Miksi me juoksutetaan niin kamalan paljon?

Moni ehkä miettii, että miksi ihmeessä me oikeastaan juoksutetaan niin paljon? Ja tosiaan, miksi juoksutetaan, eikä ohjasajeta? Ajattelin tässä kirjoittaa syitä miksi me tehdään näin ja mikä on tämän meidän touhun lopullisena tavoitteena. Tottakait se on sitten kaikki Art2Ride…  

Kuten kirjoitin aiemmin, me opittiin ohjasajamaan yli vuosikymmen sitten ja pidettiin sitä parempana kuin juoksutusta, koska siinä on kontrolli hevosen molemmin puolin. Taidettiin tosiaan juoksuttaa meidän vanhapoika Jackiä vain kerran pari. Tottakai aloitettiin ohjasajamaan myös meidän uutta Pojua täällä Ruotsissa. Mutta, se ei koskaan toiminut hyvin... ja kuten olen kertonut aiemmassa ohjasajo –postauksessa, tämä on Pojun ex-ravuritaustan syytä. Kun löysin Art2Ride’n lähes kaksi vuotta sitten, vaihdettiin ohjasajo sitten juoksutukseksi. Täytyy sanoa, että saadaan sillä paljon enemmän hyvää työskentelyä aikaiseksi. Ohjasajo on siis jäänyt taka-alalle ihan sen takia, kun se vaatii vielä todella paljon työskentelyä, että siitä saataisiin hyvä treenimuoto Pojulle.

Mulle juoksutus on ratsastusta maastakäsin, mutta siis ilman ratsastajan painoa hevosen selässä.

Se vaatii yhtä paljon keskittymiskykyä ja koordinaatiota kuin ratsastus. Koska en pidä hevosta pienellä voltilla koko ajan, vaan käytän joskus jopa koko kenttää, voin juoksuttaa paljon kauemmin kuin perinteisesti juoksuttamalla. Eli siis hevosen jalat eivät rasitu liikaa tällätavoin juoksuttaessa. Päinvastoin, jalat rasittuvat vähemmän tällätavoin juoksuttaessa kuin ratsastettaessa, koska hevosen selässä ei ole ratsastajan painoa. Siis sen sijasta, että pysyisin liikkumatta keskellä ympyrää, kävelen (useimmiten) Pojun kanssa. Voin siis kävellä myös ovaalia tai kantikasta uraa tai koko kenttää, jos haluan.

Juoksuttaessa pidän tuntuman Pojuun liinan kautta (kuten ohjat ratsastettaessa) ja käytän juoksutusraippaa pohjeapuna. Eli liinan ei saisi olla löysänä ja Pojun pitäisi ottaa ns. kuolainkontakti.

Tavoitteena juoksuttamisella on tietysti Pojun yläpuolen lihasten (selkä, yläkaula ja vatsa) kuntouttaminen ja kehittäminen. Optimaalinen kehon muoto tähän on pään ja kaulan eteen ja alas muoto. Eli, Pojun pitäisi kurkottaa alas maahan ja eteenpäin nenällään. Mitä alempi nenän asento sen parempi. Tämä kehon muoto tukee selkää ja sallii näiden lihasten työskentelemisen ja rentoutumisen – eli siis lihakset eivät ole koko ajan käytössä jäykästi.

Monet sanovat, että tällainen juoksutus (ja ratsastus) tekee hevosen pysyvästi etupainoiseksi, eikä päätä enää saa sieltä ylös ja hevosta kootuksi. Ja näin käy toki, jos annat hevosen laiskotella, etkä pyydä siltä kunnon työtä sen ollessa eteen ja alas muodossa. Kunnon työllä tarkoitan sitä, että hevonen liikkuu eteen takaa astuen kunnolla kehonsa alle hyvässä temmossa ja rytmissä. Silloin hevosen lihakset kehittyvät ja edistystä tapahtuu. Tämä on se optimaalinen tapa työstää hevosta, jolla ei ole vielä yläpuolen lihaksia. Kun hevonen on kehittänyt yläpuolen lihaksia ja pystyy pitämään hyvän rytmin eri askellajeissa eteen-alas muodossa, voit ruveta pyytämään korkeampaa pään muotoa ratsastaessa. Aina kuitenkin palaten siihen eteen-alas muotoon, kun hevonen ei enää jaksa kantaa sua siinä korkeammassa pään asennossa.

Eli siis, päätavoitteena ei ole todellakaan pitää hevosta aina ja jatkuvasti siinä eteen-alas muodossa... tämä on vain yläpuolen lihasten kehittämisen apuväline. Jotta siis hevonen pystyisi työskentelemään yläpuolen lihasten avulla myös siinä pään korkeammassa muodossa. Käväiseppä katsomassa neljättä Amberin ja Legolaksen treenivideota, tähän siis minäkin tähtään. Kun siis hevonen ei enää jaksa pitää yllä hyvää ja rytmikästä tempoa askellajissa pää korkeammalla, palataan siihen eteen-alas muotoon. Eteen-alas työskentely vähenee siis pikkuhiljaa ajan myötä, mutta siihen palataan aina rentouttamaan lihaksia kovemman työskentelyn jälkeen. On myös suositeltavaa aloittaa sessiot aina eteen-alas verryttelyllä, koska se lämmittelee lihakset hyvin ennen vaativampaa työtä.

En tajunnut tässä 2013 kesäkuussa, että Pojun selkä oli notkolla,

ei käyttänyt vatsalihaksiaan ja liikkui eteenpäin lavastaan,

eli oli täysin etupainoinen... Nopeasti vilkaistuna

tämä kuva saattaa siis näyttää hyvältä,

mutta kun sitä katsoo kriittisemmin huomaa,

ettei yläpuolen lihakset ole käytössä,

eikä Poju ole peräänannossa. 

Ero notkoselkäisen ja selkäänsä käyttävän hevosen välillä on erittäin selvä. Jokainen pystyy näkemään sen, kunhan vaan tietää mitä katsoa ja havainnoida hevosesta ja sen liikkeestä. Kun hevonen laskee päänsä liikkuessaan, alat näkemään selkälihasten liikkeen käytännössä satulan takana. Hevonen myös astuu automaattisesti paremmin alleen kun pää on alhaalla kuin silloin kun se on ylhäällä. Alakaulan lihakset rentoutuu ja yläkaulan lihakset tulee näkyville. Myöhemmin nämä yläkaulan lihakset tulevat aina vaan selkeämmiksi. Ja jossain vaiheessa myös vatsalihasten liike alkaa olla näkyvää (vatsalihasten linja näkyy hevosen kyljessä). 

Tässä mennään selkää ja yläpuolen lihaksia käyttäen syyskuussa 2014.

Kaikki like ei tule vielä takaa, mutta ollaan menossa oikeaan suuntaan.

Ja kokoaminen on ehkä vuoden päässä.  

Se, minkä huomasin heti ensimmäiseksi eteen-alas työn alussa (melkein puolitoista vuotta sitten) oli se, että Poju ei enää raahannut takajalkojaan vaan nosti ne ylös ja sitten laski alas… ja tämä muutos tapahtui heti välittömästi.

Noin 6 viikon kuluttua systemaattisen eteen-alas treenin jälkeen seuraava iso muutos oli se, että Poju nosti selkänsä ylös kun ratsastin. Eli meni noin kauan ennenkuin sen lihaksisto oli treenaantunut niin paljon, että jaksoi kantaa mua selässään kunnolla. Se olikin todella suuri ’ahaa’-elämys. Ja homma oli selvä mulle, tää treeni tuotti todellakin konkreettista tulosta!

Entäs sitten tämä ajatus, että hevonen on etupainoinen, kun sitä treenaa eteen-alas muodossa.

Niinpä, jos treenaisin tuota millään muulla keinolla olisi se vieläkin etupainoinen... Tällätavoin saan sen jossain vaiheessa pois etupainoisuudesta kun treenaan noita yläpuolen lihaksia optimaalisesti. Kun sillä on tarpeeksi lihaksia, tai kun lihaksisto on tarpeeksi vahva, alkaa tuo nostamaan itsensä ns. ’sään yli’ ja siten automaattisesti vapauttaa etupuolensa. Mutta tämä siis tarvitsee todella paljon lihastreeniä. Willin mukaan siihen menee yksi-kaksi vuotta systemaattisessa treenissä ja tietysti ilman mitään takapakkeja loukkaantumisten muodossa. Noin vuosi menee siinä, että lihaksia treenataan lähinnä eteen-alas muodossa ja toinen vuosi todellisen kokoamisen saavuttamiseen. Koska meillä meni reilu puoli vuotta lihasrevähtymän kuntouttamiseen, ollaan me vieläkin tuon ensimmäisen vuoden lihastreenissä.

Ja tosiaan, valitettavasti hevonen on etupainoinen automaattisesti, jos se ei käytä yläpuolen lihaksia eteenpäin menemiseen. Hevonen voi näyttää hienolta ja siltä, että on kivassa muodossa, mutta jos selkä, vatsa ja yläkaula ei työskentele, homma ei ole sitä miltä se vaikuttaa... ja hevonen kulkee eteenpäin lavoillaan.

Olen havainnut juoksutuslämmittelyn todella hyödylliseksi. Eteen-alas juoksutus ennen ratsastusta lämmittelee Pojun selän kivasti ilman mun painoa. Sitten, kun nousen selkään, ratsastus on todella paljon helpompaa ja voin aloittaa työskentelyn heti. Kaikki on tyytyväisempiä! :D Pojun voi ratsastaa ilman juoksutusta, mutta on kuitenkin paljon parempi jos lämmittely tehdään liinassa.

Ainoat juoksutusavut, joita käytän ovat chambon ja sivuohjat. Chambon on ollut erittäin tärkeä uudelleenkoulutusapu entisen ravurin kanssa, joka on tottunut juoksemaan pää ylhäällä ja kaula sisään vedettynä. Sivuohjien kanssa pitää tosiaan sitten olla tarkka, että ne on tarpeeksi pitkät siihen eteen-alas venytykseen. Meidän täytyi lisätä reikiä ohjiin... Ollaan käytetty lähinnä chambonia, mutta nyt ihan viime viikon aikana olen ruvennut käyttämään enemmän sivuohjia. Sen olen huomannut, että niihin pitää tottua myös Pojun. Eli ei heti venynyt niiden kanssa, siinä meni ehkä kerta pari, ennenkuin rupesi ottamaan kunnolla kontaktia niihin. Pitää olla kaikessa kärsivällinen, rauhallinen ja systemaattinen.