Uusi tuttavuus

Pöly käveli meidän elämään. 

No, tiistaina Pojun kuoleman jälkeen mulle tuli kotona aivan hirveä paniikki. Siis paniikki siitä, ettei ollut enää hevosta. Hirveä ajatus, ettei siellä karsinassa olisi ketään odottamassa...
Ei voi mitään, tunnustan että katsoin heti hevosnetistä myytävänä olevia suomenhevosia. Ajattelin, että ei siinä ole mitään pahaa, jos nyt vaan katson lieneekö Ruotsissa yhtään suokkia myytävänä... ajattelin, että tuskin niitä nyt on... No, oli kaksi. Mietin vähän aikaa... vanhemmat valistivat, että anna olla ja sure ensin tämä hevonen... osta sitten myöhemmin uusi... voithan sitä autella tallilla muita hevosten kanssa... Niin, hyvät neuvot. Mutta mulla oli paniikki. En osaa olla ilman hevosta! Eli kirjoitin lähimmälle myyjälle. Odottelin muutaman päivän. Ei mitään kuulunut. Katselin Suomestakin hevosia...
Sitten seuraavalla viikolla kirjoitin sille toiselle myyjälle Ruotsissa. Olin jahkaillut sen kanssa, koska se hevonen oli niin kaukana, että käytännössä oli Tanskassa... ;) Eli Ystadissa. Sinne ei ihan noin vain lähdetty katselemaan. Ja mietin sitä, että samalla hinnalla voisi lähteä Suomesta hevonen... Mutta loppujen lopuksi kirjoitin Ystadiin, kun se nyt kuitenkin oli samassa maassa. Vastaus tuli heti! Ja sain videolinkkejä Youtubiin. Niitä syynäsin kauan... Kyllä osasi liikkua, vaikka oli aika tiukasti ratsastettu... Oli mulle sopiva kokokin, mies ehkä olisi halunnut vähän isomman. Nuorikin oli. Pari päivää mietin, mitä teen. Menenkö katsomaan vai en. Sitten kerran tallille mennessä (pari päivää olin ollut kotona, mutta sitten uskaltauduin tallille itkemään kaikkien kanssa... ja sitten olin siellä aika usein auttamassa aamutoimissa) ajattelin, että mitä tekisin, jos en pelkäisi mitään. Vastaus oli selvä: menisin heti sitä katsomaan ja kokeilemaan. Kun olin päässyt takaisin kotiin, katsoin lennot, kysyin, milloin myyjälle sopisi... ja varasin lennot heti seuraavaksi perjantaiksi (eli pari päivää myöhemmäksi!).

Katselin Youtuben videoita taas uudelleen ja uudelleen... Ajattelin, että jos tämän kanssa klikkaa käytännössä, eikä mitään suuria miinuspisteitä tule, niin se lähtee mun mukaan. Liikkuu tarpeeksi hyvin ja kaikki askellajit onnistuu.

Ai että venyi hienosti ihan vähän ajan kuluessa. 

Lensin sitten perjantaina Malmön kentälle, josta myyjä sitten tuli mut hakemaan. Meillä juttu lensi heti, huolimatta hänen paksusta Småland-Skåne aksentista josta ymmärsin välillä vain puolet! Pöly oli pienessä kolmen hevosen tallissa. Sieltä se haettiin pihattotarhasta kavereidensa luota talliin. Oli ystävällinen eikä piitannut siitä, että kaverit jäi ulos. Laitettiin kuntoon sen seistessä rauhallisesti karsinassaan ihan irti heinää vähän mutustellen. Ei tuntunut olevan mitään normaalista poikkeavaa käytöstä. Iso rintakehä sillä oli! Ja se oli paljasjaloin... No, päätettiin, että minä ensiksi vähän juoksutan sitä, sitten myyjä ratsastaa, ja sitten minä. Juoksutus sujui ok. Myyjä ratsasti niinkuin netissä oli näkynyt, tiukalla tuntumalla. Mutta kaikki sujui. Laukka oli tosin erittäin vaikeaa, kun niitä lihaksia ei ollut selässä jne. Myyjällä ei ollut ollut aikaa tai voimia ratsastaa Pölyä lähes vuoteen kunnolla, kun hänen elämäntilanteensa oli muuttunut täysin. Sen takia selkälihaksia ei ollut, mahalihakset rotkotti ja alakaula oli valloillaan... Tai ehkä alakaula olisi ollut yhtä paksu muutenkin, koska myyjä ratsasti sen verran tiukalla tuntumalla.

Tykkäsi ja rentoutui samaan tahtiin mun kanssa.

Minun vuoro sitten...(täällä mun testiratsastus) Nousin selkään ja meinasin mennä paniikkiin heti! Herranjestas, miten erilainen!! APUA! Käynti tuntui lähes holtittomalta ja tarvitsin tosiaan kaiken itsehillinnän rauhoittakseni itseni, jotta hevonen pysyisi myös rauhallisena. Pölykin säpsähti ensin uutta ratsastajaa... Eli me molemmat oltiin valppaina. No, sitten käveltiin ja käveltiin ja käveltiin... ;) Ajattelin, että kävelen niin kauan, että tuntuu hyvältä ja uskallan ravata. Meni varmaan 15 minuuttia. Mutta Pöly oli todella hyvä. Se myös rauhoittui ja alkoi myös venyä eteen alas aika mallikelpoisesti. Hieno iso askel, vaikka tuntuikin todella holtittomalta, koska selkälihaksia ei ollut koordinoimassa hommaa. Olin todella tyytyväinen Pölyyn; se reagoi herkistä avuista, painoon ja istuntaan. Pysähtyi vatsalihaksilla. Hyvin opetettu, ainoa juttu oli se tiukka käsillä ratsastus. Nyt minä ratsastin aivan eri tyylillä, ja Pöly reagoi siihen erittäin hyvin. Viisas hevonen, oppii nopeasti, ajattelin. ;)

Ravi sitten hoitui myös samanlailla, ensiksi oli pää ylhäällä hoipperoimista, mutta alkoi sitten myös venymään välillä... Kiva homma. Laukkaa pyysin ihan vaan parin noston verran, koska näin jo aiemmin päältäpäin, ettei tuolla ole tarpeeksi lihaksia laukkaan pitkään aikaan. Nousihan se muutaman kokeilukerran jälkeen molemmilla puolilla. Eli yrittää tosissaan, vaikkei oikeastaan ole rahkeita. Hieno homma.

Mun naama sanoo kaiken: Tämä lähtee mun mukaan! 

Nousin selästä, ja totesin myyjälle:"Minä mielelläni ostaisin Pölyn, jos sinä vaan haluat myydä sen minulle." Myyjällä meni vähän pasmat sekaisin... koska siis päätin asian niin nopeasti. En tarvinnut harkinta aikaa, neuvotella miehen kanssa tai uutta katsantoaikaa. Se oli mulle selvä peli, Pöly sopi mulle. Tallissa ehdotin, että myyjä voisi soittaa ell nyt heti ja kysyä, milloin pääsisi tekemään ostotarkastuksen... Silloin myyjälle tosiaan kilahti päähän, että minä siis ihan tosissani haluan nyt heti ostaa Pölyn. :D Meni vähän aikaa, ennenkun tuon ajatukset selkenivät ja löytyi se ell numero., Aika löytyi parin päivän päästä. Kysyin, onko myyjällä sattumoin ostosopimuspapereita... no, sattui olemaan. Niitä kirjoittaessa tuli tippa silmään kyllä molemmilla... Siis kun tämä myyntihomma konkretisoitui. Varmaan oli hänelle helpotus ja suru ihan samaan aikaan, että nyt löytyi ostaja. Minä taas myötäelin myyjän kanssa ja olin toisaalta todella iloinen, että uusi hevonen löytyi. Myöhemmin sain tietää, että Pöly oli ollut myytävänä melkein vuoden päivät... ja että siellä oli käynyt vaikka minkälaista sakkia tuota katsomassa. Ei ihme, että myyjällä meni vähän pasmat sekaisin ja itkukin tuli, kun meikä noin vaan vajaan viikon sisällä otti yhteyttä, tuli lentäen, oli tapeeksi hyvä hevoselle ja osti sen... ;) No, sopimukset tehtiin ja kaikesta sovittiin. Sitten Pöly ulos, lannanluontia, heinän vientiä, vesiastioiden täyttöä... Lähdin vielä mukaan toiselle tallille, jossa myyjän toinen hevonen oli ja autoin hoitamaan tallihommat sielläkin. Meillä oli ihan kivaa kahdestaan... ennen lentokentälle menoa ehdittiin vielä käydä ajamassa kauniimman reitin kautta ja kävellä meren rannalla.
Lentokentällä lentoa odotellessa lähti pari tekstiviestiä... miehelle, tallinomistajalle ja hyvälle ystävälle... :) Tippa tuli linssiin silloinkin ihan huomaamattomasti. Mulla oli taas hevonen!
Kaikki järjestyi, ja Pöly saapui meille kymmeneltä illalla 20. toukokuuta. Uusi vaihe elämässä oli alkanut meille kaikille. :)

Mies ja Pöly. 

Sateenkaaren tuolle puolen

Parhaan kaverinsa kanssa ulkona.

Ei tullut suomennettua tuota kuolinviestiä keväältä... Ihan hyvä kun englanniksi sai sen kirjoitettua. Mutta tässäpä noin tiivistettynä suomeksikin, mitä oikein tapahtui meidän isolle nallekarhulle.

Kaikki näytti olevan hyvin perjantaina 24. huhtikuuta, kun tultiin tallille. Mutta heti kun Poju oli sisällä karsinassa, alkoi se kuopimaan petiään, potkimaan mahaansa ja piehtaroi! No, ei muutakun heti ulos kävelemään ja soitettiin eläinlääkärille. Ell tuli ja tutki edestä ja takaa. Ei huomannut mitään, joten antoi kipulääkettä ja ohjeet jatkaa kävelytystä jos tuo rupeaisi rauhattomaksi. No, pari tuntia meni suht ok, mutta sitten alkoi olla siis rauhaton ja kivuliaan oloinen. Vietiin ulos ja tuotiin välillä sisään. Ei tuntunut paranevan, vaikka ilmaa tuli ulos ja välillä vähän kakkaakin... Soitettiin keskiyön jälkeen päivystävälle, joka kehoitti odottamaan ja katsomaan puolisen tuntia. No, eihän mikään muuttunut kuin ehkä pahemmaksi, jotta soitettiin sitten uudestaan. Ell tuli kello kaksi aamulla opiskelijoiden kera. Silloin ressukka oli niin kipeä, ettei se halunnut pysähtyä enää... oltiin kävelytetty sitä siinä vaiheessa jatkuvasti parisen tuntia miehen kanssa, ja aina kun yritettiin viedä se karsinaan, ei tuo halunnut pysyä siellä... No, tutkittiin taas edestä ja takaa. Ei löytänyt mitään. Antoi kipulääkkeen ja sanoi, ettei voinut tehdä muuta ja oli jo lähdössä pois, kun päästin Pojun irti karsinassa. Se vetäisi itsensä heti kyljelleen ja ähki kivuissaan... sitä oli todella vaikea katsella... :( Onneksi ell kääntyi siinä vaiheessa takaisin ja totesi että nyt ei ole homma oikein, lääkkeen olisi pitänyt tehota. Soitti klinikalle ja sieltä tuli kehoitus tuoda Poju sinne heti. Onneksi ell ja opiskelijat jäivät auttamaan ja varmistamaan, että saatiin Poju traikkuun. Nimittäin sitä oli todella vaikea saada ylös... Luultavasti siinä vaiheessa kun oltiin saatu traikku valmiiksi oli kipulääkitys hieman auttanut ja tuo oli todella väsynyt yön kivuista ja kävelyistä. Mutta onneksi saatiin se heivaamalla vihdoin ylös ja sittenhän tuo käveli traikkuun ihan helposti. Ja onneksi yliopistollinen hevosklinikka on tuossa 30 min ajomatkan päässä! Siellä oltiin viideltä aamulla. Poju oli jotenkin virkistynyt matkan aikana ja käyttäytyi hienosti klinikalla. Tutkittiin taas edestä ja takaa. Tälläkertaa päivystävä klinikan ell vihdoin tunsi jotain suolessa... Vaihtoehdot oli odottaa ja katsoa tai leikata heti. Me sanottiin, että leikatkaa. Kotona oltiin sitten vihdoin seitsemän maissa aamulla...

Kaikki tykkäsivät Uskosta, mutta tässä rakkain tyttökaveri. 

Leikkaus meni todella nappiin ja kirurgi soitteli kello 11 aamulla. Siellä oli ollut suoli kiertynyt kerran itsensä ja kerran toisen osan yli. Ei olisi ollut hengissä kauaa ilman leikkausta. Kaasua vain suolessa, suoli näytti muuten täysin hyvältä. Heräsi 4-5 tunnin päästä ja oli kriittinen mutta ok. Yö oli hieman kivulias, mutta oli paremmassa kunnossa sitten taas sunnuntaina. Ja sama taas illalla ja yöllä kipuja, mutta maanantaina päivällä taas ok. Päästiin katsomaan tuota maanantaina iltapäivällä (viikonloppuna ei ole vierailuaikoja...). Silloin oli kakannut justiinsa ja söi hieman siiloheinääkin. Oli kiva nähdä. Hieman oli optimistisempi olo. Mutta sitten tiistaiaamuna tuli se soitto. Olin justiinsa sillon minuutin ulkona kun soittivat mulle kotiin... Ja kun soitin takaisin, oli numero varattu... eli tiesin, että soittivat miehelle töihin. Ja arvasin miksi - eivät ne muuten olisi soitelleet noin aamutuimaan. Mies soittikin sitten. Yöllä/aamulla oli noussut todella korkea kuume ja Poju oli nyt erittäin kivulias - oli tipassa koko ajan, mutta lääkitys ei auttanut. Nyt ei ollut muuta tehtävissä kun päästää se pois. Mies ehti käydä sanomassa hyvästit, kun työpaikkansa on siinä klinikan kupeessa, minä sanoin, että älkää antako sen kärsiä yhtään kauempaa - eli en lähtenyt ajamaan itse klinikalle (siinä olisi mennyt ainakin puoli tuntia...). Se päivä meni itkiessä... ja monta seuraavaakin.

Vihreillä laitumilla... 

Tekivät ruumiinavauksen, ja sieltä tuli tietoa sitten myöhemmin varsinaisesta kuolemaan johtaneesta syystä: mahalaukku ei kestänyt... Kuulemma erittäin harvinaista. Huuhtelivat sitä säännöllisesti klinikalla, mutta se ei ollut auttanut. Suoli siis toimi ok, mutta mahalaukku ei. Mitään ei siis olisi ollut tehtävissä. Katselin Pojun videoita sen jälkeen silmä tarkkana monta monta kertaa... yritin nähdä, oliko se kipeä ennen tuota koliikkipäivää... filmiä oli ihan siltä edelliseltä päivältäkin. Mutta ei näkykyt yhtään mitään tavallisesta poikkeavaa. Ei ollut ollut ärtyisä, hidas, jäykkä... ei mitään, mikä olisi jotenkin viitannut mahavaivoihin. Oikeastaan todella hyvä, että oli niin paljon videota, ainakin voin siten varmistaa, ettei me missattu mitään oireita. Kun ei ollut mitään oireita ennen tuota perjantai iltapäivää. Se tuli ihan kuin salama kirkkaalta taivaalta se koliikki. Aamulla oli ok, oli syönyt kaikki, oli kakannut normaalisti, käveli normaalisti ulos, söi normaalisti lounasheinät... ei näyttänyt olevan mitenkään erilainen tarhassa kuulemma. Ainoa syy on oltava se, että Pojuparka söi jotain sopimatonta tarhassa iltapäivällä... eli siis maata/juuria/jotain kaasua aiheuttavaa kasvia. Ja ähky alkoi siis juuri silloin perjantaina iltapäivällä.

Lepää rauhassa meidän rakas Usko! 

Uskoni, 23.5. 2003 - 28.4. 2015

Meet Pöly

Time has passed and life has definitely turned another page. We still miss our big boy and just coming back to this blog and reading my last post has got the tears flowing again. But indeed past is past and life goes on.

When Usko passed away I got this panicky feeling welling inside of me when I thought that there wouldn't be any horse waiting for me at the stables. I got a massive urge to check out the internet pages for any Finnhorses for sale in Sweden. There were two... Finnhorses are hard to find outside Finland. One was very close by us, and I contacted the seller. Didn't hear from her, and I assumed that he was sold (he was, I found out much later on). So, I asked after the second one, which was located as far south as possible in Sweden... The seller seemed ok with me, so I made a quick decision - only dithered for one day - and booked a flight to go and see him. I watched the videos of him several times over and knew how he moved and how he was ridden before. So, I had a pretty good idea of how he looked like before I flew over in the beginning of May.

We hit it off pretty well with the seller and just kept on chatting from the start. Pöly was with his two other pals in a paddock, but was easy to catch and didn't mind to be alone in the stable to be tacked up and taken to the grass school. He had not been ridden for a while, so I suggested to lunge him a little bit at first before riding to see how he was. That went fine, he was tuning into me totally fine and was under control.

Then the seller rode him first. And then I got on... and almost panicked! Oh my, he was just so totally different to Usko!! Narrower and smaller, but had a huge stride nonetheless. I had no balance.. my legs felt like they were dangling freely... I felt that he felt my inner panic and was startled himself as well. Only for a minute mind you, outwardly he was totally fine since I didn't pull on him or show my own panic in my body either... But that is why I was walking and walking and walking as long and low as possible... for a long time. To gain confidence that he was not going to take off with me or dump me on the ground. And to gain my own balance with him.

Of course he did not even think of taking off or dumping me and he was very well schooled to light aids. I just needed to connect with him. And we did. He relaxed into long and low, we trotted for a bit and he relaxed eventually to that as well. He didn't have any topline muscles, so trotting was a bit difficult and cantering without a strong hand to lean on was nearly impossible. But I had seen the videos and he could move fine when he had had more muscles. Even though the seller and I had totally different riding styles, he was smart enough to adapt rather quickly, so I was very pleased. It didn't matter that the trot was difficult and I could just about get him cantering, he was adapting, wanted to listen to me and was tuned into my aids.

Before I jumped off him, I knew that he's for me - wasn't sure of the husband though... I knew that he would freak out during his first ride... and was afraid that Pöly would do the same, since the man tends to grip when he freaks out causing possible freaking out in the horse as well. Plus Pöly was a bit small for his liking for sure. Nevermind, this was the one horse for me. The seller was a bit taken aback when I said on our way back to the stable that "ok, I'd like to buy him if you think it's ok for you to sell him to me". And she was a bit shaken when I suggested that she'd phone a vet there and then to come and do a check... It was a bit fast for her perhaps. Well, we signed contracts and agreed on price and so on and so forth. We both couldn't quite believe it went so fast, but it felt good, so why not.

I flew back home. The vet checked him the following week and found him to be totally fine for the purpose ('hobbyhorse'). In the meanwhile we were very busy getting everything ready for him at this end. And he was transported to us here less than two weeks later. He hopped off the truck a bit dazed and disoriented, but totally fine in the late evening of the 20th May.

So, meet Pöly, our new charmer:

And he trotted off to the evergreen pastures...

Out with his best friend ever. 

Well, it has been a very tough week and a bit.

Everything seemed fine on Friday 24th April when we came to the stable. Plan was to lunge and film a bit. We mucked out and then took the horses in. Immediately when our boy got into the stable, he started pawing the shavings and kicking his belly... We looked at each other in disbelief... as he went down and rolled... Oh No!
Well, it was out with him and walking while at the same time phoned the vet. Every time we came in, he started pawing etc., so it was a very clear colic...
Vet came and examined him back and front. Nothing obvious. Painkillers, sedative... and we were advised to keep an eye on him and walk him if he was restless.
So, we prepared for a night at the stables. All set up at the upstairs when after 10 pm we started hearing banging from the stable.. Went down to check and he was restless again. So, walkies for 15 min. Then he was ok for about 15 min before getting again restless and wanting to lie down... so on we went for an hour or more. He did start farting, so we decided to continue the walking and resting for a while to see if it would ease up. Nope. Around midnight he started rolling quite unsettlingly and would not calm down at all. So, after that we basically kept on walking and walking... phoned the emergency vet sometime just before 1 am when things did not improve at all. They told us that we were doing the right things... so to phone back in 30 min. We did. No change. So, they were coming up. The vet came up after 2 am. Same thing: check on both ends, and nothing found. Said that there's not much more he can do but to give some painkiller. And then we'll just have to wait and see. At this point our poor horse was in such pain that he did not want to stop anymore. Only the sedative made him stand. After the injection of painkiller I let him loose from the lead rope in his box and he immediately went down to roll... At this point the vet turned around and thought that this is not good... the painkiller should have worked. So, he phoned to the horse clinic and they decided that it would be best to load him up and take him there.

Him and the love of his life... He and mares mixed well in general.
But this girlfriend was extra special.  

We packed our things, got the trailer and then returned to see if we could shift our boy, who was now calmer and lying down. Very happy that the vet and his students had stayed to help out, since it took a bit of time to make him get up. He did eventually and walked in the trailer with rather little hassle.
Very lucky to have a university horse clinic just 30 min away... Travel went smoothly and our horse perked up at the clinic. Immaculately behaved again. At this time it was close to 5 am on Saturday.
Ok, same thing again: the vet on call checked him back and front. This time she felt something wrong with the small intestine. Some blood and gut fluid tests... blood tests with a bit high white cell count, but nothing else, fluid was normal. Recommendation was to operate. We went with it. And then it was time for us to leave...
Took the trailer back to the yard and then headed home. Was home around 7 am. Not slept a wink...
We managed to get 2 hours of sleep before we were woken up by the surgeon phoning that the operation had gone as well as possible. Gas only in the guts, small intestine had twisted once on itself and once around cecum.. no real damage however, so needed only a small incision to let the gas out and then untwisted the guts etc. Critical situation, but all as well as can be.
He woke up some 4-5 hours later. All going ok.
The night did not go well though and he was in pain.. However he was perking up during the day. Same for Monday. Got phoned in the morning that he had a bad night and the stomach had to be flushed lots of times... gut had not come into action yet either. However, during the day he again felt better. We got to see him finally in the afternoon and he was calm, had just pooped! And was tucking into some little bit of haylage we gave him. So, we left feeling ever so slightly optimistic. We knew he was still critical, but his gut was moving and he was eating...

Fresh New Grass, nothing beats that! 

Then on Tuesday morning 7:45 (28th April) I just about missed a phone call from the clinic... Tried to phone them back in panic mode, knowing that it would be bad news... However, they had already phoned the husband, who was at work. Our poor boy had a very high fever and was in quite a lot of pain. This was it. Time to go. Luckily my husband's work is just beside the clinic, so he went to say goodbye... I did not want them to wait for me to get there and prolong his agony any longer than necessary, so I stayed home. He was calm and had already had the first sedative when he got there. Said his goodbyes and thanked him for being with us as long as he had. And then it was time for him to go.

Our dear darling Usko, rest in peace. 

Uskoni, 23.05. 2003 - 28.4. 2015

There was an autopsy, but have not as yet heard about it. Announcements to all friends, family, ex-owner, horse registers... Devastatingly sad days... But incredible support from all! Such lovely messages from even totally unknown people.

The colic came out of nowhere. He had not had any trouble before... and everything was normal. Our routines were the same, food was the same... He behaved totally normally up until that Friday afternoon when he came in. Also had eaten his breakfast and lunch normally that day... poop was the same when I mucked out... No unusual behavior either earlier that day... We are totally baffled. Maybe he ate some bad bit of soil or roots or something in their bare winter paddock..? Maybe there was something else going on for longer that just culminated on Friday..? No idea. We or anyone else noticed nothing unusual... Hoping that the autopsy will shed some more light on the matter.

First day with us here. (co Sofia Lövgren-Hansson)

We have so much video material from that week... so I watched it all and tried to see whether there was something different with him. But no. Even the day before we had been riding and everything was normal. The only thing was that he was a bit stiff, but even that was normal, since it had been very windy for the past couple weeks and he got always stiff like that if it was windy...
I analyse everything, but no matter how hard I thought of this and that, I just cannot get to anything that may have caused it... So, I'm truly hoping that the vets will find something obvious.

So, a week has passed. Tears have flown quite freely, but slowly the bouts of crying have lessened. Made our last video journal, an extensive photo book, and planning to braid and knot some bracelets, earrings and keyrings from the tail hairs we got from him.
Don't know quite what to do with myself since I'm not going to the stables every day... Have been there though twice now. First time was tough... but it gets better.

The stress of him being ill and at the clinic was massive. Every time the phone went, we panicked and feared for the worst... After Tuesday the stress was gone, but we were left with total sadness. And by Sunday we were both ill with a sore throat, awful sniffles and general misery... quite normal for the body to react this way I suppose.

Anyway, I realized pretty soon that I simply cannot go on without a horse. It's become a habit that is hard to shift during these 12+ years to go to stables every day... I have my eye on a rare occasion of a Finnhorse for sale in Sweden. We shall see if this one is for us, or whether I'll be heading across the narrow sea to find one.
But in the meanwhile I'll do lots of baking, gardening and helping out at the stables some mornings... The next horse will appear when it will... I have learned to be patient with these things.
What will be will be. No matter what I'll do, the past won't come back, so we just have to gaze into the future.

Kritiikki nr. 9

Talven viimeisetkin rippeet oli kadonneet ja meikä päätti lähettää Willille videon numero 9. Meni vähän aikaa, ennenkuin saatiin kunnon video filmattua kaikenlaisten syiden takia. Oli joko liian myöhä ja pimeä, tai sitten ei hyvä keli tai unohdettiin kamera... No, video saatiin kuitenkin kokoon ja kritiikki tulla tupsahti sitten päivän parin päästä.

Oltiin vähän jumahdettu tuossa talven aikana ja se näkyi sitten kyllä liian hitaana askelluksena. Kuten edellisessä 'Kritiikki nr 8' postauksessa totesin, talvi oli vaikeaa treeniaikaa, kun oli lähinnä jäistä... tai siis lämmintä ja kylmää vuorotellen. Joskus oli kivat pakkaskelit ja tarpeeksi lunta, mutta se oli harvinaista herkkua.
Eli Poju läskistyi heinällä kun ei päästy liikkumaan kunnolla. Ja se jäi päälle se hidas askellus kun sitten vihdoin kenttä suli kokonaan. Hitaanpi askellus tosin kuuluu hommaan, kuten Will toteaa tuossa kritiikissä. Eli on tyypillistä just tässä vaiheessa, kun hevonen alkaa tosissaan astumaan alle. Siis askelen pituus venyy, joten meno tuntuu hitaammalta vaikka rytmi säilyy samana. Mutta siltikin Pojun meno oli liian hidasta - noin 10% kuulemma. ;) Ja jos suokin päästää hidastelemaan kerran pari, niin se jää sitten päälle heti... :D Tai ainakin tämä suokki oppii heti laiskaksi, jos sen antaa laiskotella.

Tässä avotaivutusta - tai shoulder fore oikeastaan. 

Willin neuvot siis lyhyesti sanottuna meille oli: enemmän eteen, ratsastusta liinassa, pienten volttien ja kulmien välttäminen. Tavoitteena siis saada Poju enemmän eteen ja alas ratsastaessa, ja energisempää menoa.

Juoksuttaessa menee ihan ok, varsinkin kun ei ole mitään vempaimiakaan. Eli siinä säilyy energisyys ja kunnon työskentely.

Liitettiin mukaan myös vähän meidän lähes ekaa 'in-hand' työskentelyä. Eli Carden ohjeiden mukaan aloitettiin ihan vaan kävelyllä ja pysähdyksillä. Totutellaan Pojua ja meitä hommaan.

'In-hand' kävelyä

Meikä on sen verran lyhyt kyllä, että taitaa tämä maastakäsin työskentely jäädä nyt sitten miehen hommaksi! Sillä on heti enemmän kudosta, kun on tarpeeksi pitkä. :D Eli Poju kuuntelee heti paremmin. Tässä Will kehoitti alkamaan vaan sen väistättämistyöskentelyn maastakäsin. Ja eiköhän tosiaan aloiteta, kun tämä käynti ja pysähdykset menee jo ihan ok.

Miehellä menee paremmin. 

Reagoin heti Willin kommentteihin, kuten aina, ja sitten samana päivänä annoin miehen juoksuttaa mua. Myös juoksuttaessa ilman ratstastajaa aloitettiin vaatimaan enemmän liikettä. Ja sitten kun mies päästi mut liinasta, vaadin sitä samaa liikettä. Toimi siis erittäin hyvin! :D Liinassa ratsastus tosin oli hieman karmivaa ainakin ensi alkuun... Ihan vaan se, että mulla ei ollut täysin kontrollia siihen, kuinka lujaa mentiin! ;) Ja vasemmalla kierroksella varsinkin tuo halusi nojailla sisään ja pienentää ympyrää... joka sitten myös altisti kompuroimiselle! Ääks. No, keskityin väistämiseen isommalle ympyrälle, ja kyllä se siitä.

Havaitsin, että tuppasin pitämään pohkeet lähes koko ajan Pojun kyljissä. Ei ole helppoa ottaa pohkeet kokonaan irti kyljistä, kun on kyseessä tynnyrimäinen polle ja rungoton satula!! Mutta onnistuin. Keskityin siis pitämään pohkeet irti kokonaan, käyttämään kehon syviä lihaksia pitämään itseni tasapainossa ja pitämään todella kevyen tuntuman. Kaikki auttoi! Poju oli oikein tyytyväinen varsinkin kun mentiin sitten itseksemme liinauksen jälkeen. Eli rentoutui ja tykkäsi siitä, kun otin pohkeen kokonaan pois, kun sitä ei tarvittu. Ja reagoi paljon paremmin pohkeeseen sitten kun sitä käytin. Kädet, pohkeet, keskikeho ja kaikkien näiden apujen ajoitus... siinähän se.
Tuloksena todella hyvää liikettä; Poju tuli heti paremmin eteen ja alas ratsastettaessa, ja pidettiin energisempää liikettä päällä ilman mitään pikkukäännöksiä tms.
Mikäs tässä, kun saa näin hyviä treeninparannusohjeita! :)

Kevään kylvöt ja keittiöpuutarhan suunnitelmat

Valitettavasti viime vuonna en saanut millään paprikan ja munakoison siemeniä itämään. Ja oli ostettava sitten kaupasta valmiit taimet. No, tuli niistä jotain maistiaisiksi, muttei kyllä paljoa. Nyt tänä vuonna skarppasin ja laitoin niiden siemenet itämään ajoissa ja todella lämpimään. Onnistui todella paljon paremmin, tosin Black Beauty –niminen munakoiso ei muuten sittenkään idä millään. Taitaa olla kuolleita siemeniä, kun kuitenkin sain toisen lajikkeen itämään ok.

Myös pavun siemenet ei tahtoneet itää viime kesänä, olivat sitten todella myöhässä kukinnaltaan, eikä papuja tullut kovinkaan kummoisesti. Harmillista, kun tykkään pavuista todella paljon.

Sen sijaan palsternakat ulkona kohopenkissä kasvoivat kivasti! Ja kyllä olivat ihania. Tykätään niistä uunissa paahdettuina.

Kokeilin myös hunajamelonia kasvihuoneessa viime vuonna. Sehän lähti kivasti kasvamaan kaupan taimesta. Hirveä into sillä oli haarautua ja kukkia, jotta sitä piti kurittaa todella tiuhaan tahtiin... Nimittäin, jos haluaa saada jotain satoa, niin sen ei pidä antaa kukkia kovin paljoa. No, ei tullut mitään jättiläismäistä melonia alkusyksyllä, mutta tulipa kuitenkin semmoinen pikkupallo! Ja kyllä oli hyvää! :9 Ihanan makeaa, vaikka oli pikkuruinen. Pitää yrittää saada meloni pari kasvamaan täksi vuodeksi ja koittaa hoitaa niitä niin, että tekevät vähän isompia meloneita. 

Tänä vuonna kävin kaikki siemenpussit läpi ja päätin monipuolistaa keittiöpuutarhan. Viime vuosina olen lähinnä viljellyt vain näitä muutamaa suosikkilajia (tomaatit, kurkut, paprikat, munakoisot, kesäkurpitsat, pavut, valkosipulit). Palstojen vähyys on vaikuttanut tähän myös. Nyt kohopenkkejä on enemmän (ulkona kaksi 4x1 m, yksi n. 2x2 m ja yksi 120x60 cm; kasvihuoneessa kaksi 4.5x0.5 m), jotta nyt alkaa tilaa riittämään.

Tomaatteja

Kasvihuoneeseen menee tänä vuonna noin 18 tomaattia. Niitä on nyt jopa kymmenen lajiketta! Pihvitomaatti (ei tullut lajikkeen oikeaa nimeä mukaan), Amarilla, Marmande, Russian, Marzano, Stupice, Red Alert, Alicante, Genovese ja Andine Cornue. Yhdestä kolmeen kasvia per lajike. Pihvitomaatti, Amarilla, Marmande, Marzano ja Andine ovat mulle uusia lajikkeita, muut on tuttuja monen vuoden takaa. Täytyy sanoa, että ei tarvitse todellakaan ostaa tomaatin siemeniä vuosikausiin! Kyllä niitä riittää vielä pusseissa. Ja ihmeellisesti vaikka jotkut lajikkeet (Stupice, Red Alert, Alicante ja Genovese) on todella vanhoja, itää ne vieläkin! Mulla on siemeniä myös Costoluto Pantano pihvitomaattilajikkeesta, mutta ne eivät enää idä... Ne pari siementä, jotka kylvin tänä vuonna Cherokee lajikkeesta eivät myöskään itäneet. Ja Cherokeen siemenet on vain vuoden vanhat. Pantano on niin vanha, että ei ole ihme jos on elo niistä loppunut (parasta ennen 2007!). Eli tänä vuonna tulee pihvi-, kirsikka-, luumu-, pensas- ja normaaleja tomaatteja.

Taustalla pillisipulit ja edessä purjot. 

Tomaattipenkin möyhensin valmiiksi lisäten sinne olkilantaa, kanankakkaa ja uutta multaa. Näin jälkeenpäin ajatellen olisi myös voinut lisätä hieman puoliraakaa kompostia lieroineen. Mutta olkoon nyt, eiköhän kanankakka ja hevosen lanta auta myös asiaa.
Sitten istutin Stuttgarter sipuleita tomaattipenkkiin! :D Ei ole pitkään aikaan ollut omia sipuleita, ja tänä vuonna niitä nyt sitten tulee! Laitoin nämä sipuleina penkkiin, jotta kasvavat ja valmistuvat ennen kuin tomaatit tulevat isoiksi. Eli sipulit menivät kasvihuoneeseen 15 maaliskuuta. Sen jälkeen on ollut yöpakkasia, muttei mitään kamalan kylmää juuri kasvihuoneessa, vaikkei siellä ole lämmitystä. Ehkä on alimmillaan ollut -3C. Mutta useimmat yöt on olleet siis lämpimämpiä ja päivällä lämpötila saattaa nousta jopa 20C! Että eiköhän ne siellä ala kasvamaan kohopenkissä.
Sipulit sopivat hyvin yhteen tomaattien kanssa. Tarkistan aina taulukosta sopivuudet, kun suunnittelen istutuksia. Mun taulukko on äitin kopioima jostain vanhasta kasvimaakirjasta... mutta niitä kyllä löytyy netistä hyvin nopeasti. Esimerkiksi Hyötykasviyhdistykellä on todella hieno sivu sekaviljelystä ja kasvikumppaneista. Kannattaa ehdottomasti tutustua.

Toinen kasvihuoneen penkki saa taas kurkut, paprikat ja munakoisot osakseen. Sitä en ole vielä myllertänyt valmiiksi.

Kurkut kasvaa! 

Kurkkuja on kasvamassa Bella ja Spacemaster lajikkeet. Avomaankurkkuja Diamant ja Rein. Kolme kasvia kaikkia lajikkeita, tosin yksi Diamant kupsahti... Eli yksitoista kurkkukasvia tälläkertaa. Sekä kaksi tainta viidakkokurkkua.

Ophelia munakoiso

Munakoisoista en todellakaan saanut tuota Black Beautyä itämään. Mutta Ophelia iti hienosti ja kasvaa hyvin. Niitä tulee neljä kappaletta. Paprikat oli taas hieman vaikeita saada itämään, mutta onnistuin paljon paremmin kuin viime vuonna. Niitä on kasvamassa kaksi Thoria, kaksi Marconia, yksi Pusztagold, kaksi California wonderia, kaksi Amykaa ja yksi Astor. Eli tulee ehkä noin kymmenen kappaletta paprikoita kuudesta lajikkeesta. Kaikenlaisia värejä ja eri kokoisia.
Chilejä laitan myös kurkkujen sekaan jos vaan mahtuu! Niitä on tulossa neljä kappaletta: kaksi Lombardoa ja yksi Jalastar sekä Piment.
Siinä on sitten kasvihuone täysi! Ehkä saan väliin mahtumaan basilikaa ja vähän salaattejakin. Jos ei mahdu väliin, niin laitan yhteen paljuun sitten.

Ulos syvempään isoon kohopenkkiin menevät salkopavut ja pensaspavut sekä kaalit. Kaalit ovat jo kasvamassa, pavut pitäisi kohta laittaa vessapaperin hylsyihin esikasvamaan. Mulla oli vanhoja Elisa kaalin siemeniä, jotka laitoin kaikki 20 siementä itämään, niistä tuli viisi tainta. Tosi hyvä kaali ja tykättiin paljon Skotlannissa ollessa. Toimi hyvin säilöttynä pikkelssinä.
Päätin tänä vuonna yrittää taasen kukkakaalien kasvattamista! Ei ole ennen onnistunut... Valitsin Idol ja Multi head lajikkeet, ja ne ainakin itivät ja kasvavat hyvin! Idolia on tulossa 14 (kylvin 15) ja Multi headiä 4 (kylvin 5). Saas nähdä miten käy! Nyt näyttävät hyviltä, tosin täytyy varmaankin ruveta niitä lannoittelemaan pikapuoliin... Nämä kaikki kukkakaalit ei kyllä mahdu papujen kanssa yhteen, jotta täytyy niitä levitellä muillekin palstoille.

Toinen iso kohopenkki saa sitten porkkanoita, punajuuria, palsternakkaa, sokerijuurikasta, lanttua, naurista, pillisipulia, sipulia, salaatteja, retiisiä, purjoa ja sitä kukkakaalia. Kaikkia vähän... Lantut ja nauriit on todella vanhoja siemeniä myös, että niistä en odota paljoa... mutta ei raski heittää pois, katsotaan, josko sieltä jotain nousisi.

Tein tuossa myöhäissyksyllä uuden lasagne-penkin. Laitoin laidat vanhoista heinäpaaleista ja siihen sitten vuorotellen ruskeaa ja vihreää. Tosin sitä vihreää ei ollut enää myöhään syksyllä kovinkaan paljoa... jotta penkkiin meni paljon puoliraakaa kompostia ja olkilantaa... Siihen penkkiin laitan sitten kesäkurpitsat ja ehkä muutaman herneen tai jotain sellaista.

Baby Bear kasvaa

Ja viimeinen penkki valmistui tässä varhaiskeväällä. Se on hevosen vanha heinälaatikko. Pistin sinne kunnolla puoliraakaa kompostia, olkilantaa, kanankakkaa, puutuhkaa ja uutta turvemultaa. Sinne menevät sitten melonit! Kylvin kahta lajiketta: Stellio ja Baby Bear. Molemmat itivät.. mutta jätin Stellion liian kauaksi aikaa propagaattoriin ja se homehtui!!! Voi harmi!! Olisi pitänyt heti nykäistä se sieltä pois omaan ruukkuun. Sirkkalehdethän sillä vaan oli siinä vaiheessakin, mutta tosiaan, ei olisi pitänyt jättää niitä siihen lämpöiseen ja kosteaan yhtään kauempaa kuin oli tarve. Eli nyt on sitten vaan kolme Baby Bearia - joka on oikeastaan luokiteltu kurpitsaksi. Stelliota ei ollut kuin ne neljä siementä... jotta pitää ostaa uusia, jos haluan kokeilla niitä uudelleen. Mutta jos Baby menee heinälaatikkoon, ei sinne oikeastaan mahdu enää muuta. Eli ne varsinaiset melonit pitää jättää ensi vuoteen.

Perunoita laitetaan ekaa kertaa sitten Skotlannin päivien! Tälläkertaa innostuin Kanadalaisen Grow, Fine Gardening's guide to vegetable gardening -lehden artikkelista (syksy 2014 lehti). Siinä tehtiin perunatorni. Me laitetaan perunat tornin idealla 1x1 m kehikkoon (siihen metalliseen 'komposti'-ritiläkehikkoon). Ostettiin kaksi lajiketta: Amandine ja Juliette. Täältä Ruotsista ei löydy meidän ehdottomia Skotlannin suosikkeja valitettavasti... :( Olisi ehkä pitänyt tuoda mukana varsinkin Highland Burgundy Red, joka pysyy purppuran punaisena keitettynäkin... Se on todella ihana peruna! Ja säväyttää muusina tai ranskiksina. Muutenkin Britanniassa on todella paljon enemmän perunalajikkeita... Kokeilin montaa eri lajiketta siellä ollessa, ja täytyy sanoa, että kyllä niillä on eroa! Siis lajikkeilla, jotka on jalostettu eri suuntiin (siis muussiperuna, ranskisperuna, uuniperuna, salaattiperuna...).

Lehtikaalit

Siinä ne oli ne kasvimaan penkit!
Sitten laitan lehtikaaleja (Half Tall ja Redbor) ja persiljaa kukkapenkkeihin. Ja yrttejä sinnetänne. Talvetin sitruunaverbenan, stevian, rosmariinin, pari oreganoa, curry-yrtin ja piparmintun kasvihuoneen penkkeihin upotettuna. Oreganot ja curry selvisivät aivan upeasti talvesta. Rosmariini näytti ookoolta kunnes lakastui... Stevia ja sitruunaverbena eivät ole vielä näyttäytyneet... eikä piparminttu, mutta siitä ei ole yleensä ollut huolta. Piparminttu on todella sitkeä tapaus!

Eli pitää vielä kylvää esikasvatukseen salaatit, yrtit, pavut ja herneet. Kyllä odotan innolla lämpimämpiä öitä, että saan kaikki nämä taimet kasvihuoneen viileään ja valoisaan.

Kasvihuoneen siirto

2013 kasvihuone oli siis sorapohjaisella etupihalla.

Kasvihuone budjetilla saa jatkoa! Nimittäin siirrettiin tuo budjetti-kasvihuone vähän pysyvämmälle paikalle viime keväänä. Ihan sen takia, että saatiin tilaa autoille, ja että kasvit saa vähän enemmän tilaa ja paremman alustan. Olivat siis tuossa ekassa paikassa isoissa paljuissa. Ja muuten tämä budjettikasvihuone on kestänyt nyt kaksi talvea aivan hyvin! :) Jätettiin kasvihuonemuovi päälle molempina vuosina, ekana talvena vaan otettiin ovi raameineen pois, jotta saatiin auto sisälle! Ja muovin päälle laitettiin kehikon alkuperäinen pressu. 

2013 kesällä kasvit olivat isoissa paljuissa.
Toimi aivan hyvin tämäkin

Sitten kasvihuoneen siirtoon!

Ekaksi valmisteltiin uudet koho-lämpöpenkit tulevan kasvihuoneen molemmille sivuille – eli kaksi kappaletta 450 x 50 x 30 cm (pituus, leveys, syvyys) penkkejä.

Kohopenkkien laatikot paikoillaan.
Tässä olisi kannattanut laittaa maanpeitekangas ensin
käytävälle ja sivuille, jotta olisi saanut kankaan penkkien alle
ja sitten rikkaruohot olisi pysyneet vieläkin paremmin kurissa.

Käytiin hakemassa kaupasta neljä filmivaneria (250 x 60 cm) ja neliskulmaisia tolppia. Leikattiin vanerit kahteen osaan pituussuunnassa, että siis yhdestä vanerin palasesta tuli 30 cm leveä. 

Neljästä vanerinpätkästä leikattiin 50 cm palat päätypaloiksi. Ja tolpat paloiteltiin 40 cm pitkiksi, eli 10 cm maan sisään meneviksi. Tolpanpätkiä tarvittiin kymmenen kappaletta per penkki, eli neljä kulmiin ja kuusi sivuille tuiksi.

Sitten vaan ruuvailtiin vanerit nurkkatolppiin ja yhdistettiin 250 cm ja 200 cm leikatut vanerinpätkät kahden tolpan avulla. Näin siis tehtiin isot avoimet ’laatikot’. Kannettiin ne sitten uudelle kasvihuoneen paikalle, mittailtiin tarkasti alue niin, että varmasti vanha kasvihuone mahtuisi penkkien päälle, ja lyötiin tolpat maahan. 

Tässä vaiheessa tajuttiin, että olisi ollut parempi odottaa ruuvaamisen kanssa tai sitten tehdä paremmat reiät tolpille! Siis paksujen tolppien maahan lyönti ei ollut mitenkään helppoa, vaikka laitettiin alut rautakangella. Olisi ollut parempi lyödä tolpat yksittäin ensiksi maahan, ja sitten ruuvata vanerit niihin kiinni. No, kävihän sen näinkin... jotkut tolpat irroitettiin, lyötiin kiinni ja sitten ruuvattiin uudelleen. Ja joka vanerinpalan puoleenväliin laitettiin tolppa ulkopuolelle tueksi ja ruuvattiin kiinni. Kun laatikot oli istutettu maahan, ne katettiin maanpeitekankaalla. Sen takia, että mullat pysyy paremmin laatikoissa ja että rikkaruohot ei pääse pesiytymään allaolevasta maasta penkkeihin. Ja parasta niitata se kiinni laitoihin, niin ei pääse lepsuilemaan.

Oksasilppua ekaksi! 

Olkilantaa

Lehtiä, tuhkaa, vanhaa
multaa ja uutta. 

Kunnon kastelua ja sitten
vielä olkea päälle katteeksi

Sitten vaan niitä eri kerroksia: 

Ensin laitoin oksista tehtyä silppua pohjalle, sitten olkilantaa, sitten viime vuoden lehtiä, sitten kunnon kerros viime vuoden kasvatusmultaa ja uutta turvemultaa ja väliin vähän puutuhkaakin. 

Sen jälkeen kastelin penkit oikein kunnolla ja möyhensin niitä hieman talikolla. Ja viimeksi päällystin penkit kerroksella oikein olkista lantaa (eli paljon olkea vähemmään lantaa). Olkikerros päällä auttaa penkkiä lämpenemään nopeammin, kosteus pysyy paremmin penkissä, eikä rikkaruohot pääse valtaamaan penkkiä – jos niitä nyt sattuu olemaan jossain kerroksen osassa. Ja sitten vielä kastelin penkkejä uudelleen, että olivat varmasti märät läpeensä.

Käytävälle kangasta. 

Tehtiin penkit pari viikkoa ennen itse kasvihuoneen siirtoa, jotta saivat vähän aikaa edes muhia. Ja sitten ruvettiin laittamaan paikkaa itse kasvihuoneelle. Nimittäin, jos oltaisiin ensin siirretty kasvihuone paikalleen, niin kohopenkkien teko sinne sisälle olisi ollut todella kinkkistä touhua ja varmasti olisi tullut paljon ärräpäitä... 

Ja sivuille samoin. 

Mies oli ostanut todella jykevät betoniankkurit joka nurkkaan! 

Kunnon ankkurit!! 

Pienemmilläkin olisi pärjätty, mutta kuulemma just sillon ei kaupasta löytynyt muita kun näitä jykeviä... jotta se oli sitten vaan upotettava nuo jötkylät maahan! Siinä tarvittiin lapiota ja rautakankea himpun verran. Mutta saatiin ne maahan. Ankkureiden väliin päätyihin laitettiin kunnon lankut, joihin kiinnitettiin se kasvihuonekehikko.

Niin ja ennenkuin tehtiin mitään muuta, niin levitettiin lisää maisemointikangasta kasvihuoneen käytäväksi, sivuille ja päätyihin ruohon ja rikkaruohojen kasvua estämään.  

Kunnon lankut päihin ankkureihin kiinni. 

Kun nämä kaikki esityöt oli valmiita, niin sitten lähdettiin kantamaan kehikkoa entiseltä paikaltaan uudelle kohdalle. Siinä oli vähän sumplimista, mutta onnistui! Mikään ei mennyt rikki. Ja sitten vaan mies ruuvaili kasvihuoneen kehikon kiinni ankkuripalkkeihin. Pitkille sivuille laitettiin takaisin samat lankut, mitkä oli niissä aikaisemminkin. Ja ullakolta haettiin oviraami ja sovitettiin se takaisin paikalleen. Oltiin ostettu viinirypäle kasvamaan kasvihuoneen sisälle, jotta se istutettiin ennen kehikon ja muovin kiristämistä silleen, että juuret on kasvihuoneen ulkopuolella ja itse kasvi sisällä. Laitettiin se kasvamaan huoneen pohjoisseinälle keskelle pitkää sivua. Sen pitäisi kestää kunnon talvet, jotta katsotaan miten käy!

 

Kehikon siirto ja sen laittaminen palkkeihin kiinni. 

Kasvihuoneen siirto tapahtui toukokuun keskivaiheilla, jotta saatoin sitten heti kiikuttaa esikasvatetut taimet kasvihuoneeseen kunnon valoon. 

Ja hetihän ne kurkut ja tomaatit istutin sinne. Vähän laitoin suojaa kankaalla ensimmäisiksi öiksi, mutta hyvin nuo lähtivät kasvuun ja tykkäsivät olostaan. Kurkut olivat olleet kylpyhuoneen ikkunalla, ja siinä oli ollut niin kivat oltavat, että rupesivat kukkimaan! Eli istuttelin kukkivia kurkun taimia! Aikaiseenhan niistä sitten sai kurkkuja. Kesäkurpitsatkin kukkivat ruukussa ennenkuin sain ne istutettua ulos kohopenkkiin. 

Niille ei valitettavasti sää ollut otollinen ja etanat sekä kotilot söivät raukkaparkoja sinä kesänä. Mutta kurkkuja ja tomaatteja tuli roppakaupalla! 

Aivan ihanaa, että sai tomaattimurskaa pakkaseen ja parisen kymmentä lasipurkkia suolakurkkuja. 

Laitoin osaan suolakurkkuja myös chilipaprikaa ja valkosipulia, ja niistä tuli aika ytyä tavaraa! 

Budjettikasvihuone valmiina kesään!