Haveri tarhassa

Hieman epäpuhdas käynnissä oikeassa kierroksessa;
pää nousi eteen-alas muodosta oikealla kun oikea etujalka oli maassa

Oltiin todella tyytyväisiä Pojun treeniin ja edistymiseen, ja sitten tuo meni ja teloi itsensä… :( 

Valitettavasti Ruotsin talvi oli todella lämmin tällä kertaa. Oli todella minimaalinen määrä lunta, ja maa oli märkä, pehmeä ja epätavallisen epätasainen tarhassa. Kuitenkin, talvihokit oli oltava kengissä, kun sen verran jäistä oli kuitenkin ettei ilman pärjännyt. Ja sitten tammikuun alussa Poju tuli sisään kahden hokkiviirun kera. Siis molemmissa takajaloissa justiin kavion yläpuolella oli hokin aiheuttamat haavat. Se oli siis luultavasti jäänyt takajaloistaan jumiin ja astunut etujaloilla takajalkojen päälle. Äääh... No, oli epäpuhdas liikkeessä, lopetettiin tietysti treeni siihen ja hoidettiin haavoja. Onneksi eivät olleet pahat, tuskin oli iho mennyt rikki ja ne sai peitettyä mudalta piiloon kaviobootseilla. Kun sitten haavat oli parantuneet, otettiin bootsit pois, ja eikö heti astunut uuden haavan... bootsit taas jalkaan... ja kerran vielä, ennenkuin uskottiin, että bootsit on oltava jaloissa niin kauan tarhassa, kunnes hokit voi ottaa pois. Eli kuten meidän kengittäjä totesi, että hokit estää liukastumisen tarhassa, mutta koska siellä on niin epätasaista ja pehmeää, se jää siis käytännössä kiinni ja astuu jalkojensa päälle.

Siis heti kun vaan sää salli, niin ruuvattiin hokit pois. Ja siihen loppui jaloille astumiset. Mutta, kun kaikki näytti hyvältä ja haavat oli parantuneet ja alettiin taas treeni, niin tuo oli siltikin epäpuhdas... ja kaikenlisäksi kieltäytyi väistämästä meitä oikealta lavaltaan. Minä luulin homman olevan kurinpalautusta vailla. Eihän me oltu työskennelty moneen viikkoon, ihan vaan kävelty vähän. Ja tein siis aikalailla maasta käsin töitä. Brannaman-Roberts –tyyliin. Join-up’ia ja puoliympyrä-harjoitusta. Vaikeaa oli, mutta lopuksi väisti paremmin ja oli sitten muuten vieläkin parempi käsitellä. ;)

Tässä ravissa paljon selkeämpi homma.
Pää ylös, kun oikea etujalka on maassa. 

Mutta, seuraavana päivänä Poju oli todella epätasainen! Käytännössä ontui oikean puolen kulmissa tai pienellä ympyrällä. Mutta ei mitään hajuakaan ontumisesta vasemmalla. Nyt rupesi raksuttamaan päässä vihdoin... Ja tajuttiin, että takapäässä ei ollut mitään vikaa, eikä myöskään selässä, mutta vika olikin oikeassa etujalassa. Videoitiin ontumistutkimus ja lähetettiin se Willillekin päivityksenä. Ja joo, Poju oli venäyttänyt jonkun lapalihaksensa, luultavasti jo sillon kun astui silleen omituisesti etujaloillaan takajaloilleen. Joo-o, hieman hävetti, että olin justiin pitänyt sille kurinpalautussulkeiset...! Ja toisaalta sitten, ei ehkä oltaisi tajuttu, mikä hommassa oli vikana ilman sitä sessiota. Oltais vaan ihmetelty, miksi tuo on jäykkä ja epäpuhdas liikkeissä. Nyt voitiin sitten ruveta sitä kuntouttamaan kunnolla. 

Ensiksi kokeiltiin itseksemme reilun viikon verran. Käveltiin ja hieman ravailtiin vasemmalla kierroksella kentällä. No, ei tuo pahentunut, muttei parantunutkaan. Eli eläinlääkärille aika sitten. Ja tuo oli samaa mieltä meidän kotidiagnoosin kanssa onneksi. Jalat ja nivelet oli täydelliset! Hyvä homma! Ja ainoa ongelma, mitä eläinlääkärille tuli mieleen oli tosiaan lihasvenähtymä/revähtymä oikean lavan alueella. Saatiin tulehduskipulääkeresepti mukaan ja ohjeet kävellä neljä viikkoa. Ei missään nimessä kentällä... Eli siinä mentiin itse pieleen; tehtiin hieman liikaa liian pienellä alalla.

No, ei huona jos ei jotain hyvääkin. Ja tämän hyvä puoli oli se, että nyt meidän oli pakko mennä sinne maastoon. Oltiin oltu niin tiiviisti treenissä kiinni, ettei oltu maastoiltu moneen kuukauteen lainkaan. Toisaalta sitten, syksy on pimeä, ja märkä ja.... hyviä tekosyitä löytyy aina tarvittaessa! ;) Mutta nyt oli pakko mennä ulos. Tein naruriimun Pojulle, ja se olikin todella hyvä idea. Sen kanssa on paljon helpompi lähteä kävelylle, kun on hieman enemmän kontrollia kun riimulla, eikä aina tarvitse laitta suitsia päähän. Eli tehtiin joka päivä kävelyretkiä ensimmäisinä viikkoina... heinäpellon ympäri... ja kylän läpi metsään. Poju rakastaa metsälenkkejä! Mutta inhoaa takaa tulevia autoja... Onneksi kylä on todella hiljainen ja tavattiin vain pari autoa koko kävelyviikkojen aikana. Ja Pojusta tuli parempi ja parempi muiden pelottavien asioiden suhteen, eli aitojen, isojen kivien, uusien aitakasvien ja pienien pyöräilevien ihmisten kanssa. Mutta autot on se todella kamala juttu vielä. No joo...

Aloitettiin ratsastamaan parin viikon pelkän taluttelun jälkeen. Tietysti vain käynnissä. Ja pidettiin liinassa tuota varsinkin kylän läpi kävellessä. Turvaliina oli tarpeen lähinnä ratsastajan mielelle. Jos jotain pelottavaa olisi tullut vastaan, Pojua oltaisiin voitu kontrolloida maastakäsin niin, että turhat nopeat ja lavan lihaksille haitalliset pyörähtelyt oltaisiin voitu eliminoida... Onneksi mitään vakavampaa ei sattunut. :D 

Hieronnalla löytyi hellä kohta... 

Accident in the paddock

We were very happy with his training and progress, and then he had his accident…

Slightly uneven in walk on right side;
head came up from stretch on right side when right front hit the ground. 

Unfortunately the winter in Sweden had been very mild this time round. There was minimal amount of snow and the ground was wet, soft and unusually uneven in the paddock. Nonetheless the horses needed to have their winter studs on, since it was slippery from ice. And one day in January our boy came in with two stud wounds on both of his hind legs. They appeared on almost exactly the same spot (one just above the hoof and the other just about across the coronary band) and we concluded that he must have wanted to move backwards, but got stuck with hind legs and therefore stepped on them with front legs. Oh joys… Well, he was uneven and we stopped exercising him and tended to the wounds. Luckily they were nothing more than a bit of grazed skin. Even the graze across the coronary band was not too bad. They seemed to heal ok. We popped some hoof boots on to protect the wounds and that was it. Then when they looked ok, we took the boots of, but the same day he came in from the paddock with another wound just beside the previous one… so boots on again… and it happened yet once more… So, boots stayed on now. It seemed to us that he was finding the footing outside so bad that he just kept on stepping on himself. And most likely, as our excellent farrier pointed out, his studs were the problem in such soft and uneven ground: his hooves could not slip, so he got stuck easily and therefore stepped on his feet.

As soon as the snow and ice were gone, we unscrewed the studs… and there our problems with wounds ended. However, once everything looked perfectly healed and we started to work on him more, he still was uneven and furthermore refused to yield to us with his right shoulder. I thought that this was a disciplinary problem. After all, he had not been worked for a couple weeks, just walked around. And so I did quite a lot of ground work. Buck Brannaman and Monty Roberts –style that is. Join-up and half a circle yield exercises. He found it tough, but yielded a bit better and now was even easier to handle… ;)

Here far more obvious. Head up when right front hit the ground. 

However, next day he was very uneven! Basically lame on bends on the right. But nothing on left. We started truly wondering about this… and realised that there was nothing wrong with his hind end nor back, but the problem seemed to be on his right front. We filmed our lameness exam and sent it to Will as an update. And yes, he had pulled one of his right side shoulder muscles, most likely when doing that awkward first movement with both front legs on hind legs…
Oh, did I feel stupid on disciplining him! :( And on the other hand, we may never have realised what was wrong without the session… We may have gone on the whole spring wondering about his stiffness and unlevelness – after all it was very mild. Now at least we could work on it to rehabilitate it properly. At first we gave it a bit over a week and tried to work on it ourselves. We just walked and did a bit of trotting on left in the school. Well, it didn’t get worse, but it also did not get better. So, we booked a vet visit. Very happily the vet agreed on our home-diagnosis… that was also a relief. His feet and joints were perfect! That was good news. And the only problem he could think of was indeed muscle damage on the right shoulder. We got some anti-inflammatory medication for him and advice to only walk in straight lines and not go to the school for 4 weeks. So, that is where we went wrong. We did a bit too much in a bit too small area with him.

In all bad things there is some good maybe… and the good thing about this was that we got to train hacking! We have been so keen to train, that we didn’t really hack for months… On the other hand, autumn is dark, and was wet and so on… good excuses were always to be found! :) 

But now we had to go out to the wild. I made a rope halter for our boy and that was such a good idea! A lot easier to control him outside. So, we did lots of walking… around the hay field round and round… and to the forest through the small village. He loves the forest! But hates cars coming from behind… Luckily the village is very sedate and we met only a couple cars the whole time. And he got better and better with other exciting things such as fences, big rocks, new hedgeplantings and little humans on bikes… Although cars remain his Achilles-heel. Tracktors and quads fine, cars evil! Oh well.

We started riding as well – only in walk of course. Had a lungeline clipped on his bit as a ‘safety line’ through the village and then unclipped him in the forest where nothing was scary. That way everyone stayed calm and happy, and if something would have happened, then the person on foot would have been able to discipline him hopefully without him spinning around. Luckily nothing ever happened! :D 

Palpitation pinpointed the area...