Klassinen peruskoulutus jatkuu..

Elokuussa meidän tavoitteena oli vain pitää Poju kunnollisessa ja reippaassa tahdissa eteen-alas venyneenä. Käytännössä meidän piti aika usein juosta tuon kanssa kunnon reippaan tahdin aikaansaamiseksi sekä myös koskettaa juoksutusraipalla takaliistoon. Treenisessiot oli aika yksinkertaisia. Jos juoksutettiin: 5-10min käyntiä, sitten 10-15min ravia, suunnan vaihto ja sama toisella puolella. Ja juoksutushan ei meillä tapahdu millään pienellä ympyrällä, vaan ympyrän koko vaihtelee todella paljon session aikana, silleen ei jalkojen pitäisi rasittua mitenkään erikoisesti. Eli yleensä pysyttiin ja pysytään nykyjäänkin 20x20m ympyrällä/neliöllä, mutta toisinaan kävelytetään koko kentän ympäri (20x40m), ravataan pitkää sivua, ollaan isolla ovaalilla, mutta myös tarvittaessa sitten pienemmällä voltilla. Ratsastaessa lämmiteltiin aina liinassa ennen satulaan nousua. Lämmittely oli (ja on) sama kuin tuo juoksutus, paitsi paljon lyhyempi. Sitten treeni ratsailla oli aivan yhtä yksinkertaista: ensin käveltiin vähintään 10min välillä vaihtaen suuntaa, sitten ravia vähintään 25-30min vaihtaen suuntaa välillä. Tavoitteena oli eteen-alas venytys ja reipas kunnon tahti, eikä muuta. Pysyttiin myös isolla ovaalilla kentällä, eikä piitattu kulmista. Ei yhtään siirtymisiä, eikä mitään pysähdyksiä, ihan vaan joko kunnon käyntiä tai sitten pelkkää kunnon ravia.

Täytyy sanoa, että tämä tuotti tulosta todella nopeasti. Meidän piti kannustaa Pojua aikalailla menemään eteenpäin ensi alkuun, mutta pikkuhiljaa tuo alkoi itse liikkumaan kunnolla ilman sen kummempia ekstra-apuja. Syyskuun keskivaiheilla yhtenä päivänä se sitten tapahtui: Poju nosti selkänsä ekaa kertaa ratsailla ollessani! Vau. Mikä tunne! Kyyneleet oli silmissä. Oltiin liinattu sitä kolme päivää peräjälkeen, ja yhtäkkiä sillä olikin todella paljon enemmän voimaa askeleessa. Ja selkä nousi... maagista. Sen päivän jälkeen tiesin eron notkoselän ja ylhäällä olevan selän välillä. Justiin sitä ennen olin lähettänyt Willille kolmannen videon juoksutuksen arvioimiseksi chambonin kanssa. Will kehoitti pääasiassa juoksuttamaan siinä vaiheessa. Kuulemma auttaisi sillä hetkellä parhaiten voiman saamiseksi yläpuolen lihaksille. Ja minähän olin aivan samaa mieltä, kun justiin oltiin havaittu, mikä todella iso ero oli kolmen päivän peräjälkeisen juoksutuksen jälkeen menossa. Eli sieltä syyskuun puolesta välistä alkoi meidän koordinoidumpi treeni. Me juoksutettiin viikolla ja ratsastettiin viikonloppuna. Tämä oli siis meidän standarditreeni seuraavat kuukaudet.  

Juoksutuksesta tuli aivan yhtä monimutkaista kuin ratsastuksesta. Se vaatii saman määrän keskittymistä, havainnointia, oikeaa ajoitusta ja herkkiä toimintoja. Liina on sama kuin ohjasote (joten suuhun täytyy olla kontakti – ei mitään velttoa liinaa) ja raippa on pohjeapu. Minä tarkkailin Pojun askelia, kannustaen eteenpäin jos tuo ei astunut tarpeeksi alle (yli etujalkojen jälkien käynnissä, ja lähes etujalkojen jälkiin ravissa). Jos ei alkanut työskentelemään (eli ei venynyt eteen-alas) kunnolla, toin sen pienemmälle ympyrälle ja ajoin eteen, kun reagoi siihen venymällä eteen-alas, poistin painetta ja kävelytin tuon isommalle ympyrälle.

Lokakuu meni samalla mallilla, ja me huomattiin, miten Pojun voima kasvoi joka viikko. Seuraava video Willille oli kompilaatio meidän lokakuun hommista. Oltiin todella selkeästi edistytty aivan huimasti.

Marraskuussa ruvettiin lisäämään vähän muitakin juttuja treeniin mukaan. Aloin tekemään pohkeenväistöjä Willin ohjeiden mukaan (ulkojalka – ei vain pohje – täysin taaksepäin, sisäpohje normaalissa kohtaa, muodostaen ikäänkuin kujan liikkeelle), ja tuohan toimi todella kivasti. Pojulla oli nyt tarpeeksi lihaksia, että pystyi väistämään paljon helpommin kuin aiemmin. Ja koska mulla oli myös erilainen asenne sitä kohtaan, hommasta oli tullut helppoa. Eihän väistöt kyllä missään nimessä olleet täydellisiä, mutta paljon parempia kuin aiemmin. Keskityin tahtiin, rytmiin, venytyksen ylläpitämiseen ja omaan asentoon. Tahdin, rytmin ja venytyksen pitäisi siis olla täysin muuttumattomat. Keskityin myös siihen, että Poju oli mahdollisimman suorana, eikä taipuneena vain kaulaltaan, vaan mahdollisuuksien mukaan koko kropaltaan. Ja iso bonus oli, jos Poju sitten leijui sivullepäin.

Ruvettiin myös harrastamaan puomityöskentelyä. Eli yksi puomi maahan, jonka yli käveltiin ja sitten ravattiin. Ei muuta. Keskityttiin tahtiin, rytmiin ja venytykseen – aivan kuten pohkeenväistössä. Ja tietysti siihen, että Poju ylitti puomin sen keskikohdalta. Jos pää kohosi puomia ylitettäessä, ei lihakset olleet vielä ookoo, eli lisää harjoittelua. Vieläkään ei olla lisätty toista puomia saatikka sitten edes ajateltu puomin kohotusta. Se eteen-alas täytyy säilyä täydellisenä ensin ihan yhdellä puomilla maassa...

Ja sitten alettiin myös laukkatyöskentely. Niinkuin Will esitteli tuolla omalla kanavallaan. Eli liinassa ensin toimivaksi, ennenkuin edes ajatellaan laukkaa ratsailta. Ravi täysin hyväksi ensin, hyvä tahti ja hieno venytys, sitten lyhyt laukkapätkä (kierros, korkeintaan kaksi), ja taas ravi erinomaiseksi ennenkuin taas uusi laukkapätkä jne. Eli laukkasiirtymien välissä huolehdittiin ravi täydelliseksi.

Kuva videolta (27. lokakuuta). Selvä ero edellisiin kuviin edellisessä blogikirjoituksessa.
Poju käyttää selkäänsä enemmän, alakaula on nyt rento, kaula venyy lavasta lähtien,
ja vatsalihakset on myös pelissä. Eli siis lyhyesti sanottuna:
 Pojun yläpuolen lihakset on todella paljon voimistuneet.