Ohjasajoa

Joulukuun alussa päätin kokeilla ohjasajoa pitkästä aikaa. Oltiin jätetty se pois repertuaarista kevään ja kesän aikana, koska aina kun kokeiltiin sitä, Poju vaan veti niskansa koukkuun eikä työskennellyt lainkaan selkää käyttäen. Tämä luultavasti ravuri-ajan jäämiä.

Ennen klassisen peruskoulutuksen aloittamista me ei paljoakaan juoksutettu. Meidät oli opetettu ohjasajoon jo kauan sitten, ja kerrottu, että ohjasajo oli parempi kuin juoksutus, koska siinä kontrolli on hevosen molemmilla puolilla. Jotta me ohjasajettiin, eikä juoksutettu liinassa. Niinä aikoina ei ajateltu Pojun lyhyttä ja paksua kaulaa sen kummemmin. Tai tottakai tiedettiin, että sillä on lyhyt ja paksu kaula, muttei tajuttu, että se voisi venyä ja pidentyä oikealla treenillä. Meillä oli tosin paljon vaikeuksia saada Poju työskentelemään peräänannossa, eikä vaan ylitaipumaan ohjasajossa. Eli joko tuo oli pää pilvissä tai sitten ylitaipunut... Oli erittäin vaikeaa saada tuota tekemään mitään muuta. Yksi asia oli toisaalta iso plussa: koska Poju oli ensin opetettu ajolle, ohjasajon tekniikka oli todella helppoa. Tuo ei koskaan pelännyt pitkiä ohjia sivuilla tai peffalla, eikä ohjastajaa takana tai sivuilla. Ja kääntyminen oli todella helppoa.

Eräänä päivänä saatiin apua henkilöltä, joka näytti meille miten saataisiin Poju parempaan ja ’oikeaan muotoon’ helpommin. Niksi oli laittaa sisäohja kuolainrenkaan läpi ja klipata se kiinni juoksutusvyöhön. Ulko-ohja sitten siksakkina vyön ylimmän renkaan ja kuolainrinkulan läpi ja takaisin vyön alempaan rinkulaan kiinni... No, kokeiltiin sitä muutaman kerran. Mutta vaikka tuo sai kaulan kaarelle todella nopeasti, se taipui siis aivan liikaa. Eli saatiin Poju laitettua kivaan pikku pakettiin, kaula lyhyenä ylitaipuneella kaarella, ja kaikki vauhti liikkeestä poissa. Voin siis hyvillä mielin kertoa, että me palattiin takaisin yksinkertaiseen ’kuolainrenkaasta juoksutusvyön kautta ohjastajan käsiin’ – ohjasajoon. Enkä suosittelisi tuota edellistä venkuraa kellekään. Meillä oli vaikeuksia Pojun muodon kanssa, mutta parempi vapaampi muoto, kuin että tuo katkeaisi kaulastaan. Ja sitten viime keväänä lakattiin ohjasajamasta kokonaan ja alettiin juoksuttaa.

Nyt sitten parin kuukauden intensiivisen treenin jälkeen olin utelias, miten ohjasajo toimisi lihaksiston kehityttyä. Will oli myös ehdottanut sitä vaihteluksi treeniin. Päätin aloittaa ohjasajon chambonin kanssa ja valmistelin treenikertaa katsomalla Willin ohjasajo-videot uudestaan.  

No, olihan se vieläkin hankalaa. Poju livahti takaisin vanhoihin kuvioihin todella nopeasti. Chambon auttoi toisaalta jonkin verran asiaa. Ja aika nopsaan tajusin, että jos sisäohja tuli käteen suoraan kuolainrenkaasta (eikä siis mennyt juoksutusvyön rinkulan kautta), ja jos jätin ulko-ohjan täysin löysäksi, alkoi tuo vihdoinkin venytellä tuntumaan kunnolla ja laski päänsäkin. Eli mun täytyi käytännössä juoksuttaa tuota pitkin ohjin...

Me ollaan nyt harjoiteltu ohjasajoa vähän enemmän Pojun kanssa, ja onhan tuo hieman edistynyt. Mutta vanhat tavat kuolevat hitaasti ja on todella vaikeaa saada sitä työskentelemään kunnolla ja oikein ohjien mennessä juoksutusvyön renkaiden kautta kuolaimeen. Sen takia ohjasajetaan vieläkin tuon yksinkertaisimman ja helpoimman kaavan mukaan, ja mieluummin juoksutetaan. Juoksutustyöskentely vaatii paljon keskittymistä ja työtä, mutta ohjasajo vaatii paljon enemmän plus ekstra koordinaatiota siihen päälle, koska täytyy sumplia pitkien ohjien sekä piiskan kanssa... Yleisestihän luullaan, että juoksutus tekee hevosesta kieron ’banaanin’ (hevonen jäykistyy liinaa ja juoksuttajaa vastaan ja katsoo ulospäin), mutta käytännössä meidän Pojusta tulee ’banaani’ ohjasajossa tällähetkellä! 

Banaanipoju. Ja todella vaikeaa korjata tätä tällähetkellä ohjien mennessä juoksutusvyön kautta käsiin.
Jos otan yhtään enemmän kontaktia ohjilla, menee tuo heti kaulastaan lyhyeksi. Löysät ohjat ja poju menee banaaniksi.

Tältä näyttää parhaimmillaan työskentely molempien ohjien
mennessä juoksutusvyön kautta.

Ja toinen kuvaesimerkki ohjien mennessä juoksutusvyön kautta.

Toivottavasti näette eron edellisiin kuviin.
Tässä sisäohja tulee suoraan käteen kuolaimesta.
Ja heti käyttää paremmin selkäänsä jne. 

Ja tässä myös näkyy selvästi tuo sisäohjan suora käteentulo.
Ja miten askel on parempi, selkä jne. pelissä sekä kiva eteen-alas venyminen.
Iso kontrasti noihin ylläoleviin kuviin, jossa ohjat menee vyön kautta. 

Long-reining

One day in December I decided to try out long-reining again. We had given up on it during the spring and summer, because each time we tried, he just scrunched his neck and did not work through his back at all. This is very likely due to his first career as harness racer. In his racing photos he has his head high, and with very short and thick neck turtled back on itself.

Before we started with the classical foundation training, we did not lunge. We were taught to long-rein already long time ago and were told that it was much better for the horse than just lunging, since you have control on both sides of the horse. So, if we did work him from the ground, we did long-reining. Back then we didn’t realise the shortness of his neck, or we did know that his neck was short and thick, but didn’t realise that it could stretch… We struggled to get him working on the bit and not overbend him at the same time on the long-reins. That is, either he was very easily head high up in the air, or he was overbent… And it seemed very difficult to get anything else out of him. One thing was good though; since he was broken into harness first, he knew everything about long-reining. He was never scared or spooked about the lines or someone walking behind/to the side of him. And turning was easy.

One day we got some help from a person, who showed us how to get him into a ‘correct outline’ a lot easier. The trick was apparently to put the inside rein through the bit ring and clip it on the roller, and the outside rein in a zigzag clipped on the roller lower ring, through the bit and via a top ring on the roller to the hand… So we tried that a couple times. However, although it made his neck bend, it made it bend way too much, way too efficiently and besides that, killed all speed. So we managed to put him into a neat little package, neck in, overbend, and no speed. I am happy to tell that we then indeed very quickly returned back to the simple ‘from bit through roller/stirrups to hands’ –long-reining. And I would never recommend the other way of long-reining to anyone, it will just very easily break your horse's neck at the 3rd vertebrae and therefore produce a horse that does not work through its back. We struggled with his shape, but it was better in our opinion to be freer than broken in the neck. And then last spring we gave up with long-reining altogether and started to lunge.

But indeed now after a couple months of intensive training I was curious to see if long-reining would be different due to his topline muscle development. Also Will had suggested it as variation in our training regime. I decided to use chambon to encourage him to lower his head. In preparation I also watched all the long-reining videos from Will again.

Well, it was tricky still. He went to his old habits really quickly. Chambon helped though a bit. And I soon realised that if I kept the inside rein coming straight to my hand instead of going through the roller, and letting the outside rein be totally slack (especially easy when outside rein comes over his back instead behind his hocks), he finally started to stretch into contact and lower his head. I basically had to lunge him with long-reins…

We have now practiced long-reining a bit more with him and he has improved somewhat, but old habits die hard, and it is very difficult to get him working correctly when both sides of the long-reins go through the roller rings. Therefore we are still mainly long-reining him the simplest possible way, and prefer lunging to long-reining. Lunging needs a lot of concentration and effort, but long-reining demands even more of it, plus extra coordination with holding the reins and your whip… I also think that contrary to the common belief that lunging makes a banana out of a horse (bracing against the lunge and looking outside), it is in fact long-reining that makes our boy a banana at the moment!

A banana -moment... Use the reins too much and he shortens immediately...
Very tricky to correct the outside bend at the moment.

This is how he looks like with reins going through the roller. 

Here as well reins through roller.

And here inside rein comes straight to my hand from the bit.
You can see the difference to the two photos above.
So much better! 

And here as well inside rein comes straight to my hand from the bit.
See the difference in the stretch and the usage of his back. 

Klassinen peruskoulutus jatkuu..

Elokuussa meidän tavoitteena oli vain pitää Poju kunnollisessa ja reippaassa tahdissa eteen-alas venyneenä. Käytännössä meidän piti aika usein juosta tuon kanssa kunnon reippaan tahdin aikaansaamiseksi sekä myös koskettaa juoksutusraipalla takaliistoon. Treenisessiot oli aika yksinkertaisia. Jos juoksutettiin: 5-10min käyntiä, sitten 10-15min ravia, suunnan vaihto ja sama toisella puolella. Ja juoksutushan ei meillä tapahdu millään pienellä ympyrällä, vaan ympyrän koko vaihtelee todella paljon session aikana, silleen ei jalkojen pitäisi rasittua mitenkään erikoisesti. Eli yleensä pysyttiin ja pysytään nykyjäänkin 20x20m ympyrällä/neliöllä, mutta toisinaan kävelytetään koko kentän ympäri (20x40m), ravataan pitkää sivua, ollaan isolla ovaalilla, mutta myös tarvittaessa sitten pienemmällä voltilla. Ratsastaessa lämmiteltiin aina liinassa ennen satulaan nousua. Lämmittely oli (ja on) sama kuin tuo juoksutus, paitsi paljon lyhyempi. Sitten treeni ratsailla oli aivan yhtä yksinkertaista: ensin käveltiin vähintään 10min välillä vaihtaen suuntaa, sitten ravia vähintään 25-30min vaihtaen suuntaa välillä. Tavoitteena oli eteen-alas venytys ja reipas kunnon tahti, eikä muuta. Pysyttiin myös isolla ovaalilla kentällä, eikä piitattu kulmista. Ei yhtään siirtymisiä, eikä mitään pysähdyksiä, ihan vaan joko kunnon käyntiä tai sitten pelkkää kunnon ravia.

Täytyy sanoa, että tämä tuotti tulosta todella nopeasti. Meidän piti kannustaa Pojua aikalailla menemään eteenpäin ensi alkuun, mutta pikkuhiljaa tuo alkoi itse liikkumaan kunnolla ilman sen kummempia ekstra-apuja. Syyskuun keskivaiheilla yhtenä päivänä se sitten tapahtui: Poju nosti selkänsä ekaa kertaa ratsailla ollessani! Vau. Mikä tunne! Kyyneleet oli silmissä. Oltiin liinattu sitä kolme päivää peräjälkeen, ja yhtäkkiä sillä olikin todella paljon enemmän voimaa askeleessa. Ja selkä nousi... maagista. Sen päivän jälkeen tiesin eron notkoselän ja ylhäällä olevan selän välillä. Justiin sitä ennen olin lähettänyt Willille kolmannen videon juoksutuksen arvioimiseksi chambonin kanssa. Will kehoitti pääasiassa juoksuttamaan siinä vaiheessa. Kuulemma auttaisi sillä hetkellä parhaiten voiman saamiseksi yläpuolen lihaksille. Ja minähän olin aivan samaa mieltä, kun justiin oltiin havaittu, mikä todella iso ero oli kolmen päivän peräjälkeisen juoksutuksen jälkeen menossa. Eli sieltä syyskuun puolesta välistä alkoi meidän koordinoidumpi treeni. Me juoksutettiin viikolla ja ratsastettiin viikonloppuna. Tämä oli siis meidän standarditreeni seuraavat kuukaudet.  

Juoksutuksesta tuli aivan yhtä monimutkaista kuin ratsastuksesta. Se vaatii saman määrän keskittymistä, havainnointia, oikeaa ajoitusta ja herkkiä toimintoja. Liina on sama kuin ohjasote (joten suuhun täytyy olla kontakti – ei mitään velttoa liinaa) ja raippa on pohjeapu. Minä tarkkailin Pojun askelia, kannustaen eteenpäin jos tuo ei astunut tarpeeksi alle (yli etujalkojen jälkien käynnissä, ja lähes etujalkojen jälkiin ravissa). Jos ei alkanut työskentelemään (eli ei venynyt eteen-alas) kunnolla, toin sen pienemmälle ympyrälle ja ajoin eteen, kun reagoi siihen venymällä eteen-alas, poistin painetta ja kävelytin tuon isommalle ympyrälle.

Lokakuu meni samalla mallilla, ja me huomattiin, miten Pojun voima kasvoi joka viikko. Seuraava video Willille oli kompilaatio meidän lokakuun hommista. Oltiin todella selkeästi edistytty aivan huimasti.

Marraskuussa ruvettiin lisäämään vähän muitakin juttuja treeniin mukaan. Aloin tekemään pohkeenväistöjä Willin ohjeiden mukaan (ulkojalka – ei vain pohje – täysin taaksepäin, sisäpohje normaalissa kohtaa, muodostaen ikäänkuin kujan liikkeelle), ja tuohan toimi todella kivasti. Pojulla oli nyt tarpeeksi lihaksia, että pystyi väistämään paljon helpommin kuin aiemmin. Ja koska mulla oli myös erilainen asenne sitä kohtaan, hommasta oli tullut helppoa. Eihän väistöt kyllä missään nimessä olleet täydellisiä, mutta paljon parempia kuin aiemmin. Keskityin tahtiin, rytmiin, venytyksen ylläpitämiseen ja omaan asentoon. Tahdin, rytmin ja venytyksen pitäisi siis olla täysin muuttumattomat. Keskityin myös siihen, että Poju oli mahdollisimman suorana, eikä taipuneena vain kaulaltaan, vaan mahdollisuuksien mukaan koko kropaltaan. Ja iso bonus oli, jos Poju sitten leijui sivullepäin.

Ruvettiin myös harrastamaan puomityöskentelyä. Eli yksi puomi maahan, jonka yli käveltiin ja sitten ravattiin. Ei muuta. Keskityttiin tahtiin, rytmiin ja venytykseen – aivan kuten pohkeenväistössä. Ja tietysti siihen, että Poju ylitti puomin sen keskikohdalta. Jos pää kohosi puomia ylitettäessä, ei lihakset olleet vielä ookoo, eli lisää harjoittelua. Vieläkään ei olla lisätty toista puomia saatikka sitten edes ajateltu puomin kohotusta. Se eteen-alas täytyy säilyä täydellisenä ensin ihan yhdellä puomilla maassa...

Ja sitten alettiin myös laukkatyöskentely. Niinkuin Will esitteli tuolla omalla kanavallaan. Eli liinassa ensin toimivaksi, ennenkuin edes ajatellaan laukkaa ratsailta. Ravi täysin hyväksi ensin, hyvä tahti ja hieno venytys, sitten lyhyt laukkapätkä (kierros, korkeintaan kaksi), ja taas ravi erinomaiseksi ennenkuin taas uusi laukkapätkä jne. Eli laukkasiirtymien välissä huolehdittiin ravi täydelliseksi.

Kuva videolta (27. lokakuuta). Selvä ero edellisiin kuviin edellisessä blogikirjoituksessa.
Poju käyttää selkäänsä enemmän, alakaula on nyt rento, kaula venyy lavasta lähtien,
ja vatsalihakset on myös pelissä. Eli siis lyhyesti sanottuna:
 Pojun yläpuolen lihakset on todella paljon voimistuneet.

Classical foundation training continued..

Our first aim in August was just to keep him going forward with good pace, long and low. This meant that we had to run with him quite often and touch his hind quarters with the whip. Training sessions were simple. If we lunged, then it was some 5-10min of walking, then 10-15min of trotting, change of rein and the same thing. We kept at various circle sizes; sometimes it was nearly the whole school (20x40m), mostly 20x20m, and occasionally smaller. We very rarely stood still in the middle of a circle, on the contrary, our style is to walk or run with the horse. This way it is also easy to vary the size of the lunging circle and avoid any extra stress to the horse's feet that staying always in a small circle could bring about. If we rode, we always lunged first to warm him up. It was a shorter repeat of the above, first walking then trotting on both hands. Aim to keep the pace and ask him to stretch. Then when riding, it was just as simple: first walking for at least 10min changing rein every now and then, and then trotting for at least 25-30min changing rein at times. Aim again was to stretch long and low, and keep the pace, nothing else. We also stayed in a big oval in the school neverminding the corners. No transitions or stops, just pure walk or pure trot.

This actually improved him relatively quickly. We had to encourage him to move quite a lot at first, but gradually we did less and less. By mid September I was in tears one day when, after 3 days of only lunging, I rode and suddenly felt a new power in his stride. What happened was that he lifted his back for the first time when I was riding. Now that was a revelation! By that time I had sent a third submission to Will for evaluation of our lunging with chambon. The message from that was to keep on mainly lunging, and I agreed. I had just gotten a taster of how much better our boy was going with just 3 days of pure lunging in a row… So, there, in mid September, started our more coordinated training. We were now lunging the week and riding in the weekends. This became our standard for the coming months. (he did have a day off per week as well! And some easier lunge days in only a head collar... ;) 

Lunging became as intricate as riding, demanding the same amount of concentration, observation, timing, and actions. I kept on watching his footfalls, urging him on if he did not overtrack in walk or nearly track up in trot. If he did not start to work over his back in due time, I would bring him in a slightly smaller circle pushing him on, and when he responded with a good stretch I would release the pressure and walk him into a bigger circle.

October went in similar style, and we felt his power grow every week. Next submission to Will was a compilation of ourwork in October. The improvement was very clear alright.

In November we started to include other work into our training. This was some leg yielding while riding, pole work and the occasional canter work-out. I adopted Will’s advice to leg yielding since it was so very logical. And it did work. Our Teddybear now had enough muscle that he could yield with much more ease than he had before. And since I also had a different attitude to it, it became an easy task. By no means were the yields perfect, but they were a lot nicer than what we had done before. I kept concentrating on the pace, rhythm, maintaining stretch, and my position. And it was a bonus, if our boyo floated off sideways.

With pole work, I would set one pole down and then first walk him over it and then trot over it. Again concentrating on pace, rhythm, stretch. And of course aiming in the middle of the pole. And canter work as Will presented it; short canters, and returning to a good working trot with a stretch in between. Thus making sure that the trot works perfectly before asking for another canter transition. 

Photo from video (27th Oct). Clear difference to the preivous ones.
He uses his back more, bellymuscles are in use, lower neck muscles relaxed,
and he is stretching his neck a lot better from the shoulder.
In short, he has a lot more topline here already.

Klassinen peruskoulutus, á la Art2Ride

Me vaihdettiin treenityyliä tuossa viime vuonna, enkä olekkaan oikeastaan kertonut siitä paljoa mitään.

Törmäsin klassiseen peruskoulutukseen (Will Faerber, Art2Ride) viime tammikuussa. Katsoin kaikki Willin

blogivideot ja päätin aloittaa sen pojun kanssa. Aloitettiin juoksutuskoulutus helmikuussa. Eka kerroilla meni kyllä tosi kauan, ennenkuin poju rauhoittui, laski päänsä venytykseen ja rupesi työskentelemään. Parina ekana päivänä meni noin reilu tunti kokonaisuudessaan treeniin, mutta sitten siitä treeniaika alkoi pikkuhiljaa lyhenemään, kun poju tajusi homman nimen. Siitä tuli myös paljon rauhallisempi juoksuttaa sekä ratsastaa.

Ensimmäisen parin viikon aikana pitää olla todella kärsivällinen ja jaksaa odottaa, että homma alkaa toimimaan. Pitää siis pysyä rauhallisena, olla johdonmukainen, mutta samalla päättäväinen. Ja lähteä sieltä kentältä vasta silloin, kun homma toimii ja hevonen on rauhallinen sekä kuuliainen.

Toukokuussa musta rupesi tuntumaan, että jotenkin junnattiin paikallamme. Poju oli rauhallinen, venyi eteen alas... mutta jostain syystä edistystä ei vaan tapahtunut sen enempää. Mulla ei ollut hajuakaan, mikä oli vialla. Ratsastus oli myös hyvin rauhallista, ehkä oikeastaan liian rauhallista... Poju alkoi välttämään myös pohjeapuja, silloin kun sitä ei huvittanut kuunnella minua. Oltiin ihan täysin jumissa treenin kanssa.

No, ihan sattumalta samaan aikaan uusi valmentaja ilmestyi tallille antamaan demoa. Mentiin katsomaan häntä, ja tuntui puhuvan sen verran järkeä, että alettiin ottamaan häneltä tunteja. Hänhän ei ollut kyllä sitten lainkaan klassinen, pikemminkin modernit ajatukset oli hänen treeninsä takana. Ja sitten homma alkoikin toimimaan taasen Pojun kanssa. Meidät kaikki pistettiin töihin!   

Kesäkuun treeniä. Huomaa notkoselkä, lyhyt kaula,
alakaulan paksuus, mahan pömppö, takajalat kaukana takana,
ja lyhyt askel. 

Kesäkuun aikana kehityttiin todella paljon, mutta sitten tuli seinä vastaan Pojun kanssa. Tuo ei yhtäkkiä halunnutkaan enää liikkua kunnolla eteen, vastusteli tuntumaa niin paljon kuin vain suinkin voi, ja oli todella ärtynyt. Heinäkuun ekalla viikolla huomattiin yhden tunnin alussa, että liikkui myös hieman epätasaisesti. Kotidiagnoosi oli pieni rasitusvamma nivuslihaksessa. Annettiin viikko lepoa ja sitten tuotiin tuo taas pikkuhiljaa treeniin takaisin. Meidän valmentaja oli ison osan heinäkuuta poissa, jotta tuotiin Pojua itse pikkuhiljaa takaisin. Kuitenkin hänen ohjeiden mukaan.

Sitten huomasin Willin tarjouksen blogisivustollaan. Maksuttomat video kritiikit heinäkuun ajan, kunhan vaan saapi sitten julkaista ne blogi- ja Youtube sivustoillaan. No, ehdin just ja just lähettämään videon Willille. Voi kauhistus, videon lähettämisen jälkeen katsoin sitä uudelleen ja uudelleen... Ja tajusin, kuinka kamalalta se näytti! Apua, kuinka kiusallisen järkyttävän hävettävää! Seuraavaan päivään mennessä (ja kun olin katsonut videon ties kuinka monta kertaa läpi) ymmärsin, mitä oli tapahtunut keväällä, miksi tuntui siltä että poljettiin paikallamme, ja miksi uuden valmentajan menetelmät toimivat muutaman viikon ja sitten tuli se seinä vastaan.  

Yksinkertaista. Oltiin pudottu suokki-ansaan. Eli Poju oppi nopeasti, että kun pää menee alas, me kehutaan ja paine väistyy pois. Toisinsanoen, me annettiin sen laiskotella. Ratsastus oli samaa hommaa, me ei oikeastaan vaadittu siltä mitään oikeaa työtä – niin miksi se sitten olisi sitä antanutkaan. Siis tämän takia tuo toinen treenimenetelmä antoi tuloksia aluksi, koska meidät kaikki laitettiin töihin. Poju reagoi positiivisesti sen takia koska sillä oli sen verran lihaksia, että pystyi tekemään ne asiat, mitä me vaadittiin alussa. Mutta sitten homma meni liian vaativaksi sen lihaskuntoon nähden, eikä tuo enää pystynyt tekemään sitä mitä pyydettiin. Runttaamalla ei ainakaan tätä suokkia saa mihinkään kauniiseen pakettiin. Hyvä työmoraali löytyy kyllä, muttei tämmöisellä pakotustekniikalla saa mitään suokin kanssa aikaiseksi.

Tuosta ekasta videosta näin yhtäkkiä, miten karmean lyhyeksi Poju oli tullut. Kuinka onnettomalta ja ärsyyntyneeltä tuo näytti sekä kuinka paljon mun piti tehdä vain pitääkseni sen liikkeessä! Karmivaa katseltavaa. Totaalisen nöyryyttävää.

Muutos tapahtui sitten todella nopeasti: seuraavalla treenikerralla keskityin vain ja ainoastaan juoksuttamaan Pojua eteen ja eteeen, ja Kunnolla. Mies ratsasti ja pyysin häntä unohtamaan ohjat ja ratsastamaan ainoastaan Eteen. Ja sitten vihdoin tuo rupesi liikkumaan kunnolla, mikä helpotus kaikille.

Willin kritiikki pari päivää myöhemmin ei siis ollut mikään yllätys mulle. Täytyy sanoa, etten ole katsonut sitä videota sen jälkeen... Kuuntelin Willin kommentit ja tein muistiinpanoja, mutten katsellut videota silloinkaan... Siis sen verran hävetti. No, filmattiin seuraava treenikerta samana päivänä ja siitä tuli toinen video Willille. Sitä voikin sitten katsella ja kuunnella. Hymy oli kasvoilla pitkän aikaa niistä kommenteista. Ei ainakaan tarvinnut enää hävetä.  

Klippi toisesta videosta (1. elokuuta). Huomaa ero edelliseen kuvaan.
Siis selkä paremmin työssä, yläkaulan lihaksetkin näkyy, alakaula ei ole vielä kovin rento,
mutta ei läheskään niin paksu kuin aiemmin. Takajalat tulee alle ja askel on paljon suurempi. 

Classical foundation training

Well, I haven’t really told much about the training style we adopted last year with our teddybear of a Finnhorse.

We discovered the classical foundation training by Will Faerber at Art2Ride in January last year and after watching all of the then available blog videos from Will, decided to go for it with our big pony. Started with lunging in February and boy, didn’t it take a while for our chap to calm down and get to business. But he did eventually and started to stretch and lower his head. First day we worked in total somewhat over an hour, next day the same, but then slowly things started to click with him and he gave us work sooner and sooner. He also became a lot calmer.

During the first couple weeks one has to be really patient and wait for things to start happening. One has to remain calm, consistent, but firm at the same time. And leave the arena only after the horse is calm and observant to you.

In May I thought that we had somehow stalled with our progress. The horse was calm, put his head low… but somehow nothing happened. I had no idea what was wrong. Riding was also calm, but maybe too calm… He started to avoid my leg when he didn’t feel like listening to it.

We were seriously in the jam-jar so to say.

Well, by chance a new trainer arrived to do a demo at the yard. We came to watch and listen if he would be anything for us. And he did seem to be it. So, we started to take lessons. And suddenly things started working again. We were put to work.

Lesson in early June. Notice dipped back, short neck,
thick underneck, hanging belly and short stride.

The progress was notable in June, but then we started to get into difficulties with our Teddybear. He became reluctant to move, resisted contact as much as possible and was just very unhappy chap indeed. He was also a little bit unlevel, and we self-diagnosed a grade one groin injury. Rest for a week and then we started to gradually bring him back to training. At that time in July the trainer was away as well, so we did not have any lessons for the remainder of the month.

Then I noticed the offer Will had put up in his blog page. Free video evaluations during July, provided he could use them in his blog. Deadline was 1^st of August. I just and just made it.

Oh my, after I sent my submission, I kept on watching the video over and over again. And it dawned on me there and then how horrible it all looked! Oh hellsbells, how embarrassing! By the next day (and god knows how many times I watched that video) I had realised what had happened in the spring and why we seemed to have dropped into the jam-pot and why the new trainer’s methods worked for some weeks and then not…

It was simple. We had fallen into the Finnhorse-trap. They are smart. Our boy had pretty quickly learned that lowering of the head will mean that we take off the pressure and praise him. In other words, we let him slouch. Ridden work was the same, we did not really push him at all. This is why the other training method worked at first, because we were put to work. He responded positively, because he had enough muscle for the work for the first couple weeks, but then it became too much for him too soon, and he couldn’t do it anymore. Finnhorses don’t respond well to being pushed and crunched and put into a package with hard riding. They have good work morale and they do try to please you, but you don’t get too far by bullying them.

From the first video submission I suddenly saw how horribly short he had become. How unhappy he looked and how much I had to do to just keep him going! Appalling. Totally humiliating.

Change came swiftly: next training session was on the lunge and forward and forward, Properly. Husband rode and I told him to forget the reins, just make him go Forward. And then he did finally start moving properly, and what a relief for him and us.

Will’s critique a couple days later was then no surprise to me. I have to say that I have not watched the video since… I was listening to Will’s comments and making notes, but not watching… I was and am that embarrassed. Well, we filmed the next training session, and that became our second submission. Now that one I can watch and listen again. I couldn’t stop smiling for a long while. :) 

A still from our second submission (1st Aug). Notice how stride is longer already,
lower neck still not totally relaxed, but upper neck muscles are already being used
and he is starting to stretch, and back is starting to work. 

New Year

New year, new tricks?

Well, we’ll see if I will manage to be a bit more of an active blogger in the future.

There are several reasons behind the break; new training routine with our big pony, and an actual paying job for a couple months.

Could start blogging about the training next. 

Uusi vuosi

Uusi vuosi, uudet kujeet?

No, katsotaan, jospa saisi enemmän kirjoittelua aikaiseksi.

Taukoa on tullut aika monen ’syyn’ takia; uusi treenirutiini pojun kanssa sekä parin kuun työpesti, josta sai ihan palkkaakin.

Voisipa sitä vähän valaista pojun treeniä tässä seuraavien postien aikana.