onsdag 23 april 2014

Haveri tarhassa

Hieman epäpuhdas käynnissä oikeassa kierroksessa;
pää nousi eteen-alas muodosta oikealla kun oikea etujalka oli maassa

Oltiin todella tyytyväisiä Pojun treeniin ja edistymiseen, ja sitten tuo meni ja teloi itsensä… :( 

Valitettavasti Ruotsin talvi oli todella lämmin tällä kertaa. Oli todella minimaalinen määrä lunta, ja maa oli märkä, pehmeä ja epätavallisen epätasainen tarhassa. Kuitenkin, talvihokit oli oltava kengissä, kun sen verran jäistä oli kuitenkin ettei ilman pärjännyt. Ja sitten tammikuun alussa Poju tuli sisään kahden hokkiviirun kera. Siis molemmissa takajaloissa justiin kavion yläpuolella oli hokin aiheuttamat haavat. Se oli siis luultavasti jäänyt takajaloistaan jumiin ja astunut etujaloilla takajalkojen päälle. Äääh... No, oli epäpuhdas liikkeessä, lopetettiin tietysti treeni siihen ja hoidettiin haavoja. Onneksi eivät olleet pahat, tuskin oli iho mennyt rikki ja ne sai peitettyä mudalta piiloon kaviobootseilla. Kun sitten haavat oli parantuneet, otettiin bootsit pois, ja eikö heti astunut uuden haavan... bootsit taas jalkaan... ja kerran vielä, ennenkuin uskottiin, että bootsit on oltava jaloissa niin kauan tarhassa, kunnes hokit voi ottaa pois. Eli kuten meidän kengittäjä totesi, että hokit estää liukastumisen tarhassa, mutta koska siellä on niin epätasaista ja pehmeää, se jää siis käytännössä kiinni ja astuu jalkojensa päälle.

Siis heti kun vaan sää salli, niin ruuvattiin hokit pois. Ja siihen loppui jaloille astumiset. Mutta, kun kaikki näytti hyvältä ja haavat oli parantuneet ja alettiin taas treeni, niin tuo oli siltikin epäpuhdas... ja kaikenlisäksi kieltäytyi väistämästä meitä oikealta lavaltaan. Minä luulin homman olevan kurinpalautusta vailla. Eihän me oltu työskennelty moneen viikkoon, ihan vaan kävelty vähän. Ja tein siis aikalailla maasta käsin töitä. Brannaman-Roberts –tyyliin. Join-up’ia ja puoliympyrä-harjoitusta. Vaikeaa oli, mutta lopuksi väisti paremmin ja oli sitten muuten vieläkin parempi käsitellä. ;)

Tässä ravissa paljon selkeämpi homma.
Pää ylös, kun oikea etujalka on maassa. 

Mutta, seuraavana päivänä Poju oli todella epätasainen! Käytännössä ontui oikean puolen kulmissa tai pienellä ympyrällä. Mutta ei mitään hajuakaan ontumisesta vasemmalla. Nyt rupesi raksuttamaan päässä vihdoin... Ja tajuttiin, että takapäässä ei ollut mitään vikaa, eikä myöskään selässä, mutta vika olikin oikeassa etujalassa. Videoitiin ontumistutkimus ja lähetettiin se Willillekin päivityksenä. Ja joo, Poju oli venäyttänyt jonkun lapalihaksensa, luultavasti jo sillon kun astui silleen omituisesti etujaloillaan takajaloilleen. Joo-o, hieman hävetti, että olin justiin pitänyt sille kurinpalautussulkeiset...! Ja toisaalta sitten, ei ehkä oltaisi tajuttu, mikä hommassa oli vikana ilman sitä sessiota. Oltais vaan ihmetelty, miksi tuo on jäykkä ja epäpuhdas liikkeissä. Nyt voitiin sitten ruveta sitä kuntouttamaan kunnolla. 
Ensiksi kokeiltiin itseksemme reilun viikon verran. Käveltiin ja hieman ravailtiin vasemmalla kierroksella kentällä. No, ei tuo pahentunut, muttei parantunutkaan. Eli eläinlääkärille aika sitten. Ja tuo oli samaa mieltä meidän kotidiagnoosin kanssa onneksi. Jalat ja nivelet oli täydelliset! Hyvä homma! Ja ainoa ongelma, mitä eläinlääkärille tuli mieleen oli tosiaan lihasvenähtymä/revähtymä oikean lavan alueella. Saatiin tulehduskipulääkeresepti mukaan ja ohjeet kävellä neljä viikkoa. Ei missään nimessä kentällä... Eli siinä mentiin itse pieleen; tehtiin hieman liikaa liian pienellä alalla.
No, ei huona jos ei jotain hyvääkin. Ja tämän hyvä puoli oli se, että nyt meidän oli pakko mennä sinne maastoon. Oltiin oltu niin tiiviisti treenissä kiinni, ettei oltu maastoiltu moneen kuukauteen lainkaan. Toisaalta sitten, syksy on pimeä, ja märkä ja.... hyviä tekosyitä löytyy aina tarvittaessa! ;) Mutta nyt oli pakko mennä ulos. Tein naruriimun Pojulle, ja se olikin todella hyvä idea. Sen kanssa on paljon helpompi lähteä kävelylle, kun on hieman enemmän kontrollia kun riimulla, eikä aina tarvitse laitta suitsia päähän. Eli tehtiin joka päivä kävelyretkiä ensimmäisinä viikkoina... heinäpellon ympäri... ja kylän läpi metsään. Poju rakastaa metsälenkkejä! Mutta inhoaa takaa tulevia autoja... Onneksi kylä on todella hiljainen ja tavattiin vain pari autoa koko kävelyviikkojen aikana. Ja Pojusta tuli parempi ja parempi muiden pelottavien asioiden suhteen, eli aitojen, isojen kivien, uusien aitakasvien ja pienien pyöräilevien ihmisten kanssa. Mutta autot on se todella kamala juttu vielä. No joo...


Aloitettiin ratsastamaan parin viikon pelkän taluttelun jälkeen. Tietysti vain käynnissä. Ja pidettiin liinassa tuota varsinkin kylän läpi kävellessä. Turvaliina oli tarpeen lähinnä ratsastajan mielelle. Jos jotain pelottavaa olisi tullut vastaan, Pojua oltaisiin voitu kontrolloida maastakäsin niin, että turhat nopeat ja lavan lihaksille haitalliset pyörähtelyt oltaisiin voitu eliminoida... Onneksi mitään vakavampaa ei sattunut. :D 
Hieronnalla löytyi hellä kohta... 


Inga kommentarer:

Skicka en kommentar