Klassinen peruskoulutus, á la Art2Ride

Me vaihdettiin treenityyliä tuossa viime vuonna, enkä olekkaan oikeastaan kertonut siitä paljoa mitään.

Törmäsin klassiseen peruskoulutukseen (Will Faerber, Art2Ride) viime tammikuussa. Katsoin kaikki Willin

blogivideot ja päätin aloittaa sen pojun kanssa. Aloitettiin juoksutuskoulutus helmikuussa. Eka kerroilla meni kyllä tosi kauan, ennenkuin poju rauhoittui, laski päänsä venytykseen ja rupesi työskentelemään. Parina ekana päivänä meni noin reilu tunti kokonaisuudessaan treeniin, mutta sitten siitä treeniaika alkoi pikkuhiljaa lyhenemään, kun poju tajusi homman nimen. Siitä tuli myös paljon rauhallisempi juoksuttaa sekä ratsastaa.

Ensimmäisen parin viikon aikana pitää olla todella kärsivällinen ja jaksaa odottaa, että homma alkaa toimimaan. Pitää siis pysyä rauhallisena, olla johdonmukainen, mutta samalla päättäväinen. Ja lähteä sieltä kentältä vasta silloin, kun homma toimii ja hevonen on rauhallinen sekä kuuliainen.

Toukokuussa musta rupesi tuntumaan, että jotenkin junnattiin paikallamme. Poju oli rauhallinen, venyi eteen alas... mutta jostain syystä edistystä ei vaan tapahtunut sen enempää. Mulla ei ollut hajuakaan, mikä oli vialla. Ratsastus oli myös hyvin rauhallista, ehkä oikeastaan liian rauhallista... Poju alkoi välttämään myös pohjeapuja, silloin kun sitä ei huvittanut kuunnella minua. Oltiin ihan täysin jumissa treenin kanssa.

No, ihan sattumalta samaan aikaan uusi valmentaja ilmestyi tallille antamaan demoa. Mentiin katsomaan häntä, ja tuntui puhuvan sen verran järkeä, että alettiin ottamaan häneltä tunteja. Hänhän ei ollut kyllä sitten lainkaan klassinen, pikemminkin modernit ajatukset oli hänen treeninsä takana. Ja sitten homma alkoikin toimimaan taasen Pojun kanssa. Meidät kaikki pistettiin töihin!   

Kesäkuun treeniä. Huomaa notkoselkä, lyhyt kaula,
alakaulan paksuus, mahan pömppö, takajalat kaukana takana,
ja lyhyt askel. 

Kesäkuun aikana kehityttiin todella paljon, mutta sitten tuli seinä vastaan Pojun kanssa. Tuo ei yhtäkkiä halunnutkaan enää liikkua kunnolla eteen, vastusteli tuntumaa niin paljon kuin vain suinkin voi, ja oli todella ärtynyt. Heinäkuun ekalla viikolla huomattiin yhden tunnin alussa, että liikkui myös hieman epätasaisesti. Kotidiagnoosi oli pieni rasitusvamma nivuslihaksessa. Annettiin viikko lepoa ja sitten tuotiin tuo taas pikkuhiljaa treeniin takaisin. Meidän valmentaja oli ison osan heinäkuuta poissa, jotta tuotiin Pojua itse pikkuhiljaa takaisin. Kuitenkin hänen ohjeiden mukaan.

Sitten huomasin Willin tarjouksen blogisivustollaan. Maksuttomat video kritiikit heinäkuun ajan, kunhan vaan saapi sitten julkaista ne blogi- ja Youtube sivustoillaan. No, ehdin just ja just lähettämään videon Willille. Voi kauhistus, videon lähettämisen jälkeen katsoin sitä uudelleen ja uudelleen... Ja tajusin, kuinka kamalalta se näytti! Apua, kuinka kiusallisen järkyttävän hävettävää! Seuraavaan päivään mennessä (ja kun olin katsonut videon ties kuinka monta kertaa läpi) ymmärsin, mitä oli tapahtunut keväällä, miksi tuntui siltä että poljettiin paikallamme, ja miksi uuden valmentajan menetelmät toimivat muutaman viikon ja sitten tuli se seinä vastaan.  

Yksinkertaista. Oltiin pudottu suokki-ansaan. Eli Poju oppi nopeasti, että kun pää menee alas, me kehutaan ja paine väistyy pois. Toisinsanoen, me annettiin sen laiskotella. Ratsastus oli samaa hommaa, me ei oikeastaan vaadittu siltä mitään oikeaa työtä – niin miksi se sitten olisi sitä antanutkaan. Siis tämän takia tuo toinen treenimenetelmä antoi tuloksia aluksi, koska meidät kaikki laitettiin töihin. Poju reagoi positiivisesti sen takia koska sillä oli sen verran lihaksia, että pystyi tekemään ne asiat, mitä me vaadittiin alussa. Mutta sitten homma meni liian vaativaksi sen lihaskuntoon nähden, eikä tuo enää pystynyt tekemään sitä mitä pyydettiin. Runttaamalla ei ainakaan tätä suokkia saa mihinkään kauniiseen pakettiin. Hyvä työmoraali löytyy kyllä, muttei tämmöisellä pakotustekniikalla saa mitään suokin kanssa aikaiseksi.

Tuosta ekasta videosta näin yhtäkkiä, miten karmean lyhyeksi Poju oli tullut. Kuinka onnettomalta ja ärsyyntyneeltä tuo näytti sekä kuinka paljon mun piti tehdä vain pitääkseni sen liikkeessä! Karmivaa katseltavaa. Totaalisen nöyryyttävää.

Muutos tapahtui sitten todella nopeasti: seuraavalla treenikerralla keskityin vain ja ainoastaan juoksuttamaan Pojua eteen ja eteeen, ja Kunnolla. Mies ratsasti ja pyysin häntä unohtamaan ohjat ja ratsastamaan ainoastaan Eteen. Ja sitten vihdoin tuo rupesi liikkumaan kunnolla, mikä helpotus kaikille.

Willin kritiikki pari päivää myöhemmin ei siis ollut mikään yllätys mulle. Täytyy sanoa, etten ole katsonut sitä videota sen jälkeen... Kuuntelin Willin kommentit ja tein muistiinpanoja, mutten katsellut videota silloinkaan... Siis sen verran hävetti. No, filmattiin seuraava treenikerta samana päivänä ja siitä tuli toinen video Willille. Sitä voikin sitten katsella ja kuunnella. Hymy oli kasvoilla pitkän aikaa niistä kommenteista. Ei ainakaan tarvinnut enää hävetä.  

Klippi toisesta videosta (1. elokuuta). Huomaa ero edelliseen kuvaan.
Siis selkä paremmin työssä, yläkaulan lihaksetkin näkyy, alakaula ei ole vielä kovin rento,
mutta ei läheskään niin paksu kuin aiemmin. Takajalat tulee alle ja askel on paljon suurempi.