Uusi tuttavuus

Pöly käveli meidän elämään. 

No, tiistaina Pojun kuoleman jälkeen mulle tuli kotona aivan hirveä paniikki. Siis paniikki siitä, ettei ollut enää hevosta. Hirveä ajatus, ettei siellä karsinassa olisi ketään odottamassa...
Ei voi mitään, tunnustan että katsoin heti hevosnetistä myytävänä olevia suomenhevosia. Ajattelin, että ei siinä ole mitään pahaa, jos nyt vaan katson lieneekö Ruotsissa yhtään suokkia myytävänä... ajattelin, että tuskin niitä nyt on... No, oli kaksi. Mietin vähän aikaa... vanhemmat valistivat, että anna olla ja sure ensin tämä hevonen... osta sitten myöhemmin uusi... voithan sitä autella tallilla muita hevosten kanssa... Niin, hyvät neuvot. Mutta mulla oli paniikki. En osaa olla ilman hevosta! Eli kirjoitin lähimmälle myyjälle. Odottelin muutaman päivän. Ei mitään kuulunut. Katselin Suomestakin hevosia...
Sitten seuraavalla viikolla kirjoitin sille toiselle myyjälle Ruotsissa. Olin jahkaillut sen kanssa, koska se hevonen oli niin kaukana, että käytännössä oli Tanskassa... ;) Eli Ystadissa. Sinne ei ihan noin vain lähdetty katselemaan. Ja mietin sitä, että samalla hinnalla voisi lähteä Suomesta hevonen... Mutta loppujen lopuksi kirjoitin Ystadiin, kun se nyt kuitenkin oli samassa maassa. Vastaus tuli heti! Ja sain videolinkkejä Youtubiin. Niitä syynäsin kauan... Kyllä osasi liikkua, vaikka oli aika tiukasti ratsastettu... Oli mulle sopiva kokokin, mies ehkä olisi halunnut vähän isomman. Nuorikin oli. Pari päivää mietin, mitä teen. Menenkö katsomaan vai en. Sitten kerran tallille mennessä (pari päivää olin ollut kotona, mutta sitten uskaltauduin tallille itkemään kaikkien kanssa... ja sitten olin siellä aika usein auttamassa aamutoimissa) ajattelin, että mitä tekisin, jos en pelkäisi mitään. Vastaus oli selvä: menisin heti sitä katsomaan ja kokeilemaan. Kun olin päässyt takaisin kotiin, katsoin lennot, kysyin, milloin myyjälle sopisi... ja varasin lennot heti seuraavaksi perjantaiksi (eli pari päivää myöhemmäksi!).

Katselin Youtuben videoita taas uudelleen ja uudelleen... Ajattelin, että jos tämän kanssa klikkaa käytännössä, eikä mitään suuria miinuspisteitä tule, niin se lähtee mun mukaan. Liikkuu tarpeeksi hyvin ja kaikki askellajit onnistuu.

Ai että venyi hienosti ihan vähän ajan kuluessa. 

Lensin sitten perjantaina Malmön kentälle, josta myyjä sitten tuli mut hakemaan. Meillä juttu lensi heti, huolimatta hänen paksusta Småland-Skåne aksentista josta ymmärsin välillä vain puolet! Pöly oli pienessä kolmen hevosen tallissa. Sieltä se haettiin pihattotarhasta kavereidensa luota talliin. Oli ystävällinen eikä piitannut siitä, että kaverit jäi ulos. Laitettiin kuntoon sen seistessä rauhallisesti karsinassaan ihan irti heinää vähän mutustellen. Ei tuntunut olevan mitään normaalista poikkeavaa käytöstä. Iso rintakehä sillä oli! Ja se oli paljasjaloin... No, päätettiin, että minä ensiksi vähän juoksutan sitä, sitten myyjä ratsastaa, ja sitten minä. Juoksutus sujui ok. Myyjä ratsasti niinkuin netissä oli näkynyt, tiukalla tuntumalla. Mutta kaikki sujui. Laukka oli tosin erittäin vaikeaa, kun niitä lihaksia ei ollut selässä jne. Myyjällä ei ollut ollut aikaa tai voimia ratsastaa Pölyä lähes vuoteen kunnolla, kun hänen elämäntilanteensa oli muuttunut täysin. Sen takia selkälihaksia ei ollut, mahalihakset rotkotti ja alakaula oli valloillaan... Tai ehkä alakaula olisi ollut yhtä paksu muutenkin, koska myyjä ratsasti sen verran tiukalla tuntumalla.

Tykkäsi ja rentoutui samaan tahtiin mun kanssa.

Minun vuoro sitten...(täällä mun testiratsastus) Nousin selkään ja meinasin mennä paniikkiin heti! Herranjestas, miten erilainen!! APUA! Käynti tuntui lähes holtittomalta ja tarvitsin tosiaan kaiken itsehillinnän rauhoittakseni itseni, jotta hevonen pysyisi myös rauhallisena. Pölykin säpsähti ensin uutta ratsastajaa... Eli me molemmat oltiin valppaina. No, sitten käveltiin ja käveltiin ja käveltiin... ;) Ajattelin, että kävelen niin kauan, että tuntuu hyvältä ja uskallan ravata. Meni varmaan 15 minuuttia. Mutta Pöly oli todella hyvä. Se myös rauhoittui ja alkoi myös venyä eteen alas aika mallikelpoisesti. Hieno iso askel, vaikka tuntuikin todella holtittomalta, koska selkälihaksia ei ollut koordinoimassa hommaa. Olin todella tyytyväinen Pölyyn; se reagoi herkistä avuista, painoon ja istuntaan. Pysähtyi vatsalihaksilla. Hyvin opetettu, ainoa juttu oli se tiukka käsillä ratsastus. Nyt minä ratsastin aivan eri tyylillä, ja Pöly reagoi siihen erittäin hyvin. Viisas hevonen, oppii nopeasti, ajattelin. ;)

Ravi sitten hoitui myös samanlailla, ensiksi oli pää ylhäällä hoipperoimista, mutta alkoi sitten myös venymään välillä... Kiva homma. Laukkaa pyysin ihan vaan parin noston verran, koska näin jo aiemmin päältäpäin, ettei tuolla ole tarpeeksi lihaksia laukkaan pitkään aikaan. Nousihan se muutaman kokeilukerran jälkeen molemmilla puolilla. Eli yrittää tosissaan, vaikkei oikeastaan ole rahkeita. Hieno homma.

Mun naama sanoo kaiken: Tämä lähtee mun mukaan! 

Nousin selästä, ja totesin myyjälle:"Minä mielelläni ostaisin Pölyn, jos sinä vaan haluat myydä sen minulle." Myyjällä meni vähän pasmat sekaisin... koska siis päätin asian niin nopeasti. En tarvinnut harkinta aikaa, neuvotella miehen kanssa tai uutta katsantoaikaa. Se oli mulle selvä peli, Pöly sopi mulle. Tallissa ehdotin, että myyjä voisi soittaa ell nyt heti ja kysyä, milloin pääsisi tekemään ostotarkastuksen... Silloin myyjälle tosiaan kilahti päähän, että minä siis ihan tosissani haluan nyt heti ostaa Pölyn. :D Meni vähän aikaa, ennenkun tuon ajatukset selkenivät ja löytyi se ell numero., Aika löytyi parin päivän päästä. Kysyin, onko myyjällä sattumoin ostosopimuspapereita... no, sattui olemaan. Niitä kirjoittaessa tuli tippa silmään kyllä molemmilla... Siis kun tämä myyntihomma konkretisoitui. Varmaan oli hänelle helpotus ja suru ihan samaan aikaan, että nyt löytyi ostaja. Minä taas myötäelin myyjän kanssa ja olin toisaalta todella iloinen, että uusi hevonen löytyi. Myöhemmin sain tietää, että Pöly oli ollut myytävänä melkein vuoden päivät... ja että siellä oli käynyt vaikka minkälaista sakkia tuota katsomassa. Ei ihme, että myyjällä meni vähän pasmat sekaisin ja itkukin tuli, kun meikä noin vaan vajaan viikon sisällä otti yhteyttä, tuli lentäen, oli tapeeksi hyvä hevoselle ja osti sen... ;) No, sopimukset tehtiin ja kaikesta sovittiin. Sitten Pöly ulos, lannanluontia, heinän vientiä, vesiastioiden täyttöä... Lähdin vielä mukaan toiselle tallille, jossa myyjän toinen hevonen oli ja autoin hoitamaan tallihommat sielläkin. Meillä oli ihan kivaa kahdestaan... ennen lentokentälle menoa ehdittiin vielä käydä ajamassa kauniimman reitin kautta ja kävellä meren rannalla.
Lentokentällä lentoa odotellessa lähti pari tekstiviestiä... miehelle, tallinomistajalle ja hyvälle ystävälle... :) Tippa tuli linssiin silloinkin ihan huomaamattomasti. Mulla oli taas hevonen!
Kaikki järjestyi, ja Pöly saapui meille kymmeneltä illalla 20. toukokuuta. Uusi vaihe elämässä oli alkanut meille kaikille. :)

Mies ja Pöly. 

Sateenkaaren tuolle puolen

Parhaan kaverinsa kanssa ulkona.

Ei tullut suomennettua tuota kuolinviestiä keväältä... Ihan hyvä kun englanniksi sai sen kirjoitettua. Mutta tässäpä noin tiivistettynä suomeksikin, mitä oikein tapahtui meidän isolle nallekarhulle.

Kaikki näytti olevan hyvin perjantaina 24. huhtikuuta, kun tultiin tallille. Mutta heti kun Poju oli sisällä karsinassa, alkoi se kuopimaan petiään, potkimaan mahaansa ja piehtaroi! No, ei muutakun heti ulos kävelemään ja soitettiin eläinlääkärille. Ell tuli ja tutki edestä ja takaa. Ei huomannut mitään, joten antoi kipulääkettä ja ohjeet jatkaa kävelytystä jos tuo rupeaisi rauhattomaksi. No, pari tuntia meni suht ok, mutta sitten alkoi olla siis rauhaton ja kivuliaan oloinen. Vietiin ulos ja tuotiin välillä sisään. Ei tuntunut paranevan, vaikka ilmaa tuli ulos ja välillä vähän kakkaakin... Soitettiin keskiyön jälkeen päivystävälle, joka kehoitti odottamaan ja katsomaan puolisen tuntia. No, eihän mikään muuttunut kuin ehkä pahemmaksi, jotta soitettiin sitten uudestaan. Ell tuli kello kaksi aamulla opiskelijoiden kera. Silloin ressukka oli niin kipeä, ettei se halunnut pysähtyä enää... oltiin kävelytetty sitä siinä vaiheessa jatkuvasti parisen tuntia miehen kanssa, ja aina kun yritettiin viedä se karsinaan, ei tuo halunnut pysyä siellä... No, tutkittiin taas edestä ja takaa. Ei löytänyt mitään. Antoi kipulääkkeen ja sanoi, ettei voinut tehdä muuta ja oli jo lähdössä pois, kun päästin Pojun irti karsinassa. Se vetäisi itsensä heti kyljelleen ja ähki kivuissaan... sitä oli todella vaikea katsella... :( Onneksi ell kääntyi siinä vaiheessa takaisin ja totesi että nyt ei ole homma oikein, lääkkeen olisi pitänyt tehota. Soitti klinikalle ja sieltä tuli kehoitus tuoda Poju sinne heti. Onneksi ell ja opiskelijat jäivät auttamaan ja varmistamaan, että saatiin Poju traikkuun. Nimittäin sitä oli todella vaikea saada ylös... Luultavasti siinä vaiheessa kun oltiin saatu traikku valmiiksi oli kipulääkitys hieman auttanut ja tuo oli todella väsynyt yön kivuista ja kävelyistä. Mutta onneksi saatiin se heivaamalla vihdoin ylös ja sittenhän tuo käveli traikkuun ihan helposti. Ja onneksi yliopistollinen hevosklinikka on tuossa 30 min ajomatkan päässä! Siellä oltiin viideltä aamulla. Poju oli jotenkin virkistynyt matkan aikana ja käyttäytyi hienosti klinikalla. Tutkittiin taas edestä ja takaa. Tälläkertaa päivystävä klinikan ell vihdoin tunsi jotain suolessa... Vaihtoehdot oli odottaa ja katsoa tai leikata heti. Me sanottiin, että leikatkaa. Kotona oltiin sitten vihdoin seitsemän maissa aamulla...

Kaikki tykkäsivät Uskosta, mutta tässä rakkain tyttökaveri. 

Leikkaus meni todella nappiin ja kirurgi soitteli kello 11 aamulla. Siellä oli ollut suoli kiertynyt kerran itsensä ja kerran toisen osan yli. Ei olisi ollut hengissä kauaa ilman leikkausta. Kaasua vain suolessa, suoli näytti muuten täysin hyvältä. Heräsi 4-5 tunnin päästä ja oli kriittinen mutta ok. Yö oli hieman kivulias, mutta oli paremmassa kunnossa sitten taas sunnuntaina. Ja sama taas illalla ja yöllä kipuja, mutta maanantaina päivällä taas ok. Päästiin katsomaan tuota maanantaina iltapäivällä (viikonloppuna ei ole vierailuaikoja...). Silloin oli kakannut justiinsa ja söi hieman siiloheinääkin. Oli kiva nähdä. Hieman oli optimistisempi olo. Mutta sitten tiistaiaamuna tuli se soitto. Olin justiinsa sillon minuutin ulkona kun soittivat mulle kotiin... Ja kun soitin takaisin, oli numero varattu... eli tiesin, että soittivat miehelle töihin. Ja arvasin miksi - eivät ne muuten olisi soitelleet noin aamutuimaan. Mies soittikin sitten. Yöllä/aamulla oli noussut todella korkea kuume ja Poju oli nyt erittäin kivulias - oli tipassa koko ajan, mutta lääkitys ei auttanut. Nyt ei ollut muuta tehtävissä kun päästää se pois. Mies ehti käydä sanomassa hyvästit, kun työpaikkansa on siinä klinikan kupeessa, minä sanoin, että älkää antako sen kärsiä yhtään kauempaa - eli en lähtenyt ajamaan itse klinikalle (siinä olisi mennyt ainakin puoli tuntia...). Se päivä meni itkiessä... ja monta seuraavaakin.

Vihreillä laitumilla... 

Tekivät ruumiinavauksen, ja sieltä tuli tietoa sitten myöhemmin varsinaisesta kuolemaan johtaneesta syystä: mahalaukku ei kestänyt... Kuulemma erittäin harvinaista. Huuhtelivat sitä säännöllisesti klinikalla, mutta se ei ollut auttanut. Suoli siis toimi ok, mutta mahalaukku ei. Mitään ei siis olisi ollut tehtävissä. Katselin Pojun videoita sen jälkeen silmä tarkkana monta monta kertaa... yritin nähdä, oliko se kipeä ennen tuota koliikkipäivää... filmiä oli ihan siltä edelliseltä päivältäkin. Mutta ei näkykyt yhtään mitään tavallisesta poikkeavaa. Ei ollut ollut ärtyisä, hidas, jäykkä... ei mitään, mikä olisi jotenkin viitannut mahavaivoihin. Oikeastaan todella hyvä, että oli niin paljon videota, ainakin voin siten varmistaa, ettei me missattu mitään oireita. Kun ei ollut mitään oireita ennen tuota perjantai iltapäivää. Se tuli ihan kuin salama kirkkaalta taivaalta se koliikki. Aamulla oli ok, oli syönyt kaikki, oli kakannut normaalisti, käveli normaalisti ulos, söi normaalisti lounasheinät... ei näyttänyt olevan mitenkään erilainen tarhassa kuulemma. Ainoa syy on oltava se, että Pojuparka söi jotain sopimatonta tarhassa iltapäivällä... eli siis maata/juuria/jotain kaasua aiheuttavaa kasvia. Ja ähky alkoi siis juuri silloin perjantaina iltapäivällä.

Lepää rauhassa meidän rakas Usko! 

Uskoni, 23.5. 2003 - 28.4. 2015