on the lunge and when it appeared that it was looking absolutely fine on the left rein, we started trotting him on the left also while being ridden. Trot on right while lunging was at first very unlevel. And we trotted him only very briefly on right to check for progress. Ridden trot on right in the school we introduced extremely carefully and trotted at first only on the long sides and just once or twice per session.

Even though he was unlevel on right trot, he was not sore on the shoulder anymore. This was subtly different type of unlevelness; to us it was clear that he was now very tight and restricted on the shoulder rather than sore. Careful observation on how his feet and hooves were hitting the ground revealed the difference: in February he was setting his right foot down tensely, now the right foot was just as relaxed as the left. It was just that the right shoulder muscle was tight from the injury and he obviously felt that he could not move the foot forward as freely as it was required. Hence the unlevelness.

Well, they say that shoulder muscle injuries in horses take a long time to heal and rehabilitate. They are right. In February I thought that, oh well, this one is just very minor really… just a very little bit of unlevelness… surely this one is not going to take that long to get better. Surely? Well, I know now better. It does take time! And you should take care not to over do things and be very patient about it. Push it, but not all the time and not too much… and remember to take stock and take a step back at times. After all, it is very easy to redo the damage… especially in the beginning.

We had a big scare one day when I think I was pushing him just that bit too much… He got tired and he stumbled… badly. He hopped a couple steps and then was very unlevel afterwards. Of course I stopped there and then and was blaming myself for not stopping just a couple minutes earlier… Darn one can be so stupid as to push it too far sometimes! It was quick action from us and luckily there was just a bit of anti-inflammatory pain killer left in his earlier prescription bottle. He got one dose of that and a day off. To our huge relief he was absolutely fine when we checked him next! But that was a good reminder to Take It Easy!

After two months of rehabilitation process we felt ready to send an update to Will. It was a compilation of the previous weeks’ work. Very good comments from Will. Also a good reminder that we should take a step back and let him get better before increasing any work on the right, that is, especially the trot. So we did just that and took a step back. Work on the right included mostly walking. Now we were again lunging more than riding. We slotted to lunging about 5-6 days a week and riding perhaps once a week. At this stage, when he was suppler and less uneven, it again was a lot better to lunge than to ride. He would now stay on a big circle and stride nicely on without trying to rush off or cut the circle small. So, very clear progress.

We did most harder work on the left rein. Gradually we built up a regime of 10 min walk on right, then 5 min trot on right. Trotting on as big an area as possible and keeping a close eye on his striding. If it looked like he was uneven all around, we would quickly stop and return to walk. But in fact he was slowly improving on the right trot with this regime. He seemed to be unlevel only on one or two spots on the arena; when he was taking a too sharp turn for his shoulder… Any smaller circle and he would be unlevel though… so we kept him on as big a circle as possible (up to 20x30-35m). And then we would turn to left rein after about 15-20min on right. First walking for 5 min and then trotting for 10min. On the left we would demand more and more gradually. That is, better pace and more stretch on the occasional smaller circles with more intensive work. Building up his fitness level this way. So, we did twice as much trotting on left as on right. This regime we kept for a couple weeks and it was working very well for him! The progress was slow, but there was very definite progress!  

The past week I have started to add a lot more canter into the process. We did introduce cantering earlier already, but mainly after quite a lot of trotting when he was thoroughly warmed up. I noticed already then that the cantering helped a lot to get his trot to open up better. But he was still bracing against it especially on the left, so I left cantering to minimum and indeed only did it when he was well warmed up. But now I have experimented with cantering pretty much straight after walking. Just a few strides of trot and on to canter. Mind you, again not any long stretches of cantering, but just a round or two or so and then back to trot. Establish trot and then again a couple more transitions. This seems to really help his trot work and especially on the right. Now there remains only a hint of unlevelness at occasions in trot. Canter seems to supple up the shoulder and help him work through his topline as well. On the right he also stretches to canter, which is brilliant. I can in fact now work him in a smaller circle (15-20m) without much problems also on the right hand. But I still keep the trot-canter sessions on the right at 5 min. Gradually does it, and I want to be sure that he is ok with this slightly harder work on right before increasing the exercise time.

On the left I do the same. That is, canter immediately after walking time. His canter on left is a lot poorer than on the right, but it still improves the trot afterwards. His trot is a lot better after these short bouts of canter. This gives me a lot better quality of work a lot quicker. That is, instead of working him only in trot and getting good work after maybe 5 min, I get the good work straight after cantering a circle or two.

So, canter definitely loosens him up better at the moment.

Maybe things change again in a couple weeks… this shows how dynamic you have to be in the rehabilitation process. Observation and analysis of your horse, how he moves and responds to different regimes is the key. One week this is good, next week something else might be better…

And what about riding then?

Yes, it has also gotten better. I can feel that he has more power, is more supple and can carry me better after all this lunging work. What unlevelness remains on the right in trot I don’t feel anymore when riding. If there is unlevelness, it is only slight nodding of the head on any occasional tight corner. In fact his right trot feels a lot better than his left. No idea why, but stretch is a lot more constant on the right and rhythm is better than on the left. We shall see next time when I ride what has happened!

But we are definitely getting there! Almost half a year on from the injury… As I said, these muscle injuries do take their time to heal completely! The people who have experienced these things before were not kidding when they said that it does take a long time.

Patience is what you need with these things… Luckily I seem to have some of it.

Oh and he indeed has not had any box rest at all. He has been together with his field buddy all this time, and now happily he is out day and night in a nice field with lots of good grass and a couple more nice horse friends. I think that that would do also good for his shoulder: graze-walking. Head low and slow walk… And herd environment is very good for his social mind. He is really happiest in a field with several horses.

Hoping that next update on our training I'll be again able to tell you all of our continuing progress. :) 

Haveri tarhassa

Hieman epäpuhdas käynnissä oikeassa kierroksessa;
pää nousi eteen-alas muodosta oikealla kun oikea etujalka oli maassa

Oltiin todella tyytyväisiä Pojun treeniin ja edistymiseen, ja sitten tuo meni ja teloi itsensä… :( 

Valitettavasti Ruotsin talvi oli todella lämmin tällä kertaa. Oli todella minimaalinen määrä lunta, ja maa oli märkä, pehmeä ja epätavallisen epätasainen tarhassa. Kuitenkin, talvihokit oli oltava kengissä, kun sen verran jäistä oli kuitenkin ettei ilman pärjännyt. Ja sitten tammikuun alussa Poju tuli sisään kahden hokkiviirun kera. Siis molemmissa takajaloissa justiin kavion yläpuolella oli hokin aiheuttamat haavat. Se oli siis luultavasti jäänyt takajaloistaan jumiin ja astunut etujaloilla takajalkojen päälle. Äääh... No, oli epäpuhdas liikkeessä, lopetettiin tietysti treeni siihen ja hoidettiin haavoja. Onneksi eivät olleet pahat, tuskin oli iho mennyt rikki ja ne sai peitettyä mudalta piiloon kaviobootseilla. Kun sitten haavat oli parantuneet, otettiin bootsit pois, ja eikö heti astunut uuden haavan... bootsit taas jalkaan... ja kerran vielä, ennenkuin uskottiin, että bootsit on oltava jaloissa niin kauan tarhassa, kunnes hokit voi ottaa pois. Eli kuten meidän kengittäjä totesi, että hokit estää liukastumisen tarhassa, mutta koska siellä on niin epätasaista ja pehmeää, se jää siis käytännössä kiinni ja astuu jalkojensa päälle.

Siis heti kun vaan sää salli, niin ruuvattiin hokit pois. Ja siihen loppui jaloille astumiset. Mutta, kun kaikki näytti hyvältä ja haavat oli parantuneet ja alettiin taas treeni, niin tuo oli siltikin epäpuhdas... ja kaikenlisäksi kieltäytyi väistämästä meitä oikealta lavaltaan. Minä luulin homman olevan kurinpalautusta vailla. Eihän me oltu työskennelty moneen viikkoon, ihan vaan kävelty vähän. Ja tein siis aikalailla maasta käsin töitä. Brannaman-Roberts –tyyliin. Join-up’ia ja puoliympyrä-harjoitusta. Vaikeaa oli, mutta lopuksi väisti paremmin ja oli sitten muuten vieläkin parempi käsitellä. ;)

Tässä ravissa paljon selkeämpi homma.
Pää ylös, kun oikea etujalka on maassa. 

Mutta, seuraavana päivänä Poju oli todella epätasainen! Käytännössä ontui oikean puolen kulmissa tai pienellä ympyrällä. Mutta ei mitään hajuakaan ontumisesta vasemmalla. Nyt rupesi raksuttamaan päässä vihdoin... Ja tajuttiin, että takapäässä ei ollut mitään vikaa, eikä myöskään selässä, mutta vika olikin oikeassa etujalassa. Videoitiin ontumistutkimus ja lähetettiin se Willillekin päivityksenä. Ja joo, Poju oli venäyttänyt jonkun lapalihaksensa, luultavasti jo sillon kun astui silleen omituisesti etujaloillaan takajaloilleen. Joo-o, hieman hävetti, että olin justiin pitänyt sille kurinpalautussulkeiset...! Ja toisaalta sitten, ei ehkä oltaisi tajuttu, mikä hommassa oli vikana ilman sitä sessiota. Oltais vaan ihmetelty, miksi tuo on jäykkä ja epäpuhdas liikkeissä. Nyt voitiin sitten ruveta sitä kuntouttamaan kunnolla. 

Ensiksi kokeiltiin itseksemme reilun viikon verran. Käveltiin ja hieman ravailtiin vasemmalla kierroksella kentällä. No, ei tuo pahentunut, muttei parantunutkaan. Eli eläinlääkärille aika sitten. Ja tuo oli samaa mieltä meidän kotidiagnoosin kanssa onneksi. Jalat ja nivelet oli täydelliset! Hyvä homma! Ja ainoa ongelma, mitä eläinlääkärille tuli mieleen oli tosiaan lihasvenähtymä/revähtymä oikean lavan alueella. Saatiin tulehduskipulääkeresepti mukaan ja ohjeet kävellä neljä viikkoa. Ei missään nimessä kentällä... Eli siinä mentiin itse pieleen; tehtiin hieman liikaa liian pienellä alalla.

No, ei huona jos ei jotain hyvääkin. Ja tämän hyvä puoli oli se, että nyt meidän oli pakko mennä sinne maastoon. Oltiin oltu niin tiiviisti treenissä kiinni, ettei oltu maastoiltu moneen kuukauteen lainkaan. Toisaalta sitten, syksy on pimeä, ja märkä ja.... hyviä tekosyitä löytyy aina tarvittaessa! ;) Mutta nyt oli pakko mennä ulos. Tein naruriimun Pojulle, ja se olikin todella hyvä idea. Sen kanssa on paljon helpompi lähteä kävelylle, kun on hieman enemmän kontrollia kun riimulla, eikä aina tarvitse laitta suitsia päähän. Eli tehtiin joka päivä kävelyretkiä ensimmäisinä viikkoina... heinäpellon ympäri... ja kylän läpi metsään. Poju rakastaa metsälenkkejä! Mutta inhoaa takaa tulevia autoja... Onneksi kylä on todella hiljainen ja tavattiin vain pari autoa koko kävelyviikkojen aikana. Ja Pojusta tuli parempi ja parempi muiden pelottavien asioiden suhteen, eli aitojen, isojen kivien, uusien aitakasvien ja pienien pyöräilevien ihmisten kanssa. Mutta autot on se todella kamala juttu vielä. No joo...

Aloitettiin ratsastamaan parin viikon pelkän taluttelun jälkeen. Tietysti vain käynnissä. Ja pidettiin liinassa tuota varsinkin kylän läpi kävellessä. Turvaliina oli tarpeen lähinnä ratsastajan mielelle. Jos jotain pelottavaa olisi tullut vastaan, Pojua oltaisiin voitu kontrolloida maastakäsin niin, että turhat nopeat ja lavan lihaksille haitalliset pyörähtelyt oltaisiin voitu eliminoida... Onneksi mitään vakavampaa ei sattunut. :D 

Hieronnalla löytyi hellä kohta... 

Accident in the paddock

We were very happy with his training and progress, and then he had his accident…

Slightly uneven in walk on right side;
head came up from stretch on right side when right front hit the ground. 

Unfortunately the winter in Sweden had been very mild this time round. There was minimal amount of snow and the ground was wet, soft and unusually uneven in the paddock. Nonetheless the horses needed to have their winter studs on, since it was slippery from ice. And one day in January our boy came in with two stud wounds on both of his hind legs. They appeared on almost exactly the same spot (one just above the hoof and the other just about across the coronary band) and we concluded that he must have wanted to move backwards, but got stuck with hind legs and therefore stepped on them with front legs. Oh joys… Well, he was uneven and we stopped exercising him and tended to the wounds. Luckily they were nothing more than a bit of grazed skin. Even the graze across the coronary band was not too bad. They seemed to heal ok. We popped some hoof boots on to protect the wounds and that was it. Then when they looked ok, we took the boots of, but the same day he came in from the paddock with another wound just beside the previous one… so boots on again… and it happened yet once more… So, boots stayed on now. It seemed to us that he was finding the footing outside so bad that he just kept on stepping on himself. And most likely, as our excellent farrier pointed out, his studs were the problem in such soft and uneven ground: his hooves could not slip, so he got stuck easily and therefore stepped on his feet.

As soon as the snow and ice were gone, we unscrewed the studs… and there our problems with wounds ended. However, once everything looked perfectly healed and we started to work on him more, he still was uneven and furthermore refused to yield to us with his right shoulder. I thought that this was a disciplinary problem. After all, he had not been worked for a couple weeks, just walked around. And so I did quite a lot of ground work. Buck Brannaman and Monty Roberts –style that is. Join-up and half a circle yield exercises. He found it tough, but yielded a bit better and now was even easier to handle… ;)

Here far more obvious. Head up when right front hit the ground. 

However, next day he was very uneven! Basically lame on bends on the right. But nothing on left. We started truly wondering about this… and realised that there was nothing wrong with his hind end nor back, but the problem seemed to be on his right front. We filmed our lameness exam and sent it to Will as an update. And yes, he had pulled one of his right side shoulder muscles, most likely when doing that awkward first movement with both front legs on hind legs…
Oh, did I feel stupid on disciplining him! :( And on the other hand, we may never have realised what was wrong without the session… We may have gone on the whole spring wondering about his stiffness and unlevelness – after all it was very mild. Now at least we could work on it to rehabilitate it properly. At first we gave it a bit over a week and tried to work on it ourselves. We just walked and did a bit of trotting on left in the school. Well, it didn’t get worse, but it also did not get better. So, we booked a vet visit. Very happily the vet agreed on our home-diagnosis… that was also a relief. His feet and joints were perfect! That was good news. And the only problem he could think of was indeed muscle damage on the right shoulder. We got some anti-inflammatory medication for him and advice to only walk in straight lines and not go to the school for 4 weeks. So, that is where we went wrong. We did a bit too much in a bit too small area with him.

In all bad things there is some good maybe… and the good thing about this was that we got to train hacking! We have been so keen to train, that we didn’t really hack for months… On the other hand, autumn is dark, and was wet and so on… good excuses were always to be found! :) 

But now we had to go out to the wild. I made a rope halter for our boy and that was such a good idea! A lot easier to control him outside. So, we did lots of walking… around the hay field round and round… and to the forest through the small village. He loves the forest! But hates cars coming from behind… Luckily the village is very sedate and we met only a couple cars the whole time. And he got better and better with other exciting things such as fences, big rocks, new hedgeplantings and little humans on bikes… Although cars remain his Achilles-heel. Tracktors and quads fine, cars evil! Oh well.

We started riding as well – only in walk of course. Had a lungeline clipped on his bit as a ‘safety line’ through the village and then unclipped him in the forest where nothing was scary. That way everyone stayed calm and happy, and if something would have happened, then the person on foot would have been able to discipline him hopefully without him spinning around. Luckily nothing ever happened! :D 

Palpitation pinpointed the area... 

Perustreeniohjelma lyhykäisesti sanottuna hevosen lihaksien kunnon kohotukseen

Elokuista liinausta 2013. 

Joulukuun viimeisiä päiviä 2013. Huomaa selän ero! Ja vatsalihakset... :)

No tännehän tämä piti nyt laittaa... Tuli siis tuossa kirjoitettua erääseen hyvin tunnettuun ratsastusfoorumiin juttua taasen perustreenistä. Ja ajattelin, että hyvähän se olisi tännekin laittaa ylös. Eli tässä tämä noin suurinpiirtein samana:

Kysymys oli, miten treenata hevonen takaisin kuntoon seisonnan jälkeen. Ja tietysti mun mielipide on klassisen perustreenin mukaan eteen-alas hommaa a la Will Faerber.

"Parhaiten saat lihakset kuntoon eteen-alas työskentelyllä. Ensin käynnissä, sitten lisäät ravia, ja vasta myöhemmin, kun huomaat lihasten kasvun, laukkaa. Eli, eteen-alas käynnissä liinassa (älä pysy kuitenkaan pienellä voltilla, vaan kävele hevosen kanssa vähintään 20m ympyrää, ellei isompaa). Kun tämä toimii, eli hevonen venyy hyvin eteen-alas, kävelee reippaasti eteen ja yliastuu, voi aloittaa ravityöskentelyn. Eli ei siirtymiä, vaan ihan puhdasta käyntiä. Jos teet tosiaan isompaa ympyrää tai vaikka kävelet koko kentän ympäri, voit myös huoletta tällä tyylillä kävelyttää liinassa kymmeniä minuutteja. Liinan kautta pidät tuntuman hevoseen (se on sun ohja), eli ei löysää liinaa. Juoksutusraippa on sitten pohjeapu, eli sillä pyydetään kunnon tahtia. Raipalla pitää olla mahdollista osua hevosen takalistoon vaadittaessa, eli ei kannata liian lyhyttä raippaa käyttää. Kannattaa myös harjoitella raipan käyttöä ennakkoon (esim aidan pylvääseen), että sitten on tarpeeksi tarkka osumaan oikeisiin kohtiin. En nyt puhu tässä ruoskinnasta muuten... vaan ihan siitä, että hevoseen voi koskettaa raipan päällä, jos tuo ei liiku kunnolla eteenpäin muuten. Jos päästät hevosen laiskottelemaan, ei se kehitä lihaksia, eikä siis tapahdu mitään edistystä.

Eli hevosen pitäisi venyä eteen-alas samalla askeltaen kunnolla eteenpäin – siinä saa olla tarkkana. Voi olla, että kunnollisen työskentelyn aikaansaamiseen menee ensin viikko tai parikin. Että ei kannata lannistua, jos ei heti ekana tai tokana päivänä homma onnistu. Kun hevonen sitten työskentelee oikein, näät selkälihasten liikkeen hyvin selvästi juuri satulan takana olevassa kohdassa. Alakaula myös rentoutuu ja yläkaulan lihakset rupeaa näkymään.

Jos hevonen ensi alkuun haluaa vaan ravailla tai laukkailla liinassa pää pilvissä, ei kannata hermostua. Antaa hevosen mennä vähän aikaa, sitten kysyt äänellä takaisin raviin tai käyntiin. Jos ei onnistu, anna mennä, ja kysy taas vähän ajan päästä uudestaan. Esim. meillä meni ekoina päivinä ehkä noin 20min (per suunta) ennenkuin poju rauhoittui ja rupesi venyttelemään. Mutta reilun viikon jälkeen venyttelyn aikaansaamikseksi meni sitten vain jotain 5min. Ja tietysti nykyjään se tulee heti... Että pysy rauhallisena ja kärsivällisenä.

Opi se, miten paljon voit pyytää työskentelyä hevoselta. Ensiksi esim. ei kannata heti vaatia yliastuntaa, jos hevonen ei siihen vielä pysty. Mutta pikkuhiljaa pyydä enemmän ja enemmän.

Ravissa sama homma. Eli kun siis työskentelee kunnolla käynnissä, pyydä ravia. Ja samaa haetaan: eteen-alas venymistä kunnollisen tahdin kera. Käytä liinakättä pyytämään venytystä ja raippaa eteenpäinmenemiseen. Joskus, jos hevonen välttelee venytystä isolla ympyrällä, on hyödyllistä tuoda se pienemmälle voltille muutaman kierroksen ajaksi, jolloin pidät hyvän tuntuman päähän liinalla ja ajat kunnolla eteen raipalla. Heti kun hevonen sitten tarjoaa eteen-alas, päästät sen isolle ympyrälle takaisin. Jos teet näin johdonmukaisesti ja reagoit nopeasti, oppii hevonen myös nopeasti homman. Eli tää on todella dynaamista työskentelyä ja vaatii todella paljon keskittymiskykyä ja havainnointia. Hyviä reaktionopeuksia, koordinaatiota ja analyyttistä ajattelukykyä.

Muuten on helppo ja yksinkertainen treenimuoto!

Eteen-alas käynnissä, ravissa, ei siirtymiä. Eli ensin puhdasta käyntiä, sitten puhdasta ravia. Ei huolehdita paljoa asetuksesta (se tulee kuin itsestään hevosen ollessa ensin vertikaalisesti venynyt ja asettunut) vaan rentoudesta, eteenpäinmenosta, tahdista, rytmistä ja tietysti siitä eteen-alas venymisestä. Muista, että kaikkea ei voi vaatia kerralla täydelliseksi. Mutta pitää osata vaatia tarpeeksi ja sitten hieman enemmän hetkittäin.

Ratsailla sama homma. Jos hevonen ei veny eteen-alas ensin satulasta käsin käynnissä, ei se veny siihen myöskään ravissa. Eli, jos hevonen ei veny käynnissä satulasta käsin, ei kannata ravailla. Parempi on lisätä liinatyöskentelyä. Sitten, kun lihaksia on tarpeeksi, homma alkaa sujumaan huomattavasti paremmin satulasta käsin. Esim. me liinattiin pojua viime syksynä noin 4 päivää viikossa ja ratsastettiin vain viikonloppuisin. Edistys oli uskomatonta! Joka viikko hevonen tuntui huomattavasti voimakkaammalta viikonloppuisin! Ratsastus oli todella helppoa. Meni ehkä noin 8 viikkoa ja hevosen selkä nousi ylös ratsastettaessa. Siitä oli ehkä noin 4 viikkoa tätä ”4 päivää liinausta ja 2 päivää ratsastusta” –treeniä.

Eli kannatti.

Ratsastettaessa siis ei siirtymiä, ensin käyntiä ja sitten ravia. Ei ratsasteta kulmia, vaan pysytään isolla ympyrällä tai isolla ovaalilla. Kulmat tulee (monia kuukausia) myöhemmin, kun hevosella on tarpeeksi lihaksia. Ja kunnolla eteen, ja pyydetään eteen-alas. Ei pakoteta, ei sahata tms. mutta pyydetään venymään. Ei myöskään lötköjä ohjia, vaan hienoinen tuntuma pitää säilyttää.

Ravissa ei istuta kun vasta sitten, kun hevosella on tarpeeksi lihaksia, ettei sen rytmi tai tahti muutu raviin istuttaessa. Tätä voi kokeilla parin kuukauden jälkeen muutaman askeleen kerrallaan. Jos tahti muuttuu, selkä notkahtaa (muutaman kuukauden tällaisen treenin jälkeen pitäisi kyllä selän notkahtaminen tunnistaa...;) eli selän pitää ensin tuntea tulleen ylös, ennenkuin edes ajattelee istuvansa raviin) ja pää nousee, ei hevonen ole valmis harjoitusraviin. Eli lisää treeniä kevyessä ravissa.

Kun ravi toimii, voi aloittaa laukkaharjoittelun. Sama homma kuin aiemmin, ensin liinassa. Paitsi että laukkaa ei pidetä yllä kuin kierros pari ensi alkuun. Eli nyt paljon siirtymiä! Ravi ensin täydelliseksi, sitten laukkasiirtymä, laukkaa kierros pari, sitten raviin, ravi täydelliseksi, laukkasiirtymä... ja tätä toistetaan. Samalla havainnoidaan laukan laatua. Pyritään samaan, kuin muissa askellajeissa, eli eteen-alas. Kun tämä toimii liinassa, voidaan aloittaa sama satulasta käsin. Ja samaa kuin liinassa. Eli pieniä pyrähdyksiä ensi alkuun, kunnes laukka pyörii eteen-alas hyvin.

Semmottii. Iso posti tässä... pitäsiköhän pistää blogiin ihan sen takia, että pysyy siellä sitten...

Vielä sananen juoksutusapuvälineistä. Käytän itse chambonia, joka siis menee satulavyöstä hevosen niskaan ja sieltä kuolaimiin. Eli ei vedä hevosen päätä taaksepäin missään nimessä, vaan auttaa ainoastaan päätä laskevasti. Katso ehdottomasti Willin video chambonin oikeasta käytöstä, jos meinaat sitä käyttää. Meillä auttoi älyttömästi pojun kanssa. Kaikilla ei välttämättä tarvitse tätä tosin.

Sitten sivuohjia voi myös käyttää, mutta sama homma: katso Willin video niiden käytöstä. Yleensä sivuohjat laitetaan aivan liian tiukille... kun niiden pitäisi olla niin löysät, että hevonen pääsee venyttelemään eteen-alas niiden kanssa... Esim. me ostettiin isoimmat mahdolliset sivuohjat kaupasta, mutta siltikin ne oli liian lyhyet... eli meidän piti tehdä niihin ekstrareikiä ja toisenlainen kiinnitys, että voitiin niitä ylipäänsä käyttää. Mutta ei käytetä niitä oikeastaan ollenkaan. Chambonin kanssa toimii pojun homma todella hyvin, jos jotain tarvitsee.

Ja sitten parin kuukauden päästä voi treeniin lisätä esim. pohkeenväistöä (Willillä taasentodella hyvät ohjeet tähän!) ja puomityöskentelyä (ensin yksi puomi maahan, sen yli kunnes toimii eteen-alas muodossa, sitten vasta lisätään toinen puomi...). Jne....

Eteen-alas muodosta sitten voi ruveta pyytämään korkeampaa muotoa pikkuhiljaa muutaman kuukauden jälkeen. Sama homma kun raviin istumisessa: jos homma hajoaa, eli rytmi muuttuu ja selkä notkahtaa, niin takaisin eteen-alas muotoon ja lisää lihastreeniä. Sillon ei hevosella siis ole vielä tarpeeksi lihaksia korkeamman muodon ylläpitämiseen. Korkeampaa muotoa voi pikkuhiljaa pyytää enemmän, mutta aina havainnoiden, milloin hevosen voimat loppuvat, ja sitten pitää palata takaisin muutamaksi kierrokseksi ainakin tuohon rennompaan eteen-alas muotoon.

Siinäpä se... näin me tehdään täällä. Ja todella hyvin on mennyt.

Tsemppiä treeniin! "

Ja kuten tästä blogista voi lukea ja Willin videokommenteista katsella ja kuunnella, on homma tosiaan toiminut. 

Kesäkuu 2013, karmivaa menoa. Ei selkää eikä vatsalihaksia.
Liike tulee lavoista ja alakaulasta.
Huomaa paksu ja lyhyt kaula... pömppö vatsa, lyhyt askel, notkoselkä.

Elokuussa 2013 parin viikon treenin jälkeen.
Ero edelliseen on jo selkeästi nähtävissä. 

Loka-marraskuun treeniä 2013. Nyt näyttää todella erilaiselta!
Vatsalihaksetkin on pelissä aivan toisella tavalla. 

Opetellaan laukkaamaan kunnolla

Sessio aina aloitetaan tietysti kunnon kävelyllä. 

Kaikki hevoset tietää, kuinka jalkoja liikutellaan vain muutaman tunnin jälkeen syntymästä. Nuo tietävät aivan varmasti, kuinka kävellään, ravataan ja laukataan. Meidän poju osaa homman myös. Mutta, sillä on aina ollut hankaluuksia laukassa, silloin kun me sitä kysytään siltä. Kun testiratsastin tuon, osasi se kyllä laukata. Toisaalta sen piti ottaa vauhtia siihen, ja sitten se oli aika kiireistä, tietyllä tavalla kontrolloimattomalta tuntuvaa, vaikka tiedän, ettei se välttämättä siltä näyttänyt. Olihan tuolla paljon isompi askel, kuin mihin olin tottunut aiemmin!

Kun aloitettiin pojun kanssa työskenteleminen, huomattiin, että sen laukka oli aina se, joka tahtoi tippua vauhdista, jos jotain meni pieleen tai jos ratsastuksessa oli minkäänlaista taukoa. Osasi ja pystyi kyllä laukkaamaan, jos tuolle oli vahingossa tullut annettua liikaa kauraa... mutta sellainen laukkaaminen ei ollut kyllä hyväksi sille eikä meillekään.

Koska pojulla on hyvä ravurisuku, arvelisin, että tuolla saattaa olla se juuri löydetty ravialleeli DNAssaan. Eli siis tuo alleeli vaikuttaa silleen, että ravaaminen ja ravin ylläpitäminen on helppoa, mutta laukan koordinaatio on vaikeampaa. Järkeenkäyvä teoria, onhan sillä siis sukupuussaan isä ja emänisä olleet kovia ravureita... 

Oli miten vaan, laukka on siis aina ollut ongelmana. Kun aloitettiin klassinen peruskoulutus, lopetettiin laukkaaminen ja keskityttiin vain ja ainoastaan yläpuolen lihasten kehittämiseen. Willhän sanoo, että laukkaaminen ei parane paljolla laukkaamisella, vaan yläpuolen lihasten kuntouttamisella ensin käynnissä ja ravissa. Eli, kun oikeat lihasryhmät on tarpeeksi vahvoja, laukan pitäisi alkaa tulemaan helpommaksi ja sitten voidaan aloittaa tiiviimpi laukkaharjoittelu. Kun hevonen laukkaa yläpuolen lihaksilla hyvässä rytmissä, vasta silloin laukka on hyvä ja hyödyllisempi harjoitusmuoto.

Me jätettiin laukkaaminen muutamaksi kuukaudeksi ihan kokonaan pois ja ruvettiin keskittymään siihen kunnolla vasta tammikuun alussa.

Meidän laukkasessiot tapahtui lähinnä liinassa. Aloitettiin niinkuin normaalisti kävelemällä ja ravaamalla. Kun ravi oli hyvää (eli venyi siihen kivasti eteen ja alas hyvällä eteenpäinmenevällä rytmillä ja tahdilla) kysyttiin laukkaa. Laukattiin kierros tai kaksi, sitten takaisin raviin ja huolehdittiin se taas hyväksi. Rytmi, tahti ja kunnon venytys. Ja sitten taas laukkaa kierros pari. Tätä toistettiin monta kertaa, tarkkaillen energiatasoa ja laukan laatua; paraniko tuo vai ei. Lopuksi taas ravia ja sitten käyntiin.

Laukka parani ihan viikon aikana todella kivasti. Kokeilin jopa laukkaa satulasta käsin. Vain puoli kierrosta. Ei toiminut hyvin vielä, eli poju tarvitsee vielä paljon enemmän lihaksia ja koordinaatiota. Täälläpä tämä Willin kommentointi meidän treeniin. 

Niin, ja sitten homma menikin pipariksi… 

Hyvä ravi! Mahtava eteen-alas venyminen... yläpuoli on käytössä ja vatsalihaksetkin. Selkä on pyöristynyt todella kivasti lihaksista verrattuna siihen, minkälainen kuoppa se oli tuossa viime kesänä. 

Ensimmäisiä session laukkapyrähdyksiä. Ei ole kovin kivaa katsottavaa vielä. Paljon on parantamisen varaa tässä. 

No niin, viimeisiä laukkasiirtymiä tässä sessiossa. Nyt alkaa näyttämään todella kivalta! Yläpuoli on käytössä... alakaula on rento. Liike alkaa tulemaan selästä, yläkaulasta ja vatsalihaksista. Hieno poju! :) 

Seuraava kuva edellisestä jatkuu. Tyytyväinen olen tähän sessioon ja eteenpäin mentiin. 

Ja hirveää hommaa tässä. Eli laukka ei vielä toimi satulasta käsin ollenkaan hyvin. Huomaa paksu alakaula ja se, että liike tulee edestä. Ja vaikeaa on pojulla.  Lisää treeniä kehiin! Tästä stillistä ei ihan hyvin näy se, että istuin täysin rentona ja käytin lähinnä ääniapua laukan nostoon. Satula on rungoton, jota käytetään lähinnä maastoiluun. Mutta tyytyväisenä huomaan, että satulan takana ei ole kuoppaa nytkään! Siis vaikka liike ei tule oikeista paikoista, ei poju ole ihan kokonaan notkolla. Lihaksia on! :) 

Learning to canter properly

Starting the sessions always with lot of walking. 

All horses know how to move their feet just hours after they have been born. They know how to walk, trot, canter and gallop for sure. Our boy knows these gaits as well. However, he has always had difficulties in cantering when we ask him to do it. When I test-rode him, he surely could canter. He did have to run for it though, and then it was rushed and felt really fast and kind of ‘out of control’, although I’m sure it actually did not look like it per se. After all, he had a much bigger stride than what I was used to!

When we started working bringing him on from the basics of riding he had just learned (walk, trot, canter and jump), we found that it was canter that always seemed to fall by the wayside, if anything went wrong or he was not ridden for a while. He could canter though, if he had enough oats in his manger… But that kind of cantering did not really do any good to him or us.

Since he has a pedigree for harness racing (both his sire and dam’s sire were top notch high earning coldblood harness racers), I’m inclined to think that he may well have the newly discovered ‘trotting allele’ in his DNA. This makes it easier for the horse to keep trotting, but more difficult to coordinate his limbs in canter. This would make sense both considering his pedigree as well as the fact that it is always been the canter than suffers immediately when training is slacked.

In any case, ridden canter has always been a problem area. When we started working on him according to the classical foundation training we stopped cantering and concentrated only on building up his topline muscles. Will maintains that cantering does not improve with a lot of cantering, it improves with building up the topline muscles first in walk and trot. Thus when the right muscle groups are strong enough, the canter should start to become easier and canter exercises can be started. When the horse can canter over his topline, only then cantering is a more useful exercise.

We left cantering be for a couple months altogether in the autumn and started to really concentrate on it only in January.

Our canter training sessions were mostly on the lunge. We started as per normal with walking and trotting. When the trot was good; he was stretching nicely long and low with good forward rhythm and pace, we asked for canter. Cantered for a round or two, then back to trot and established it well again. Rhythm, pace and good stretch. Then again a transition to canter and keep it up for a round or two. This we repeated several times, observing his energy levels and any improvement in the canter. In the end again nice trot and then to walk.

In fact it started to work very nicely just within a week. I even tried some canter under saddle. That did not work well at all yet, so left it out again. He still needed far more muscle and coordination. Will's comments on our progress. 

And then there was the set-back… :( 

Making sure that the trot was good before asking for canter, and always between canter transitions returning to this beautiful form. Notice the beautifully built back (in comparison to what it was just last summer)! :) And tummy muscles seem to be working as well. 

One of the early canters that day. Not looking good here yet at all.

One of the last canter transitions that day. Notice the use of his topline and nice relaxed underside of the neck. 

Next frame from the previous. Still to be improved, but a lot better than before. 

And this is how horrible it still looks like under saddle. Just two days after the above lunging session. Notice the thick underside of the neck, when he is not using his topline to canter. What a difference to the photos above. This means more work on the lunge to build more topline, and practice more canter on the lunge.